Maratonkeskittyneisyyttä

Eilen vietettiin TV2:lla huippu-urheiluiltaa. Paikalle oli Joulupukkia, Esko Seppästä, Mehu-Jannea, Bubia, Nasse-setää ja Riutan Seppoa lukuunottamatta kutsuttu kaikki Suomen urheiluviisaat, joten odottelin edes jonkin sortin trilleriä ja viihdykettä. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, että ilta olikin väsyneempi kuin väsyneimmätkään vässykät osasivat odottaa. Palailen mahdollisesti illan antiin myöhemmin, mutta nyt on keskittyminen maratonin ihmeellisessä maailmassa. Miksi maratonissa? Koska maraton on parasta. Tai näin ainakin sanotaan. Tai eilen ei sanottu, koska kukaan keskustelijoista ei maratonia ole koskaan juossut. En ole myöskään minä, mutta sunnuntaina asia muuttuu.

Vantaalla siis mennään 42 kilometriä ja muutama sata metriä päälle. Valmistautuminen on ollut kaiketi kohdallaan kokonaisen kuukauden spesiaalimaratreenijakson myötä ja olo on täynnä ainakin 90% maratonluottavaisuutta. Veri on vetänyt maratonille jo pidemmän aikaa ja nyt kun SM-maraton sattui osumaan Suomen ykkösmaratontapahtumaan (kysy mielipidettä uudestaan sunnuntai-iltana) Vantaalle ja otolliseen ajankohtaan niin eihän haasteesta voi kieltäytyä. Siitä on hyvä porkkana lähteä kehittämään tulevaa maratoonarin uraa kohti ensi syksyn haasteita vauhdikkaammissa ympyröissä.

Olen aina pitänyt maratonia kuninkuusmatkana ja päätös tänä syksynä debytoinnista tuli jo viime vuonna kun olin ensimmäisen puolimaratonin päässyt maaliin. Ensimmäinen mennään fiilistellen läpi geelejä imeskellen, reitin varteen roudattuja bändejä (mm. Duke and the Samoan Guys) kuunnellen ja katsellaan mikä on lopputulos. On tässä jonkin sortin taktiikkaakin mietitty, mutta eiköhän ne unohdu viimeistään lähdön hetkellä.

Kalevan Malja -taistossa on huhujen mukaan tiukka ja tasainen tilanne HKV:n ja Turun Urheiluliiton välillä ja Turulta onkin tulossa kova, kansainvälinen ja nimivahva arsenaali Vantaalle. Muutenkin lähtöviivalle pakkautuu äijää kuin pipoa (47 kpl), mutta mestaruustippaus on helppo: Lewis Korirille ei kukaan mahda mitään. Parhaan suomalaisen tittelistä sen sijaan tullaan käymään mielenkiintoinen taisto ja toivottavasti myös itse pystyisi tuohon porukkaan sotkemaan mukaan.

Sunnuntaina nähdään, onko se mara vielä parasta vai ei. Ja jos se ei enää ole parasta, niin aina voi lohdutukseksi katsella Duke and the Samoan Guysin live-esitystä Koisorokista YouTubessa – hieman maantiemies Mannisen oloista lavaliikehdintää muuten.

Inspiraatiota Vantaalle: Mutai ja Mayo Berliinissä.

Viimeinen este

Vuoden 2012 Kalevan Kisat on sitten korkattu. Herätessäni tänä aamuna en ehkä ensimmäiseksi uskoisi että eilen on tultu juostuakin. Jalat freesinä, mutta vasen yläkroppa tuntuu hieman kankealta. Edellisestä päivityksestä on hieman aikaa, joten on ehkä syytä kerrata tapahtumia kesän ajalta ja sitä miksi vasen olkapää tuntuu nyt kuin olisi eilen kiskaissut kylmiltään 90 metrin keihäskaaren.

Juhannukseen asti kaikki sujui erinomaisesti. Kunto mahtavassa nousussa koko ajan. Jämsän Karnevaaleilla puoli tuntia esteiden jänistyksen (1800m: n. 5.13) jälkeen 1500m 3.50,18 ja Keuruun Kesäkisoissa 3000 metrillä helppo kiihtyvä 8.20 (viimeinen tonni n. 2.39). Normaalisti kesäkuusta juoksemisen fiilis paranee vielä selvästi kohti elokuuta ja kaikki merkit viittasivat jälleen tähän. Näin ei käynyt tällä kertaa. Liekö syynä pahin allergiakesä aikoihin vai mikä, mutta juhannuksen jälkeen keuhkot iskivät aivan lukkoon ja treeneistä ei tullut mitään. Lapinlahden eliittiä ennen iski vielä päälle kuume ja antibioottikuuri. SM-viestien 800m meni hyvin, mutta eihän noin lyhyellä matkalla tarvitse edes hengittää. Heinäkuun lopussa katastrofaalisen Lappeenrannan eliittikisastartin jälkeen suuntana oli Schwartzwald ja tarkoituksena vetää hyvä setti treeniä reilun viikon ajan. Siellähän homma lähti jälleen toimimaan. Henki virtasi pitkästä aikaa paremmin ja juokseminen alkoi tuntua juoksemiselta. Siitä sitten muutaman startin kautta Kalevan Kisoihin ja esteisiin.

Lenkkimaisemaa Titisee-Neustadtista

Kaksi aiempaa estestarttia kesällä Espoossa ja Urjalassa olivat päättyneet rennon tuntuisesta 3min/km-vauhdista luokattoman hitaisiin aikoihin viimeisen tonnin aikana. Espoossa viimeinen tonni 3.20 ja Urjalassa 3.28. Lahdessa päätin ottaa tavoitteeksi rennon alun ja päättää se kovaan kiihtyvään tonniin ja ennätykseen. Ongelma vain oli kilpailussa, että otin alun aivan järjettömän hitaasti ja rennosti. Ensimmäinen tonni 3.08 ja 2000m n. 6.16. Sitten lähdin vähitellen kirimään ja sekin lähti laiskasti liikkeelle. Luottamus omaan esteilyyn oli kadoksissa ja koko ajan oli pieni pelko perseessä että jalka ei enää nousekaan lopussa. Sitten 600m ennen maalia lähdin tykittämään. Huomasin toisena olevan Tuokon kaukana, mutta en hetkeäkään epäillyt ettenkö saisi häntä kiinni ja ottaisi hopeata kotiin. Viimeisellä kierroksella vauhtia oli niin paljon että esteiden ylitys jo valmiiksi barbaarisella tekniikalla oli hankalaa. Takasuoran esteet menivät hillittömällä sipsuttelulla ja viimeiselle vesiesteelle tulin hirmuisella pönkällä ja olin jo lähellä mennä siinä nenälleni. Pateja silti löytyi entistä enemmän ja näin Tuokon horjahtavan viimeiseen esteeseen. Olin jo mietteissäni juoksemassa viimeistä 50 metriä kun piikkareiden etupiikit nappasivat kiinni viimeiseen esteeseen. Ja se olikin menoa sitten. Tästä linkistä parempaan kuvaelmaan mitä viimeisellä kierroksella tapahtui. Kolarin jälkeen raahauduin maaliin ja siitä Yle Puheen haastattelun kautta ensiapuun käärittäväksi jääpusseihin. Eniten osumaa ottivat lonkka, olkapää ja vasen käsi. Mutta mikä tärkeintä niin jalat ja aurinkolasit säilyivät ehjänä, vaikka joissain medioissa hehkutettiin Oakleyen jo potkaisseen tyhjää. Ei niitä niin helpolla hengiltä saada.

Maalissa olo oli hyvin mielenkiintoinen. Toisaalta olin tyytyväinen mitaliin ja siihen että näillä näkymin joten kuten ehjänä rajusta lennosta säilyi. Toisaalta olin erittäin pettynyt omaan munattomaan juoksuun. Ei muuta kuin lisää kokemusta ja estevarmuutta koneeseen, niin eiköhän tästäkin vielä hyvä tule joku päivä. Toivottavasti uusi yritys yhdeksän minuutin saalistamiseen tarjotaan vielä ensi lauantaina Göteborgissa Ruotsi-ottelussa. Silloin mennään alusta asti. Jos viimeiseen esteeseen kaadutaan niin siihen kaadutaan puhtaasta hapotuksesta.

Sitä ennen vielä huomenna 1500 metriä ja siitä minulla on erittäin hyvä fiilis. Jalat ja keuhkot tuntuvat nyt parhaimmilta sitten kesäkuun. Ja eiköhän vasen käsikin jo huomenna liiku. Ei sitä käsillä kuitenkaan juosta.

Foulées du Gois – vesijuoksun Alpe d’Huez

Foulées du Goisin viime vuoden voittaja Anthony Guillard vertasi kilpailua edeltävän päivän sanomalehdessä kilpailun maalintuloa tunnelmaltaan Alpe d’Hueziin, Tour de Francen yhteen legendaarimista etapeista. Suuri yleisö muistaa Alpe d’Huezin suurten voittajien ja historiallisen etapin lukemattomien dramaattisten käänteiden kautta. Lance Armstrongin ja Jan Ullrichin taisto Tourin herruudesta vuonna 2001 ei hevillä unohdu kuten ei myöskään Marco Pantanin isku paria vuotta aiemmi. Mitä harvoin Eurosportilla ja urheiluruutujen koosteissa kuitenkin näytetään, ovat lukemattomien kirimiesten ja normimenijöiden selviämistaistelut minuutteja kärkimiesten perässä – tavoitteena ainoastaan vääntää väkisin maalin aikarajojen puitteissa ja selvitä hengissä seuraavalle etapille. Minun Foulées du Gois oli kaikessa lyhykäisyydessään juuri tätä.

Oma Ranskan ympäriajoni alkoi kevyillä mutta paljon istumista vaativilla peruspätkillä Pariisin Charles de Gaullen lentokentältä. Paikallinen VR kyyditsi keskustan Austerlitzin kautta Toursiin, missä minua odotteli Florian Theophile, Adams Statessa Alamosassa Coloradon Suden mailla opiskellut ranskalaisjuoksija. Floriania on myös kiittäminen siitä, että koskaan ylipäätänsä edes tähän helvetilliseen kilpailuun eksyin. Toursista matka jatkui muiden FreeRun72:n juoksijajannujen kanssa autokyydillä perusranskalaisen viiden tunnin myöhästelyn jälkeen Angersin kautta länsirannikolle Beauvoir-sur-Mer nimiselle paikkakunnalle.

Foulées du Gois on koko paikkakunnalle iso ylpeyden aihe ja kestitseminen ja hyysääminen olivatkin sitä luokkaa. Voi vain kuvitella sen menon, mikä kylässä on viime vuonna ollut Tour de Francen sieltä startatessa. Kisan avauspönötyksessä lauantaina meidät esiteltiin paikallistelevisiolle ja puolelle kylän väestöstä, jonka jälkeen alkoivat cocktailtarjoilut samppanjoineen, ostereineen ja kuorrutettuine rapuineen. Poskipusuja ja kättelyitä oli ohjelmassa riittämiin kaikille ilmaista shamppanjaa hamuamaan tulleille eläkeläisille kuten myös ehtaa small-talkia meikäläisen kolmen sanan ranskalla. Florian oli koko reissulla ainoa edes auttavasti englantia haastanut ihminen, mutta silti muutamilta eläkeläisiltä juttua tuli muutamassa minuutissa paljon enemmän kuin keskivertosuomalaiselta muutamassa kuukaudessa.

Avajaispönötyksessä
Reittiin tutustumassa. Kuvassa loppusuoran alkua.

Kilpailupäivän aamu sarasti ja aamupalalla puhuttiin normaaleihin kilpailupäiviin liittyvistä rutiineista kuten sääennusteiden lupailevasta myrskytuulesta, aaltojen korkeudesta ja meren virtauksien suunnasta. Belgialainen moninkertainen voittaja Frederic de Smets oli käynyt kuulemma pelkästään tällä viikolla kuusi kertaa treenaamassa meressä juoksua. Siinä vaiheessa alkoi mieleeni hiippailla ajatus että olisikohan sittenkin pitänyt pari rundia Pirkkolan uimakuoppaa käydä itsekin vetämässä ympäri?

Katsojat ja muut paikalle tulleet lämmitettiin ensin kuivalla reitillä  juostuilla 8km kilpailuilla. Junioritkin kävivät pyyhkimässä lyhyempää matkaa. Musiikki pauhasi ja ihmisiä oli valunut raitin täydeltä paikalle. Isolta valoscreeniltä pystyi kilpailua seurata maalipaikalla.

Baanaa kuivana ennen veden saapumista. Junioreiden lähtö.
Ja olihan siellä oikein Suomen lippukin vedetty salkoon.
Miesten 8 kilometrin ykkönen saapuu yleisömassan eteen

Kun esikisat oli saatu ravattua, alkoikin veden odottelu. Lähtöajaksi oli ilmoitettu 18.45, mutta kun virtauksista ei täysin varma voi olla niin plusmiinus 15 minuutin säteellä mentiin. ja noin klo 19 vettä alkoi kerääntyä juoksubaanalle riittävä määrä, joten oli aika lähteä.

Foulees du Gois Reitti – Lähtö saarelta, maali mantereella

Sanoin vierestä lähtevälle Andre Bucherin näköiselle kaverille sujuvalla ranskallani lycka till ja sitten kuin varkain lähtölaukausta odotellessani porukka lähti matkaan ilman mitään varoitusta. Jumituin jengin puoleen väliin huonosta startista johtuen, josta lähdin vähitellen nousemaan. Alku oli erinomaista baanaa. Vettä oli noin nilkkoihin asti ja juoksu tuntui sujuvan. Tuuli oli myötäisenä suoraan takana, ja vaikka virtaus oli kohtalaisen kovaa vasemmalta puolelta, homma tuntui sujuvan. Käyttämäni ONin kilpakengät tuntuivat toimivan loistavasti matalassa vedessä ja rullasivat kuin vesisukset ja välillä tuntui että jeesusmaisesti vedin jopa veden pinnan päällä osumatta lainkaan pohjaan.

Huomasin edellisvuoden voittajan Anthony Guillardin painavan edessäni numerolla yksi videoivissa aurinkolaseissaan ja iskin kantaan. Tiesin, että hän varmasti osaa kilpailun taktiikan ja ei tarvitse kuin seurata häntä ja hyvä tulee. Nousin jo kärkiporukkaan Guillardin peesissä ja olinkin hetkellisesti jo viiden joukossa parikymmentä metriä kärjen perässä, kunnes totuus iski rajusti. Reitti kääntyi hieman oikealle ja samalla tuulen suunta muuttui sivumyötäiseksi ja vedenpinta syveni. Hetkessä olin kadottanut mestarin selän ja huomasin että liikkuminen on melkein mahdotonta. Edessä menevä burundilainen joutui laittamaan kävelyksi ja onnistuinkin jonkinlaista kuopaisupolvennostojuoksua menemällä hänet ohittamaan. Myös marokkolaisesta polvenkorkuisesta ”maantiemies Mannisen” kokoisesta jantterista kuovin ohi. Tuon jälkeen porukkaa lappasikin ohi mennen tullen. Hönkäisin sieraimiini tujun shotin merivettä, mutta meno jatkui tukehtumatta.

Aallot kävivät korkeammiksi ja vedenpinta nousi jo napaan asti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun useamman minuutin käveltyäni (tai siltä se ainakin tuntui) ylipainoiset ja yli-ikäiset venäläiskilpailijat kelluivat ohitseni, tiesin että enää ei taisteltaisi sijoituksista vaan selviytymisestä. Vilkaisin eteenpäin toiveikkaasti ajatellen rannan jo lähestyvän, mutta vastarantaa ei näkynyt missään. ONitkin muuttuivat pohjarakenteensa vuoksi syvässä vedessä vesisuksista kuin ankkuriksi ja jalka ei noussut mitenkään niiden antaman vastuksen myötä. Yritin kiertää askelta sivusta ja kaikkialta muualta ja ajattelin ottaa kengät jo poiskin. Joku äijä käveli nauraen ohi, kirosin ja päätin että isken peesiin. Ei mitään mahdollisuuksia. Uin muutaman metrin viimeisenä korahduksena pysyä hänen mukana, mutta sekin tuossa aallokossa oli mahdotonta. Päätin keskeyttää, mutta mihin hel*ettiin sitä keskellä merta keskeyttäisi? Olo oli kuin Arto Paasilinnan kirjan Rietas Rukousmylly avausluvussa, missä päähenkilö seisoo keskellä Saaristomerta tietämättä mitä tehdä seuraavaksi.

Viereen ajoi kalastusalus täynnä valokuvaavia turisteja – vai liekö olleet Amnesty Internationalin jäseniä tarkkailemassa ihmisoikeusrikkomuksia. Aivan kun ei tarpeeksi aaltoja olisi ollut ilman senkin purkin tuottamia extralaineita. Toivottavasti saivat edes hyviä kuvia. Edellä menevän selkä näytti erkanevan ja näin hänen tipahtavan pari kertaa pois väylältä sujahtaen suoraan päätä myöden Atlantin tyrskyihin parin sekunnin ajaksi. Hän vilkuili jatkuvasti hermostuneena taakse, jos sittenkin vielä virittäisin kirin ja polskisin hänen 50 metrin etumatkansa kiinni. Mutta ei huolta, minulla oli omia murheita riittävästi kun irrotin nilkkaan takertunutta merilevää. Takana näkyi vielä tulevan muutama hahmo ja tiesin että viimeinen en kisassa olisi. Syke taapertaessa ei paljoa hakannut, harmi kun ei mittaria tullut mukaan.

National Geographykin oli tullut tekemään dokumenttia kilpailusta ja heidän kameramies oli loppusuoran alussa naureskelemassa. Vesi alkoi vihdoinkin vähentyä ja polvet tulivat taas esille. Nyt mielessä oli kunnon loppukirin virittely, kun kuiva maa alkoi lähestyä. Hirveä massa ihmisiä oli kerääntynyt loppusuoralle. Nilkoistani oli tunto lähtenyt kun sain ne kuivalle maalle, joten siihen meni sekin loppukiri. Rullailin maaliin ja heittelin ihmisille highfaiveja. Nauratti ja hävetti samanaikaisesti, mutta loppusuoralla oli hyvä fiilis. Selvisin hengissä. Minun Alpe d’Huez oli tässä, voin vain kuvitella kuinka monta kertaa kirimiesten sitä polkiessa tekee mieli heittää se pyörä rotkoon ja lähteä himaan, mutta se palkitsee kun pääsee Champs Elyseelle viimeistä etappia vetämään. Omakin Ranskan kierrokseni päättyi Champs Elyseelle ihan normaaliin juosten tehtyyn aamulenkkiin – jätin Seinessä juoksentelut vesijuoksun hallitseville.

Aamulenkillä Champs-Elysees’llä.

Ai niin, aika reilun neljän kilometrin kilpailussa oli 26.42. Eroa suvereenille voittajalle Antoine de Wildelle kertyi tasan kymmenen minuuttia. Vertailun vuoksi kun edellisen kerran de Wilden kanssa kisasin 2004 junnujen EM-maastoissa niin eroa oli varmaankin noin 20 sekuntia 6 kilometrin matkalla. Taakse jäi viisi äijää, mm. 13.48 vitosen viime viikolla juossut burundilainen hävisi minullekin vielä viisi minuuttia.

Uskon, että Foulees de Gois oli itselle kertaelämys. Jos sinne vielä joku päivä eksyn niin edessä on raaka kilpailua edeltävä välineistön testaus sekä useampi rinki Pirkkolan Uimakuoppaa ympäri. Jos jotain hyvää tässä kisassa oli, niin tulevaisuudessa saa olosuhteet olla kilpailuissa kohtalaisen rajuja ennen kuin tämän voittaa. Taisin tosin sanoa tämän Missourissakin pari kertaa, mutta niin vain nekin olosuhteet selätettiin. Nyt unohdetaan vesijuoksut ja keskitytään oleelliseen ja ei muuta kuin täysi höyry ratakisoja kohti.

Tässä vielä muutamia otoksia Pinterestiin kerättyinä: http://pinterest.com/akinummela/foulees-du-gois/

Vesijuoksua

Ei ollut mitään herkkua taapertaa 3000 m esteitä sunnuntaina Espoossa. Viileässä kelissä tuli kylvettyä jääkylmässä vesiesteessä hieman liikaakin joten koko äijä kohmettui ihan täysin ja varsin mukavasti ja helposti sujuneen ensimmäisen 2000 metrin jälkeen (6.02) oli edessä täydellinen kohmettuminen ja viimeinen tonni retkeiltiin leppoisasti 9.20:een. Tuon jälkeen lähdin vielä jänistelemään 800m b-erää paria tuntia myöhemmin ja toivomuksena oli että saisi vähän happoja ylös, koska tällä hetkellä tuntuma on että juoksusta puuttuu pari vaihdetta. 500 metriä skabaa jänistettyäni päätin keskeyttää jänistyksen 600 metriin, mutta muutama kymmenen metriä myöhemmin sain pyörrettyä päätöksen ja jyräsin maaliin. Aika nyt ei mikään häävi ollut, mutta kohmeinen 1.55 ja mukavat hapot kuitenkin hieman mieltä lämmittävät. Eiköhän tästä ajat lähde putoamaan kun lämpötilaa saadaan 10-15 astetta lisää!

Seuraava kisa odottaakin jo kulman takana ja jos sunnuntaina Leppävaarassa oli kylmää kyytiä vesiesteessä, niin tuskin tämä hupi paljon lämpimämmäksi muuttuu. Foulées du Goisin legendaarinen 4,1 km kilpailu Ranskassa. Kaverin kautta läsähti kutsu ja eihän siitä voinut kieltäytyä. Alla hyvä YouTube-pätkä viime vuoden kisasta. Kilpailun pitopaikan Passage du Goisin varmasti osa pyöräilyfaneista muistaa viime vuoden Tour de Francen starttipaikkana ja on siellä Wikipedian mukaan tapahtunut vuonna 1999 joukkokolari, joka osaltaan ratkaisi Lancen tuon vuotisen voiton. Mutta tänä vuonna mennään jalan ja kai sinne pelastusrengaskin pitää ottaa mukaan. Nuo aallot kun pyyhkäisevät mukanaan niin sitä ollaan heittämällä jo Brasilian itärannikolla. Katsotaan miten miehen käy!

Ja muistakaahan tippailla. Kaksi päivää enää avauspotkuun!

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=9wprAzPpTX4]

Kauden avauksia

Rata- ja kilpailukausi on avattu monella rintamalla viimeisen parin viikon aikana. Tänään edessä leppoisa 1500 metrin kilpailu Orimattilassa. Mukana viivalla on kova lista kovia nimiä Jukka Keskisalosta alkaen aina Kenian Abraham Kirwaan saakka. Abrahamin, ainakin nimensä perusteella, luulisi hätyyttelevän vähintään 3.30 rajaa kolenevassa Orimattilan illassa. Orimattilan kentältä minulta löytyy historiasta pari tilastotulosta ja yksi ennätyskin, kun aikanaan repäisin kimmoisat ennätyslukemat 140 cm tauluun korkeushypyssä. Tästä on tosin vierähtänyt jo reippaasti yli vuosikymmen, mikä ei tässä tilanteessa tarkoita ainakaan kimmoisuuden lisääntymistä missään määrin. Kun ikääkin rapsahtaa tänään tauluun yksi kierros lisää, niin on hyvä juosta yksi kilpailu vielä nuorena ja vetreänä ennen kuin virallinen syntymäkellonaika 21.15 rävähtää tauluun. Toivottavasti kilpailut ovat aikataulussa ja startti ennen tuota kellonlyömää, koska yksi vuosi lisää tarkoittaa sitä että lantio putoaa juostessa ainakin 10 senttiä alaspäin, mikä kestävyysjuoksuryhdikkyyden mittarissa tarkoittaa valumista jo Henri Mannisen tuntumaan.

”Ratakymppidebyytti” 1,5 viikkoa sitten Kööpenhaminassa sujui varsin mukavasti. 30.23 oli loppuaika ja vanha ennätys parani reilusti yli kaksi minuuttia, myös maantieajasta höylääntyi reilu minuutti pois. Aika oli sinällään aika odotettu ja tuli loppuen lopuksi hyvinkin varovaisen esityksen jälkeen. Ensimmäinen puolisko oli 15.04 ja toinen hieman hitaampi kun käytin tylysti hieman hiipumaan päin olevan norjalaisjuoksijan selkää blokkaamaan etusuoralla puhallelleen kohtalaisen vahvankin tuulen. Kanttaamisen ja kokemuksen puutteen pelossa ei vielä löytynyt uskallusta lähteä repimään kovempaa matkan aikana. Ensi kerralla varmasti on valmiimpana vielä kohtaamaan tuon kympin haasteen ja puhkaisemaan legendaarisen 30 minuutin haamurajan. Samana viikonloppuna juostiin myös toinen hienotunnelmainen juoksutapahtuma eli Kööpenhaminan maraton, josta muutamia kuvia hieman alempana.

Tunnelmapaloja Kööpenhaminan maratonilta. Kuvassa maratonin voittaja Martin Parkhoi fanaattisen kotiyleisön hurraamana.
Kööpenhaminan maratonin kärjessä pitkään tykittänyt Irlannin Barry Minnock kanttasi lopussa totaalisesti.

 

 

 

 

 

 

 

Palautuminen kympistä sujui yllättävän mallikkaasti ja tarkoitus olikin seuraavan kerran suunnata kilpailumieltä Yritysmaratonviestiin Töölönlahdelle perjantaille. Kuitenkin puhelinsoitto Vuosaaren Tähtikisojen järjestelyorganisaatiolta muutti hieman suunnitelmia ja edessä oli kympin rytmin vaihto 800 metrin jänishommiin. Mikko Lahtio oli tilaillut 53-54 sekunnin 400 metristä ja se tulikin sitten rykäistyä avaavana välipalana vaihtelevan viikkon keskelle.

Viime perjantain Yritysmaratonviesti oli täysin uusi tuttavuus, kun siihen aikanaan Runner’s High:n porukalla ilmoittauduttiin. Saimme kasaan hyvän porukan. Jopa niin hyvän, että Wannas ja Salonen eivät läpäisseet viestikarsintoja ja näin joutuivat seuraamaan kilpailua reservin puolelta. 19 kertaa Töölönlahti ympäri 5-10 hengen joukkueissa. Meidän jengissä itse vetäsin kuusi kierrosta, Virtanen viisi, Hakulisen Ossi neljä, Tero kaksi ja naispuoliset jäsenemme Hele Haapaniemi ja Carita Riutta molemmat yhdet kiepit. Tavoiteaikamme 2.30 poksahti rikki kirkkaasti ajalla 2.23. Hapottava tapahtuma kun ensimmäisen osuuden veti liian kevyellä verryttelyllä liian kovaa niin viimeiset viisi vetoa eivät mitään herkkua olleet, mutta varmasti loistotreeni tykittää kuusi reilun kahden kilometrin pätkää melkein maksimaalista vauhtia kahden tunnin aikahaarukkaan.

Loppuviikosta sitten esteitä Espoon tähtikisoissa sekä EM-futistippaus joka valmistuu lauantaiksi. Tiedoksi kaikille sitä himoitseville tippauksen ystäville että kannattaa pysyä kanavalla!

SM-maastot, Pudasjärvi

SM-maastot juostu, Lappi nähty ja muutama porokin bongattu. On taas aika puida hieman kisojen antia.

Kisaan valmistautumisen hoidin reteään tyyliin hillumalla mahdollisimman myöhään paikallisessa Revontuli Diskossa. Ennen kuin aletaan höyrytä isompia lööppejä niin kyseessähän oli kilpailukeskuksessa sijaitseva ”kylmäpukuhuone”. Lämminkin pukuhuonekin jossain kuulemma sijaitsi, mutta Revontuli Disko ajoi tällä kertaa asiansa erinomaisesti. Tosin Diskon ulkopuolella höyrysi semmoiset notskit että vielä kilpailussakin savun maku maistui suussa ja jokaisen mäen päällä kuulin Timo Jutilan kannustavat sanat: ”Nyt rillataan!”.

Vaikka Juti kuinka kannusti, niin rillausasteelle en koskaan kilpailussa päässyt. Ylämäet etenin kuin vanha lehmä ja etureidet huusivat hunajata, alamäistäkin kulki ainoastaan ensimmäisen kierroksen päätösalamäki jolloin pyyhkäisin Hapon ja muiden ohi elämäni tunnoissa. Myös arktinen viima vei viimeisen potkun ressuista ja koskaan vaihteita en päässyt vaihtamaan kolmosesta ylöspäin. Yhdeksäs sija tasaisessa kilpailussa kuitenkin täytti minimitavoitteen eli kymppisakkiin mahtumisen. Kunto on siis hyvällä mallilla kunhan vain saa koneen käyntiin, ja vertailuna aikaisempiin vuosiin näyttää todella hyvältä. Yleensä jenkkikausi on puristanut viimeisetkin mehut pois jo tässä vaiheessa kautta ja kesäkuu on pitänyt käyttää palautumiseen. Nyt on tarkoitus iskeä pöytään jo kunnon treenejä ja tuloksia jo kesäkuun puolella jotta Kalevan Kisoissa elokuussa oltaisiin mahdollisimman hyvässä iskussa. Kesän päämatkavalinnat ovat vielä täysin auki ja tarkoitus onkin pitää laajaa skaalaa ohjelmassa.

Varmasti jokaisella on oma mielipide siitä, pitäisikö tämmöiseen paikkaan kuin Pudasjärvi SM-tason kilpailujen järjestämistä antaa. Reitti oli aivan erinomainen, joten siitä pisteet! Itse sytyn taistelemaan hyvästä tunnelmasta ja fanaattisesta yleisöstä. Yleisöähän ei enää viimeisissä lajeissa paikalla ollut ketään ja nopean tulosliuskaan vilkaisun mukaan kisojen tuominen Pudasjärvelle ei myöskään aktivoinut paikallisia juoksijoita tai junioreita osallistumaan kilpailuihin yhtään sen tehokkaammin kuin muuallakaan päin Suomea järjestetyt kisat. Vai onko juoksutoiminta alueella muuten vain täysin kuolemassa sukupuuttoon?

Onneksi seudulle on viime aikoina elvytetty viriili Pohjolan Juoksijat kestäyysjuoksutalli, joka toivottavasti saa alueen juoksuun uutta nostetta. PoJun keulakuvan Janne Ukonmaanahon kanssa kävinkin turistikierroksella uusitulla Raadin mondolla sekä paikallisessa kiinalaisessa ravintolassa Beijingissä. Beijingin ruokalistalta löytyi muuten myös hyvin normaalia oululaiskiinalaista evästä eli poroa osterikastikkeessa ja bambulla höystettynä. Poro jäi tällä kertaa vielä tokkaansa, mutta ensi kerralla kun Ouluun eksyn niin tuon peruskantonilaisen herkun käyn kyllä vetäisemässä.

Ylelle myös tällä kertaa pisteet siitä, että television selostuskopissa oli Jarmo Lehtisen myötä ehtaa ammattitaitoa kun taas Helsingin Sanomien panostamattomuus kilpailuiden annin puimiseen maanantaina ei sen sijaan ollut mikään yllätys. Kaksi kuukautta kotoisien EM-kisojen alkuun eikä pienintäkään kommenttia tai tulosliuskaa juoksijoiden nykykunnosta…

No meno kuitenkin jatkuu Hesareista huolimatta ja olin jo varautunut siihen, että ensi viikonloppuna juoksennellaan opiskelijoiden SELL Gamesien merkeissä 800m, 1500m ja 5000m. Ilokseni kuitenkin Posti-Pate toi mieluisan kutsun pukemaan sinivalkoista Karhun nuttua niskaan ja ravaamaan 10 000 metrin Pohjolan herruudesta Kööpenhaminaan lauantaina. Olisin hyvät kertoimet voinut luvata tippauksille vuosi sitten jos joku viisas mies olisi veikannut, että maajoukkueurani korkataan 3000m esteiden ja 10 000m merkeissä. Edellisen kerran ratakymppi on paineltu syksyllä 2006 ja sekin ainoastaan tekosyynä saada lomaa intistä Suomi-Portugali -futismatsiin. Saavuin starttipaikalle viisi minuuttia myöhässä, mutta onneksi juoksijarivistö kiltisti odotteli Eläintarhan kaariviivalla vaihtaessani lennosta tetsauspuvut juoksutamineisiin.

Kerran olen juossut kymppiä radalla vähänkään totisella mielellä 2005 Helsy GP:ssä ja tuolta on myös ennätykseni 32.33. Tällöin tulosliuska näytti seuraavalta:

Obed Kipkurui                       SjunIF          31.03,74
Jarkko Hamberg                   SjunIF          31.08,65
Magnus Hellström                 SjunIF          31.48,20
Pekka Rantakari                   HKV            32.06,59
Aki Nummela                         HKV            32.33,04

Tavoitteita Kööpenhaminaan en osaa hirveämmin laittaa. Puolen tunnin haamuraja tietenkin aina haaveissa kutittelee ja sitä olisi mukava Köpiksen illassa lähennellä. Pääasia on kuitenkin hyvä kilpailu ja ensipuraisu tulevaisuuden kympeille. Kympin jälkeen edessä on pari mielenkiintoista haastetta lisää kun vesijuoksukausi korkataan kahden kilpailun voimin Espoossa 3.6. ja Ranskassa Passage du Goisissa 10. kesäkuuta. Näistä lisää myöhemmin.

SM-maastofiilistelyä

Raasto.com raportoi jo loistokkaasti huomenna juostavien Pudasjärven SM-maastojen ennakkoasetelmista, joten mitään ennakkoanalyysiä en ala tässä ladella.

Edellisen kerran Pudasjärvellä paineltiin SM-maastojen merkeissä vuonna 1994. Tuolloin ei vielä meikäläistä lähtölistalta löytynyt vaan keskityin maastokauden huipentumana kisaamaan 9-vuotiaiden poikien piirinmestaruuksista Siltamäessä. Tuolloin kilometrin matkalta kotiintuomisena oli karkean makuinen hopeamitali sekunnin Virtasen Tapanin perässä. Tämän vuoden 50 kilometrin hiihdon SM-hopeamitalisti Niklas Colliander juoksi harhaan viimeisessä mutkassa kovassa loppukirikamppailussamme ja mokasi omat mestaruushaaveensa ja lähti kotimatkalle vieläkin karkeamman makuinen pronssiläpyskä taskussa.

SM-maastot ovat olleet useana vuonna hyvin hankala kilpailu itselleni. Noin kymmenen starttia takana ja onnistumisia on tullut vain pari kertaa: M19-sarjan mestaruuteen päättynyt pesissyöksy vuonna 2004 ja vuoden 2007 neljäs sija 22-vuotiaiden äijien sarjassa. Nuo 2007 maastot ovat myös edellinen esiintymiseni näissä kekkereissä joten mielenkiinnolla taas huomista kisaa tässä odotellaan.

Tavoitteet ovatkin hyvin maltilliset, mutta vaihtelun vuoksi on mukava käydä yksi maastostarttikin vetäisemässä ja maaseutumatkailuhan on aina muutenkin varsin mukavaa. Toivottavasti paikan päälle vaivautuu kilpailua seuraamaan jäämään edes kourallinen kestävyysjuoksufaneja kun kilpailut päättävä miesten neljä kilometriä starttaa. Kaikkihan ovat jo Lewis Korirille tarjonneet etukäteen kaikki mahdolliset mestaruudet, mutta henkilökohtainen tippaukseni on, että miesten lyhyen matkan mestarina juhlitaan tänä vuonna Jarkko Järvenpäätä, tuoreinta Helsingin EM-kisojen B-rajan alittajaa.

Muulle Suomelle tiedoksi, että Yle näyttää maastotanssahtelut huomenna klo 16.30 heti Streettanssin SM:ien jälkeen. Sitä ennen voi alla olevasta videosta kuitenkin fiilistellä vuoden 1994 miesten neljän kilometrin matkan huippuhetkiä. Suosittelen tsekkaamaan myös muut videot kisoista. Jos ei juoksu kiinnosta niin ihan vaan asumuodin takia kiinnostavaa katsottavaa.[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=RLsM9dzR0Uc&feature=plcp]

SM-puolimaraton

Kun viime vuonna lähdin kaavailemaan suuntaviivoja tälle kilpailukaudelle, oli viime viikonlopulle kaksi vaihtoehtoa: mukavan keväinen Mt.Sac Relays ja hekumalliset juoksuillat Walnutissa Kaliforniassa tai SM-puolimaraton Kuopion Väinölänniemellä. Ja kyllähän se piti sen verran urheiluhenkeä olla, että eksoottinen Kuopio vei voiton Kaliforniasta.

Väinölänniemen Mt.Sac.

Perjantaina verryttelylenkillä puhalsi hurja arktinen tuuli, mutta olin silti luottavainen lauantain kilpailun säästä, koska järjestelytoimikunta oli kilpailukutsussaan lupaillut myötätuulitakuuta. Lauantaiaamuna pieni pettymys valtasikin mielen, kun tuulimittarit roikkuivat käytännössä nollassa. Edes Helsingin Kisa-Veikkojen legendaarinen tuulimittari Mate ei olisi saanut höngittyä tuulilukemia yli sallittujen lukemien.

Kilpailuun en ollut sen ihmeempää taktiikkaa laatinut. Ennätys mielessä ja oma juoksu. Perussetti. Ennakkotippailuissa olin jopa uumoillut kenialaissyntyneille menijöille kolmoisvoittoa. Näin ei kuitenkaan onneksi tapahtunut vielä tänä vuonna.

Miika Takala lähti pyssyn pamauksesta liikkeelle kuin tykin suusta. Ensimmäisen radalla juostun rundin jälkeen eroa oli jo useampi kymmenen metriä. Otin leppoisasti kakkospaikan ja mielessä kävi jo hetken että Lewis Korir oli unohtunut kisapaikalle raahatulle jäätelökioskille. Kilometrin jälkeen Lewis kalastelikin meikäläisen kiinni ja iski Takalan kantaan. Hivutin kaksikon kiinni parin kilometrin kohdalla ja Lewis tarjosi kohteliaana miehenä kädellä jopa vetojuhdan hommia. Kieltäydyin. Se saattoi olla virhe kieltäytyä, koska sen verran ärheästi äijä siitä lähti, että seuraavan kerrän kenialaisvahvistusta nähtiinkin sitten vasta Hannes Kolehmaisen patsaalla podiumilla kilpailun jälkeen.

Jäätiin hetkeksi sitten Miikan kanssa kahdestaan ulkoilemaan. Taustalla ollut takaa-ajoporukka jäi askel askeleelta ja loi pelottavan hyvänolontunteen jo muutaman kilometrin jälkeen. Jossain vaiheessa jäin Miikasta pätkän verran. Muutamia väliaikoja alkumatkasta muistan ennen kuin kiertäminen sekoitti sisäisen kalkulaattorin: 5km 15.40, 7km 22.02, 10km 31.40. Eli reipasta tahtia. Alkumatkaa siivitti myös kenialaisten Koririn ja Willy Rotichin managerin Antti Lähteenmäen kannustava huudahdus ”eikö kyyti kelvannut?” Sillä hetkellä mieleen tulikin lämpimät muistot taannoisista Raahen SM-viesteistä, kun Tapsa luuttusi Rotichilla rataa 4x1500m loppusuoralla. Vai eikö kyyti tuolloin vaan Willylle kelvannut?

Kympistä eteenpäin kisa oli vain lukuisien kylttien tuijottelua. 11 kierrosta vajaata kahden kilometrin rinkiä on suorastaan eläimellistä menoa. 21 kilometritolppaa höystettynä kymmenellä junnujen tolpalla saivat ajatukset harhailemaan kolmen kilometrin tötsältä jo 15 kilometriä eteenpäin ja hetkessä oltiinkin juoksemassa uudestaan M17-sarjan mestaruuksista Nurmossa kymmentä vuotta aiemmin vuonna 2002. Kaikenlaista mielessä käykin. Edellisyönä olin myös nähnyt unta että Tuomo Salonen juoksi puolimaratonin 1:06.13. Tätäkin painajaista tuli pohdittua.

15 kilometrin kohdalla uskalsin jo luvata mitalin itselleni. Juuri sitä ennen meinasin tukehtua geelin, joten pahimmat vastoinkäymiset oli ohitettu. Onpahan treenattavaa tuossa geeliosastollakin, vaikka katsomon kourallisessa asiantuntijaväestössä sitä olikin jo ”selvästi harjoiteltu”.

Loppu tuli selvästi madellen ja säästellen energioita tuleville puolikkaille ja aika lipsahtikin ennätyksen väärälle puolelle aikaan 1:08.23. No, rajuimmat huhut kertoivat reitin myös olleen parisataa metriä ylipitkä. Mitali tuli kuitenkin ja se on pääasia näissä karkeloissa. Nyt kun mitali on taskussa näistäkin kekkereistä niin voin myös luvata että ensi vuonna on jälleen Mt. SAC Relaysin vuoro.

On myös ilo huomata, minkälainen arvostus Suomen Urheiluliitossa on maantiejuoksun SM-kilpailuja kohtaan. Kyllä liiton palkkalistoilla Facebookissa notkutaan ja EM-kilpailuiden laivaseminaareista liveraportteja rustaillaan, mutta jos kukaan ei vaivaudu kirjoittamaan SM-kilpailuista ennakoita tai välittömiä kisaraportteja niin kyllä joku hommassa kusee jälleen pahemman kerran. Olisikohan huono ajatus järjestää joku vuosi SM-puolimaraton esimerkiksi Helsinki City Runin yhteydessä ja tuoda yksi niistä Suomessa jäljellä olevista todellisista keväisistä kilpajuoksuista vähän ihmistenkin ulottuville?

Onneksi muutamia kilpajuoksunkin sanansaattajia Suomestakin vielä löytyy. Tässä Hevoskuurin juttu SM-maanteiltä.

Mutta, ei auta jäädä liiaksi hehkumaan mitalihuumassa, vaan uusi haaste odottaa jo kolmen viikon päässä: SM-maastot ja äijien 4km Pudasjärvellä. Siitä sitten katse kohti ratakautta. Todennäköinen ratakauden avaus on edessä Otaniemessä SELL-Gamesien merkeissä viikko SM-maastojen jälkeen. Sen jälkeen palataan hetkeksi maanteille Yritysmaratonviestin merkeissä  Runner’s High:n possella.

Viime aikojen kuulumisia

Vajaat pari viikkoa on aikaa kevään ykköstykitykseen Kuopion SM-maantiejuoksujen puolimaralle. Se taitaakin jäädä kevään ainoaksi maantiekisaksi, kun en viikonlopun Karhu-viestiinkään kovista kosiskeluista huolimatta jaksanut lähteä. Kiitos jannuille kuitenkin suklaarasioista ja ruusukimpuista, ehkä ensi vuonna viivalle tulenkin.

Viime aikojen treeni on keskittynyt pääasiassa sulille maantiebaanoille. Jalkoja on totutettu asfaltin vaatimaan syöntiin ja vähitellen selvää kehittymistä on näkyvissä. Hakunilassa joku viikko sitten vetäisty kympin ennätys 31.31 meni kohtalaisen kankeilla jaloilla, mutta toivottavasti parannusta Kuopiossa tuohon menoon tulee. Ohjelmasta on löytynyt viime aikoina myös semmoinen harvinaisuus kuin 20 kilometrin kiihtyvä ja eilen taottiin 10x 1km minuutin palautuksella. Tuo treeni tuli vetäistyä Leppävaarassa kilometrin pätkää edestakaisin ja joka toinen veto päättyi n. 300 metrin tiukkaan ylämäkeen. Joku muukin oli pääsiäisenä vetänyt kyseisessä mäessä tyhjennysharjoitusta tiellä olleista mahalaktaattinäytteistä päätellen. Sinäänsä tuo näky helpotti omaa treeniä, kun tiesi että jollekin mäki on tuntunut vielä pahemmalta kuin itselle.

On tässä muualle kuitenkin ehditty skriivailemaan paitsi tänne. Jos ei Hevoskuurin setteihin ole vielä ehtinyt perehtyä niin tuosta löytyvät linkit pariin kirjoitelmiini:

http://www.hevoskuuri.fi/valmennus/2279-juoksukoulusta-vauhtia-harrastukseen

http://www.hevoskuuri.fi/valmennus/2338-zumba-sukupolvi-juoksee

Ja jos haluaa meikäläisen kanssa lähteä lenkille toukokuussa ja vielä samalla tukea WWF:n työtä Itämeren puolesta niin voi ilmoittautua Juokse meresi edestä -juoksutapahtumaan  Lauttasaaressa 23.5. klo 17.30.

Kevään odottelua

Kohta on huhtikuu ja ulkona -15 astetta pakkasta. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Aamulenkille joutui kaivamaan vielä hengitysilmanlämmittimen, jonka olin jo talviunille ehtinyt asetella odottelemaan ensi vuoden pakkaspäiviä. Lämmittimen paikan talviunilla korvasivat jo kesää odotelleet bermuda shortsit, jotka voi ottaa esille lumien sulettua heinäkuun puolessavälissä.

Viime päivät ovat muutenkin menneet henkistä kovuutta hankkiessa. Viikonloppuna kolme päivää hengailua GoExpossa käy jaloille kovasta kestävyyssuorituksesta, mutta muuten kyllä kaikin puolin antoisa reissu oli. Tuli jutusteltua juoksemisesta laidasta laitaan kymmenien ihmisten kanssa ja juotua Wannaksen tuomaa parasta kenialaista kahvia kolme päivää putkeen. Messuilla oli esillä myös juoksijan omalla moottorilla pyörivä Woodway Curve  -juoksumatto. Kovasti uhoten yritin rikkoa Curven Suomen nopeusennätyksen 25,7 km/h, mutta meikäläisen frekvenssin rajat tulivat vastaan 24,4 km/h. Onneksi kuitenkin SE siirtyi messuporukallemme kun Ossi Hakulinen ravasi 25,8 km/h.

GoExpossa myös käynnistimme uuden juoksutapahtuman Runner’s Twilightin ilmoittautumisen. Ennakkokommentit olivat varsin miellyttäviä, joten sinne vain suunta kaikki jotka etsivät leppoisaa heinäkuista juoksutapahtumaa. Matkat Pirkkolan Urheilupuistosta 20.7. starttaavassa kisassa ovat puolikas ja kymppi. Lisäksi myös elvytysprojektimme legendaarisen Kaisaniemen Juoksun kanssa alkoi lupaavasti. Joten mielenkiintoinen juoksukesä ja -syksy on myös kilpailuidenjärjestäjän toimessa tulossa. Lisää GoExposta löytyy Runner’s High:n juoksukoululaisen Kaijan blogissa.

Tiistaina sitten hain toisenlaista kovuutta tykittämällä 15 kilometrin kiihtyvän helpohkon reipasvauhtisen treenin Esportissa (keskivauhdilla 3.25/km). Oli siinä kiertämistä, mutta positiivista on että pohkeet alkavat leikkiin jälleen tottua eivätkä kipeytyneet enää yhtään jälkeenpäin, joten plussan puolella mennään kun kohta pitää alkaa viime viikkojen löysäilyjen päätteeksi maileja asfaltilla taas takoa. Ensimmäisenä etappina kohti SM-puolimaratonia ja SM-maastoja toimii säiden salliessa Aktia Cupin 10km reilun viikon päästä.

Jos ei 15 kilometrissä ollut tarpeeksi kiertämistä niin vielä nautinnollisempaa oli katsoa kun muut kiertävät rataa. Eilen oli Liikuntamyllyssä Runner’s High:n eliittiryhmän treenit ja siellä pisteltiin 7-10 x 1000m/ 1min palautuksella. Seitsemän juoksijaa veteli treeniä tällä kertaa yhteensä n. 300 kierrosta ja itse tarvitsi olla ”vain” kellottelemassa ja kierroslaskussa. Erittäin hyvä treeni ja hieno seurata jengin kehittymistä. Tuskaahan se näytti hieman olevan ja pientä raastoa oli jo viimeisessä vedossa ilmassa. Taisi siellä joku tuuletuskin näkyä kun kymmenes veto oli ohitse, joten taisi se kohtalaisen paha treeni olla sittenkin.

Tämä viikonloppu sujahtaakin pohjoisen paikan leirillä Vierumäellä ja sieltä potkua tulevien viikkojen kilometrien keräilyyn hakien.