Paluu blogin ääreen kiireisien ja erikoisten vuosien jälkeen ei olisi voinut tapahtua mukavammin kuin tuoretta maratonin Suomen mestaruutta mutustellen. Edellisen kerran on saatu paperille rustailtua kokemuksista vuoden 2018 Valencian ennätysmaratonin jälkeen. Sen jälkeen on maailma ja elämä ehtinyt muuttua enemmän kuin koskaan aiemmin oman eliniän aikana. Neljä kuukautta ennen Valencian maratonia syntyneen Bean seuraksi syntyivät maaliskuun alussa 2020 kaksospojat Daniel ja Eric ja samaan aikaan maailmaa alkoi jyystämään koronapandemia. 1,5 vuotta ikäeroa ja täysin erilainen maailma.
Kaksosten maailmaan pääsemme varmasti sukeltamaan myöhemmin, mutta tämä paluu on pyhitetty maratonille. SM-maraton on itselle hyvin moniulotteinen kilpailu. Vaikka arvostus tapahtumaa kohtaan on aina huipussaan, niin sille harvemmin ehtii antamaan kilpailun arvolle oikeutettua valmistavaa kohtelua. Ei tälläkään kertaa. Olen juossut SM-maratonin jo kuusi kertaa, mutta ainoastaan debyyttimaratonillani vuonna 2012 se on ollut syksyn päätähtäin ja keskittyneisyys edes hieman sinne päin. Ongelma on yleensä ollut juoksun ajoittuminen hyvin lähelle ratakauden loppua ja olen nähnyt SM-maratonin funktion treenikaudella enemmän maratonkauden korkkaajana kohti loppuvuoden koitoksia. Tänäkin vuonna eroa Kalevan Kisoihin oli vain kolme viikkoa. Kaikki lyhyessä ajassa voitava on silti joka vuosi yleensä tullut tehtyä, ja välillä se on kantanut tilanteeseen nähden varsin hyvin.
Uhosin Runner’s High:n podcastissa vuodenvaihteessa yhtenä uuden vuoden lupauksistani että pyrin tähtäämään joka viikko sataan viikkokilometriin. Nuo satasen viikot ovat viime vuosina olleet aika harvinaista herkkua, joten ajattelin että tuossa olisi pieni porkkana hieman saada itseä ulkoilemaan ilman että kokonaisrasitus perhe ja työt huomioiden ei menisi överiksi. Tuo määrä tarkoittaa kuitenkin keskimäärin noin tunnin päivittäistä treenaamista. Se onkin pitänyt hyvän selkärangan treenaamiseen vaikkakin loppuvuodesta tuosta on päässyt hieman lipsumaan. Yhteismäärä yli 100 kilsan viikkoja on toistaiseksi 20/51. Talvi menikin mukavasti aina huhtikuun SM-puolimaratonille saakka ja vire tuntui olevan varsin hyvä. Sen jälkeen tuli Bean päiväkodista sen tason keuhköpöhö, joka yhdistettynä allergioihin eliminoi köpöttelyvauhtia kiskottuja SM-maastoja lukuunottamatta kaiken kovemman pidemmän juoksun toiminnan toukokuun alusta kesäkuun puoleenväliin saakka. Lyhyitä rytminvaihdoksia tuli otettua ja kiskaisin noin 15 vuoden tauon jälkeen yhden sarjan kuusikymppisiäkin piikkareilla. Herkkyys tuntuikin löytyvän varsin mukavasti ja päätinkin kesän mennä enemmän keskimatkjen ehdoilla.
Keuruun kesäkisoissa pääsin kauden korkkaamaan juhannuksena ja siitä sitten homma jatkui pitkästä aikaa Itä-Suomen kiertueelle Joensuuhun ja Lapinlahdelle. Kahdeksan päivän sisään tuli 800 metrillä (1:57.11), 1500 metrillä (3:52.94) että 3000 metrillä (8:28.62) kellotettua kovimmat ajat viiteen vuoteen. Tuntui aika herkulliselta juosta jälleen kovaa pitkästä aikaa. Tuntuma oli vielä aikojakin parempi eli pientä nälkää jäi hampaan koloon. Hetken aikaa mietin jopa 1500 metrille paluuta Kalevan Kisoihin, mutta päädyin tulevien maratonien takia ottamaan varman päälle ilman riskejä ja juosta vain 10 000 metriä (kelpo juoksu 31.05) Tampereella. Vanhalle gubelle mitä lyhyempi matka niin sitä isompi riski on aina siihen että pohje nappaa kiinni.
Kalevan Kisojen jälkeen alkoikin sitten fokus maratonkauteen. Kolme vuotta putkeen oli joku/jotkut lapsista olleet aina kotona ja syyskuun alusta oli suunnitteilla koko kolmikon vienti päiväkotiin kolmena päivänä viikossa. Olin myös budjetoinut että näin irtoaisi myös hieman omaa aikaa enemmän ja voisi paremmin keskittyä treeneihin ja töihin, ettei aina tarvitsisi hätäillä niiden kanssa. No, iloa kesti kokonaiset kaksi päivää jonka jälkeen perinteinen päiväkotiflunssakierre käynnistyi ja ensimmäiset kolme viikkoa syyskuusta livahtivat niin että joku kolmikosta tai koko tiimi oli ollut kotona potemassa nenän vuotoa, korvatulehdusta, kuumetta ja ties mitä. Onneksi kuitenkaan meihin vanhuksiin Caritan kanssa tällä kertaa eivät pöpöt tehonneet. Joku koronapoliisi sanoikin että täysin rokotettuna päiväkotiflunssatkin pysyvät poissa. Fakta tieto. Saa käyttää (tarkennettuna kokemuspohjaisena tutkimustietona toisen rokotteen vaikutus päiväkotiflunssien torjumisessa kestää neljä kuukautta.).
Olin suunnitellut Kalevan Kisojen ja Jyväskylän SM-maratonin välille kolme avaintreeniä. Ensimmäisenä oli neljä päivää 10 000 metrin jälkeen vetäisty perinteikäs 30 kilometrin kiihtyvä jossa nostaisin rytmiä viiden kilometrin välein. Juoksin sen normisuorallani Ilmala-Mäkkylä -välillä. Olin koko kesänä juossut vain yhden vähintään yhtä pitkän höntsäilyn kun hölkkäsin heinäkuussa Karhunkierrosta Juumalta Rukalle. Tiesin että voisi olla iskutuksen kanssa vaikeata, mutta sitä shokkiahan tässä on tilauksessa jos maratonia haluaisi 2,5 viikon päästä juosta. Vauhti lähti nousemaan aavistuksen liian aikaisin ja stoppi tuli noin 25 kilometrin kohdalla. Iskarit sulivat täysin ja energiatkin valahtivat aika pahasti. Kiihtyvästä tulikin viimeisen vitosen osalta hiipuva. Sillä hetkellä matka tuntui pitkältä mutta seuraavassa avaintreenissä viisi päivää myöhemmin olikin meno aivan erilaista.
Näin jälkikäteen voisin sanoa että tuntumaltaan seuraava treeni olikin yksi historian parhaita maratontreenejäni. Hieman reilu 30 km niin että ensimmäinen kymppi rentoa 3.50-4.00/km-tahtia, sitten 4 km + 3 km + 3 km + 4 km maratonrytmistä tai hieman kovempaa niin että palautuksena toistojen välissä kilometri neljän minuutin höntsää. Kaikki putkeen. Jalka nousi erittäin mallikkaasti ja lopussakin oli vielä freesi olo. Täysin vastakohta pari päivää aiemmin juostulle kolmellekympille. Tuon jälkeen tiesin että kunto on hyvä, mutta maraton on maraton ja 30 kilometrillä ja 42 kilometrillä on mahtipontinen ero.
Seuraavaa avaintreeniä ajattelin lauantaille viikkoa ennen maratonia. Monesti kympin kisa on toiminut hyvänä marajumin irrottajana ja tiesin että Tallinna voisi olla hyvä shotti jos siltä tuntuisi. Toinen olisi ollut riskillä parantaa vielä iskutusta ja ottaa yksi pitkä kova ohjelmaan. Päädyin kuitenkin Tallinnaan vuorokausi ennen kilpailua ja piipahdin päiväpaatilla edestakaisin. Ensimmäinen ulkomaan matka melkein kahteen vuoteen. Kutitteli Tallinkin Megastarilla samaan malliin kuin olisi ollut lähdössä reissulle maailman ympäri.
Juoksu sujui eksoottisuuden huumassa varsin mukavasti. Vaikkakin väli 2-4 km tuli juostua turhan kovaa ja jalat sulivat lopussa, niin loppuaika 31.17 ja kakkossija miellyttivät kuitenkin. Lopussa joutui myös irrottelemaan kirikamppailussa tiukasti kakkossijasta joten varmasti kisa ajoi asiansa.
Maratonviikko on aina mielenkiintoinen ja kaikenlaisia tuntemuksia tulee seurattua hyvinkin tarkasti. Alkuviikosta alkoi hieman tuntua siltä että pieni flunssan tynkä olisi ehkä tulossa päälle, mutta parin päivän hieman hönön olon jälkeen tuntemukset poistuivatkin ja torstaina olo oli jo hyvin normaali ja maratonkiima alkoi nousta kohti lauantain koitosta.
Kisa-aamuna olo oli yllättävän luottavainen ja vahva. Viimeinenkin kulma reitistä oli tullut tutuksi edellispäivän höntsäilyjen myötä ja kisastrategia ja juottopuoli oli hiottu kuntoon. Faktahan tosin on se että strategialla maratonilla voi pyyhkiä persettä jo yleensä alkuvaiheessa, mutta jos perusprinsiipit pitää mielessä ja ei päästä pienten vastoinkäymisten ja yllätysten päästä liian syvälle mielen sopukoihin, homma rullaa ihan kelvollisesti – kunhan vain kunto ja päivän vire onnistuneen suorituksen sallivat.
Olin päättänyt juosta omalla rytmillä välittämättä hirveästi muiden tekemisistä. Arvioin loppuaikaennusteeni välille 2:23-2:25, joten mietin että ensimmäinen puolimaraton voisi liikahtaa 1:11-1:11:30 ja mieluiten maltillisen tasavauhtisena eli alusta alkaen 3.23-3.25/km rytmillä. Viivalla oli itseni mukaan lukien neljä juoksijaa (Jaakko Nieminen, Björn Sandler ja Antti Ihamäki), joista kuka tahansa voisi tehdä mitä tahansa ja olisi hyvän päivän tullen valmis juoksemaan 2:20 tienoille.
Kolmikko avasikin juoksun varsin räväkästi Niemisen viedessä porukkaa. Jättäydyin noin 10 sekunnin päähän jo ensimmäisen kilometrin jälkeen ja isoimmillaan ero oli varmaan noin 15 sekuntia. En kuitenkaan kokenut tarvetta isommalle hätäilylle koska itselläkin ensimmäiset pari kilometriä meni kovempaa kuin suunnitelmissa oli. Juoksu kuitenkin tuntui helpolta ja noin seitsemän kilometrin nurkilla pitkähkössä alamäessä rullailin jannut kiinni. Ensimmäinen kierros (1/4-maraton) meni hyvinkin leppoisalla tuntemuksella 35.16 eli tasaisen vauhdin taulukolla noin 2:21 vauhtia.
Sandler teki pienen nykäisyn noin 13 kilometrin nurkilla. Tai ainakin siltä se tuntui. Itseä ei motivoinut tuossa vaiheessa vielä minkäänlainen vauhdinnosto ja samaa näytti miettivän Nieminenkin. Ihamäki nuoruuden voimalla lähti Sandlerin matkaan. Itse aloin herätellä konetta jokusen kilometrin myöhemmin kun jalka tuntui edelleen hyvältä ja ei tässä vaiheessa mielellään kärkipaikkoja päästäisi kuitenkaan liian kauaksi. Ero oli jälleen välissä päässyt arvioiden mukaan isoimmillaan noin reiluun 15 sekuntiin ja heräsi pieni déjà-vu ensimmäiseltä kierrokselta kun jahti oli jälleen päällä. Niemisellä ei vaikuttanut olevan ihan paras päivä tällä kertaa ja kohta olinkin yksin painelemassa kaksikkoa kiinni. Vauhti oli kuitenkin varsin hyvä edelleenkin kaikilla, joten missään määrin en vielä myöskään Jaakkoa ollut valmis poistamaan mestaruustaistosta. Vanhalla ketulla saattoi olla vielä kotikaukalossaan yllätyksiä takataskussa. Puolimaratonin väliaika oli 1:10:25 (kierros 35:09) ja vauhti oli hyvässä nosteessa.
Ajoin Sandlerin kiinni samoilla nurkilla kuin edelliskierroksella olin jäänyt matkasta pois. Ihamäellä oli höyry päällä ja hän oli ottanut pienen keulan. Antin ajoin kiinni muutama sata metriä myöhemmin noin 24-25 kilometrin kulmilla ja silloin alkoi varmasti molemmilla olla jo jonkinlainen sokka irti. Omat kilometrit lähestyivät tuolla hetkellä 3.10 km-vauhtia ja hieman alkoi jo puuskututtaa. Olin kuitenkin päättänyt että nyt mennään joko maaliin tai sitten totaaliseen seinään. Sen verran komea kisa oli käynnissä ja halusin olla siinä mukana.
Päätin jatkaa höyryämistä, mutta 26 kilometrin kohdalla nykäisi ensimmäiset pienet krampit pohkeisiin. Hyvin perinteisiä itselle siinä vaiheessa kun maratonilla alkaa vauhtia käynnistellä. Tuntemus muuten oli hyvä mutta tiesin myös että paljoa kovempaa ei uskalla tässä vaiheessa mennä jotta tilanteen saisi jotenkin ylläpidettyä.
Juoma-asemat ovat maratoneilla aina tietynlaisia kohokohtia. Ne rikkovat rytmiä ja homma rakentuu useasti ainakin jollain tasolla niiden ympärille. Välillä niitä voi käyttää myös iskun paikkoina jos onkin päättänyt skipata aseman ja kaveri alkaa puuhailla geelien ja pullojen kanssa. Harvoin juomapisteet menevät täysin niin kuin on ajatellut. Pulloja putoilee, pulloja puuttuu asemilta, juottajat antavat vääriä pulloja ja kukaan ei tunnu ymmärtävän juoksijan väsynyttä sanomaa juoksun aikana puhistujen lauseiden seasta. Kevään SM-puolimaratonilla myös rakentamani rautalankaviritys kiristyi sormen ympärille ja meni hetki ennen kuin sain koko pullon irrotettua sormesta. Usein myös juoma-asemat pääsevät rajusti tunteiden syvyyksiin ja huuto, kiroilu ja puhina on normaalia. Väärässä kohdassa mokattu juoma-asema saattaa myös luhistaa henkisesti kun olet jonkun aikaa odottanut lisäenergiaa tai suun kostuketta ja tiputatkin pullon.
Ihamäki varoitteli ennen 28 kilometrin juoma-asemaa huutavansa kohta. Ihan en täysin ymmärtänyt mitä pulloa oli tilauksessa ollut, mutta taisi olla väärät pullot tarttuneet mukaan matkaan tai jotain, mutta toisaalta oli hauska huomata ettei itse ole ainoa joka käyttää viimeisiä ruhossa olevia energioita reitillä ja juoma-asemalla meuhkaamiseen. Pitäähän sitä tunnetta ja intohimoa olla mukana, muuten on näihin kisoihin turha lähteä mukaan.
Kolmas kierros lähestyi loppua ja 30 kilometrin merkin kohdalla vilkaisin pitkästä aikaa kelloa ja huomasin vauhdin kiihtyneen yllättävän paljon. Pieni nousu ja alamäki ennen kierroksen loppua teki pienen eron Anttiin. Virallinen 3/4-maratonin väliaika oli 1:44:56 (kierros 34:31, 38 sekuntia toista kierrosta kovempi) ja tasaisen vauhdin taulukko näytti jo alle 2:20:n noteerausta maalissa.
En vilkuillut taakse, mutta tiesin että eroa alkoi hieman tulla. Mitään en muuten tiennyt mitä takana tapahtui ja se ei lopulta kiinnostanut. Tuntuma oli sen verran hyvä ja jo tässä vaiheessa yllättänyt vahvuudellaan että jos joku lopussa ohitse polkisi niin antaa mennä vaan – juoksu olisi täyttänyt jo kaikki villeimmätkin ajatukset. Krampit jatkuivat pieninä nykäisyinä ja hieman otin jalkaa pois kaasulta varmistaakseni turvallisen kotiutumisen kilpailusta tai ainakaan en enää yrittänyt väkinäisemmin puskea. Vaaran paikkoina tiesin kierroksen muutamat jyrkähköt ylämäet ja tiukat mutkat sekä kierroksella ohitettavat joiden liikkeitä yritin ennakoida mahdollisimman kaukaa. Homma jatkui koko kierroksen ajan varsin mukavasti ja mieli pysyi skarppina ja energiat hyvinä, koko kilpailun ainoa henkinen takapakki tapahtui onneksi vasta viimeisellä noin 39 kilometrin juoma-asemalla, kun tiputin pullon ja en myöskään saanut enää mukeja kiinni. Siinä alkoi elimistö huutaa selkeää tarvetta juomille, mutta onneksi matkaa maaliin oli enää noin 10 minuuttia. 41 kilometrin kohdalla vasta vilkaisin taakse ensimmäistä kertaa koko maratonin aikana. Siihen asti olin vetänyt kuin sumussa ja sitten lopussa vasta keskittyminen herpaantui ja sitä myöden myös tietenkin kisan hitaimmat kilometrit kun ymmärsi että kukaan ei poimi kiinni.
Taisi pari tippaakin tulla linssiin muutama sata metriä ennen maalia ja kun kuuli kuuluttajalegenda Kuoppa-ahon hekumoinnin maalialueella tiesi että tämä kisa tuli pelattua läpi varsin mukavasti. Maraton on parasta.
Tähän loppuun olisi ollut suunnitteilla kirjoittaa syksyn tulevista maratoneista ja niihin valmistavista tekemisistä, mutta niistä ei sitten lopulta hirveästi jäänytkään kirjoiteltavaa. No, muutama sana varmaan sitten tulevissa teksteissä seuraavan parin vuoden sisään.
Kolmen viikon maratonvalmistava ennen Jyväskylän SM-maratonia:
29.8. Kalevan Kisat 10 000 m (31.05, 7.)
2.9. ”Kiihtyvä 30 km” (0-5 km 3.44/km, 5-10 km 3.41/km, 10-15 km 3.31/km, 15-20 km 3.28/km, 20-25 km 3.23/km, 25-30 km 3.31/km)
4.9. 25 km (avg. 4.00/km)
7.9. 30 km putkeen (avg. 3.37/km) (10 km [3.51/km avg] + 4 km [3.19/km] + 1 km [4.01/km) + 3 km [3.18/km] + 1 km [3.56/km] + 3 km [3.09/km] + 1 km [4.00/km] + 4 km [3.15/km] + 3 km [3.59/km])
11.9. Tallinnan maratonin 10 km (31.17, 2.)
13.9. Kevyt 20 km (4.27/km)
15.9. 2 x 10 min/1 min (avg. 3.31 – 3.20)
18.9.2021 SM-maraton 2:20:36
