Kesän kuulumisia

Kalevan Kisat taputeltu ja eipä näistä kekkereistä omalta kohdalta jäänyt paljoa tarinoitavaa tuleville sukupolville. Maratonfokus alkukaudelle tiesi sitä että tästä vuodesta tulisi erilainen kuin aiemmat juoksuvuodet. Rotterdamin maraton ja Tukholman maraton olivat ehdottomia tavoitteita alkukauteen. Rotterdamin flopattua toukokuun lopun Tukholman maraton ja siinä välissä SM-maastot onnistuivat erinomaisesti.

Tukholman jälkeen kiirettä on puskenut kaikilla rintamilla ja fokus on valehtelematta ollut hieman hukassa. Helsinki Half Marathon -tetsauksen oltua onnistuneesti ohi, mieli paloi kuitenkin virittämään ratajuoksukuntoa Kalevan Kisat mielessä. Onhan Kalevan Kisat kuitenkin yksi huipentuma josta ei voi jäädä pois ja aina pitää olla tilanne huomioiden pelipaikoilla parhaassa mahdollisessa vireessä. Parit jänistelyt ja piirikunnalliset kesäkuun lopussa ja heinäkuun alussa saivatkin jo juoksun tuntumaan juoksulta. Heinäkuun alkuun osui myös häät ja muuttorumba. Kolmenkympin kriisi puski siis kerralla päälle. Parempihan se on kuitenkin remontoida elämä kerralla uusiksi!

Moni varmaan ihmetteli häämatkan ajankohtaa kun suuntasimme välittömästi Mauritiukselle 11.7. pidettyjen häittemme jälkeen, mutta Frankfurtin marathonin Marathon Manager –sarjasta palkinnoksi haalittu Mauritiuksen maratonmatka oli pakko hyödyntää honeymoonin merkeissä. Parin viikon reissu olikin ajatuksissa käyttää akkujen lataamiseen ja hyvän treenin merkeissä. Alkupäivät sujuivatkin mukavasti ennen paikallisen flunssan vastaiskua, ensin Carita ja sitten meikäläinen. Puolimaratonin ehdin kuitenkin onneksi juosta alta pois. Se meni leppoisasti kovaan vastatuuleen 1:12. Seuraavana päivänä iskikin sitten kuume joka kesti viikon verran. Yleensä kuumeiluni kestää 1-2 päivää, mutta afrikkalainen pöpö oli hieman sitkeämpi ja alkoi talttua vasta viikko sitten sunnuntaina Suomessa lykätyllä antibioottikuurilla joka päättyi lauantaina.

Näillä taustoilla ”hieman löysä” olo Porissa oli ehkä suotavaakin. Perjantain esteiden 5. sija ja 9.22 läpsyttely taisi sitten ottaa ne vähätkin mehut pois elimistöstä koska sunnuntain vitosella ja 1500 m:llä fiilis oli aamulenkkiluokkaa. Pää seilasi jossain muualla, mukana raahattu ruho ei tuntunut tutulta ja jokaisessa startissa kiinnosti enemmän seurata valotaululta kärkipään juoksua kuin oma räpiköinti. Ja hyvää seurattavaa olikin. Erityisesti lämmitti näin läheltä tekemistä seuranneena Jarkon 5000 metrin mestaruus sekä Hannun esteiden pronssi.

Kauden jatkosta vaikea sanoa mitään. Juoksun nautinto on löydettävä ja happi saatava taas liikkumaan. Muuten voi jatkaa lenkkeilyä kotonakin. Fokus kuntoon ja uuteen nousuun.

Jätä kommentti

0 kommenttia artikkeliin ”Kesän kuulumisia

  1. Harjoittelufiilis ja kilpailumotiivi löytyy takuulla, kunhan olet taas terve. Tuo kahden lähekkäisen maratonin kevät oli kyllä aika kova coctaili. Mutta tapahtuihan kesässäsi paljon muuta hyvin tärkeää. Jospa ensi kaudella (pää)maratonisi olisikin vasta syksyllä? Tsemppiä ja terveisin: Matti Halmeaho

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *