Irlannin kiertueen ennakkoasetelmat

Kolme viikkoa oleskelua talvisessa Suomessa on pitkä aika joten on syytäkin ottaa uutta kohdetta kiikariin, jättää kinokset taakse ja suunnata jokaisen suomalaisen talvilomakohteseen numero uno eli Irlannin vihreälle saarelle. Kaksi kilpailua on ohjelmassa neljän päivän sisään: torstaina Armaghissa Pohjois-Irlannin puolella juostaan kansainvälinen 5km maantiekilpailu (Armagh International Road Race) ja Droghedassa sunnuntaina raastetaan Ras na hEireannin maastokilpailu. Viiden kilometrin maantiekilpailut ovat yksi meikäläisen suosikkistarteista, joten torstain kilpailua odottelen erityisesti vesi kielellä. Ras na hEireannin nimihirviön maastokisasta taasen yritän ottaa kaiken hauskuuden irti koska irlantilaisia pehmeitä nurmikkomaastokisoja ei kovin usein perussuomalaisiin, tasaisiin hiekkatien jytkyihin tottuneisiin suomalaisille ole tarjolla. Irlannissa en muutenkaan ole koskaan aiemmin piipahtanut, joten kiinnostava keikka tulossa kaikin puolin.

Suomen edustus kilpailuissa kuihtui viime viikkojen aikana kahteen mieheen, vaikka Northern Ireland Athletics -sivuston mukaan ”Finland also have a strong quartet but unfortunately top runner Jussi Utrainen has had to withdraw because of studies. However Henri Manninen, Aki Nummela, Antti-Pekka Niisto and Arttu Vattulainen are capable of making a bid for team glory.”

Meikäläinen ja Antti-Pekka ”Niisto” Niinistö lähdemme kahdestaan valloittamaan Irlantia kun viimeisimpänä reissunsa perui ”Kangasniemen Väsynyt Saha” Henri Manninen. Mannisen poisjäännin syytä on spelukoitu medioissa paljon, ja uusin huhu kertookin miehen juoksuasennon tippuneen loppuvuoden treeneissä entistä alemmaksi, mikä taas on aiheuttanut useita hankaumavaivoja aroille alueille perseen viiltäessä maata. No huhut ovat mahdollisesti huhuja tässäkin tapauksessa.

Vaikka Manninen puuttuukin niin viivalle asettuu kova liuta kovia miehiä muualtakin päin maailmaa. USA:sta on viivalle asettumassa kova lössi kovia menijöitä: mm. Armaghissa aiemminkin pöydän putsannut maileri Christian Hesch ja yliopistokentiltä meikäläiselle tuttu NCAA:n DII:n moninkertainen mestari Michael Crouch starttaavat kisaan vain ja ainoastaan mestaruus mielessään. Englanti sen sijaan heittää kehiin muutamat ykköstykkinsä kuten 13.36:n vitosen ukon Jonny Mellorin, kansanyhteisönkisojen 1500m:n finalistin Ali Hayn (3.38) ja Coloradon suden mailla Alamosassa Adams State Collegessa viime vuodet tarponeen, niin ikään NCAA:n kakkosdivarijyrän ja 5000m:n 2011 mestarin, Luke Craggin (5000m 13.44).

Kilpailuiden kirkkain tähti löytyy kuitenkin naisten sarjasta. 1500 metrin kansanyhteisön mestari ja Berliinin MM-hopeamitalisti Lisa Dobriskey tekee paluun radoille katastrofaalisen viime syksyisen MM-esiintymisensä ja pienimuotoisen lantio-operaationsa jälkeen. Dobriskeyn mielessä on varmasti tällä kaudella kotiyleisönsä edessä Lontoossa vain ja ainoastaan edellisten olympialaisten neljännen sijan kirkastaminen, ja onkin mielenkiintoista nähdä hänen kauden avauksensa.

Tässä vielä tunnelmavideo Armaghista vuodelta 2009:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=ueoDDY1Ypx4]

Arktista urheilua ja uuden vuoden lupauksia

Lumi ja kylmyys ovat ehdottomasti meikäläisen pahimmat viholliset. Ensimmäinen kokonainen talvi Suomessa kuuteen vuoteen varmasti tulee raastamaan ja kalvamaan jo ennestään kankeita lihaksiani. Aamulla elohopea pyörähti jo yli -20 asteen ja sama meno huhujen mukaan jatkuisi loppuviikonkin. Olenkin jo parin viikon ajan Suomen arktista menoa katseltuani alkanut jo hieman haikailla ulkomaille ensi talveksi, mutta henkistä kovuuttahan se vain tuo täällä kitkuttaa.

Viime viikolla kävin hankkimassa Icebugin Anima Buggripit, joilla ajattelin lähteä viimeiseen taistoon näitä pirullisia säitä vastaan. Edellisistä nastakengistä onkin jo aikaa. Inttivuonna 2006 lusin kakkuani jo räihnistyneet Puman itse nastoituttamani kengät jalassa. Nuo Pumat matkustivat samana keväänä vahingossa mukana Malagan treenileirille, minne ne muutaman hyväpitoisen lenkin jälkeen jäivät myös kierrätykseen paikallisille kulmakunnan donsimoneille. Tuossa kuudessa vuodessa on selvästi nastakenkäbusiness pyörähtänyt käyntiin ja kaikenlaista bootsia näyttää markkinoille tulleen. Icebugeista sen verran tuoteanalyysia, että pito on aivan loistava, mutta itse kengässä olisi paljon hiottavaa. Olenkin joutunut puukoin ja saksin preparoimaan kanoottia omaan jalkaan sopivaksi, mutta kaikin puolin hyvä vaihtoehto talvikeleille.

Pari viikkoa on jo kulunut Kanarialta tulosta ja varsin mukavasti on sujunut treenienkin suhteen. Juosta on pystynyt ja kovempaakin on uskaltanut painaa menemään jo muutaman kerran. Uimassakin olen käynyt pari kertaa elvistelemässä Michael Phelpsin uimalakki päässä ja vesijuoksua on tullut tehtyä yhteensä kymmenen minuuttia. Joten korvaava treeni on ollut huipussaan. Napakampia 400 metrin ja 200 metrin vetoja kävin myös juoksentelemassa tiistaina Liikuntamyllyssä ensimmäisen kerran sitten viime vuoden heinäkuun. Oli taas radalle eksynyt koko Itä-Helsingin palloilujoukkueet. Ja tunnetustihan kun joukkueesta on kysymys niin sitä pitää ryhdikkäästi löntystää vierekkäin kaikilla radoilla 1-6. Siinä sitten tulikin pujoteltua pallistien seassa, kyynärpäät lauloivat ja adrenaliini virtasi, joten erinomainen treeni hallikisoja varten kaikin puolin. Kisaamaan en silti uskalla suunnata kuin vasta SM:eihin, tosin mieli kyllä teki kovasti radalle kun näki Espoon Borzan rullaavan rataa varsin jouhevasti sunnuntaina ja huhut kertoivat Haponkin survaisseen alle 8.30 Jyväskylän hornankattilassa. Kelit kylmenevät niin vanhat rotaratsut lämpenevät.

Uuden vuoden lupauksena tein päätöksen, että pistän kaikki mahdolliset ennätykseni 1500 metristä ylöspäin uusiksi tänä vuonna. Saa nähdä kuinka pitkälle lupauksen kanssa päästään. Osahan ennätyksistä on päässyt vanhenemaan jo verrattain paljon, joten olisihan se aikakin jo laittaa ne kierrätykseen. Lupaushan on helpompi sanoa kuin tehdä kun vuoden 2004 jälkeen ei hirveän montaa ennätysjuoksua ole per kausi päässyt syntymään.

Listasinkin ennätykseni 400 metristä ylöspäin aikajärjestyksessä vanhimmasta alkaen, jotta näen mistä karsiminen pitää aloittaa. Haastavimmat ennätykset löytyvät tällä hetkellä varmasti sprinttimatkoilta 400 metriltä ja 800 metriltä, mutta nuo ennätykset jo armahdin itseltäni jo ennen lupausta. Mukana listassa myös halliennätykset, jotka kaipailisivat restaurointia varsinkin 1500 metrin ja 3000 metrin matkoilta:
 

Laji Tulos Paikka Päivämäärä
400m (halli) 52,18 Helsinki  31.1.2004
3000m (halli) 8:33.76 Jyväskylä  27.2.2005
10000m 32:33.04      Helsinki/E  31.8.2005
1500m (halli) 3:56.65 Tampere  25.2.2006
2000m 5:41.00 Tuusula/H  23.8.2006
800m 1:51.39  Lappeenranta  3.8.2007
3000m 8:29.12 Keuruu  20.6.2008
Maili (halli) 4:11.76 Fayetteville, Ark. USA  13.2.2009
400 m 50,99 Helsinki/P  22.7.2009
5000 m 14:38.30 Espoo/Le  2.8.2009
800m (halli) 1:53.69 Fayetteville, Ark. USA  12.2.2010
1500m 3:46.49 Kajaani  8.8.2010
Maili 4:11.38 Joensuu  21.8.2010
3000m esteet 9:04.93 Lappeenranta 13.8.2011
10km (road)  32:14:00 Helsinki  3.9.2011
Puolimaraton 1:07:46 München GER  9.10.2011

Leirin loppuyhteenveto

Kolmen viikon leireilyt ovat nyt leireilty ja Gran Canarian hiekkadyynit vaihtuivat lumihankeen. Treenillisesti erinomaisen syksyn jälkeen leirille oli muutama tavoite: saada kolme viikkoa lisää ehjää treeniä pitävissä ja lämpimissä olosuhteissa sekä nähdä Frederikin keikka Iskelmä Baarissa. Kumpikaan tavoitteista ei toteutunut, kun Frederikkikin ehti livistää joulun ajaksi muihin maisemiin. Tosin lämpimäänhän on aina mukava päästä, mutta vain turistiksi ei meikäläistä Maspalomasin seudulle saisi missään muodossa lähtemään.

Ensimmäinen viikko oli varmasti laadullisesti ehkä yksi parhaista koskaan vetämistäni viikoista. 196 kilometriä parilla kovalla treenillä höystettynä ja jalat kokonaisuudessaan kuin uudet ja täynnä virtaa vielä sunnuntain pitkänkin lenkin jälkeen. Ainoata päänvaivaa alkoi tuoda loppuviikosta hieman jumittunut pohkeen/akilleksen seutu. Akilleksen kipuilut ovat meikäläiselle ollut toistaiseksi harvinaista ”herkkua” joten sen puoleen olin jo alusta asti hieman huolissaan. Juoksija kyllä oppii tunnistamaan ja käsittelemään vanhat haavansa, mutta uuden alueen kipuilut lisäävät aina selvää huolestuneisuutta. Itse olen tullut johtopäätökseen, että akilleskipu on varmasti tarttuvaa sorttia, koska joulun aikana ja leirin ensimmäisellä viikolla tuli vietettyä sen verran aikaa kolmen akilleslenkkaajan Caritan, siskoni Minnan ja Saavalaisen Petrin kanssa. Lisäksi tuli aikaa vietettyä jonkin verran ikuisen jalkapuolen Tuomo Salosen, polvivaivaisen Tero Forsbergin ja muuten vain klesan Tapani Virtasen kanssa. Joten tartuntavaara on ollut loppuvuonna erittäin korkea ja niinhän se sitten tarttuikin.

6x1000m/3' Viimeinen veto. Pientä raastoilmettä jo havaittavissa.

Vammat ja ongelmat leireillä ovat aina pirun hieno juttu. Varsinkin leireillä, missä on paljon muita juoksijoita on erittäin nautinnollista katsoa muiden juoksijoiden lähtöä ja tuloa treeneistä kun itse ei pysty tekemään muuta kuin pyöritellä peukaloitaan ja pohtimaan koko juoksemisen järkevyyttä. Sitä kun juoksija kestää useamman viikon putkeen on leirin jälkeen varmasti vahvempi kuin kukaan niistä muista juoksijoista ketkä ovat treenamassa käyneet. Itse olen onneksi oppinut hieman maltillisemmaksi vuosien aikana, tosin leireillä maltillisuus on aina asteen verran vaikeampaa. Kerran muistan Italiassa lähteneeni ennätysviikkokilometrit mielessä sunnuntain pitkälle lenkille vaikka polvi oli niin kipeä ettei kävelemisestäkään tullut mitään. Kilometrin väänsin, mutta sitten oli pakko kääntyä takaisin ja kävellä hotellille nuolemaan haavoja. Tällä kertaa löin pelin poikki tuon ensimmäisen viikon jälkeen ja otin kolme päivää lepoa juoksusta. Tuon kolmen päivän jälkeen päätin, että loppuleirin ajan keskityn vain koviin treeneihin kolmen päivän välein ja välipäivinä teen tuntuman mukaan kevyttä hölkkää ja korvaavia harjoitteita (auringonottoa ja varpaiden uima-altaassa lilluttelua).

Roque Nublolla (korkeus 1800m)

Loppuaika mentiinkin tuon suunnitelman mukaan ja kovat treenit sujuivatkin loistokkaasti. Jalka tuntui koko ajan, mutta ei pahentunut mihinkään suuntaan. Viime lauantaina iski sitten flunssankin vielä mukaan matkaan, joten kiitettävää arvosanaa ei leirin onnistumiselle voi missään nimessä antaa. Kovien treenien sujuminen nostaa arvosanan kuitenkin leppoisaan seiskaan.

Auringonnousu Maspalomasissa

Tällä hetkellä ei ole mikään hätä päästä lenkille kun vilkaisee ulos kinoksiin. On aika pistää paikat kuntoon ja sen jälkeen miettiä kevään ja kesän tavoitteita eteenpäin. Hallikilpailuista en ole koskaan hirveämmin innostunut, mutta eiköhän niitäkin mahdollisuuksien mukaan käydä jossain vaiheessa juoksemassa. Päätavoite varmasti onkin olla täydessä terässä parissa Irlannin kilpailussa helmikuun alussa (5km maantie ja 6km maasto), josta ehtisi sitten vielä loistavasti SM-halleihin Tamperelle seuraavaksi viikonlopuksi.

On ollut myös aikaa mietiskellä kevään leirikuvioita. Tällä hetkellä en olisi lähdössä mihinkään vaan tyytyisin tähänkin asti loistavasti toimineeseen Hakuninmaan leirikeskuksen palveluihin, mutta pieni optio huhtikuiselle reissulle Jenkkeihin kilpailemaan on jätettävä jos huippukunto yllättääkin. Maagisia Stanfordin ja Mt. Sacin iltoja kun ei missään muualla päin maailmaa pääse kokemaan…

2011: My Year in Pictures

2011 is over now and 2012 has started.

Sometimes pictures tell the story better than any words, So I decided to show some of my pictures from 2011. Especially, pictures tell the story better about the things what happened in Joplin in May 22nd. The deadliest single tornado (160 dead) destoyed the big part of the town, the town I had lived for four and half years. Me and my girlfriend had gratuated from MSSU the day before, and the next day I was about to leave to California for NCAA DII National Championships, most likely, in the best running shape of my life. The race was the reason I came back to MSSU for one more semester, and until that Sunday, four days before the 1500m prelims, I had done everything as well as possible after the terrible training camp in Kenya in February.

But the Mother Nature didn’t think that way. Luckily, we were fine and all our friends were fine. Our apartment (half a mile away from the tornado’s path) was fine too.

Happy New Year 2012 and I wouldn’t mind if 2012 was little more boring…

Aki

January

Glue sniffing or running? Two harsh ways to a better life. Eldoret Half Marathon, Kenya.

February

Kipchoge Keino Stadium, Eldoret, Kenya.

 March

In Turku. At the Heart of Europe's Culture. "Only a Game?" exhibition..
Participating Times Square 2011 New Year's Eve in March. Too bad it was only for that poor movie.
On My Way Back to Missouri. Destination Delicious? DFW Airport.
Oh yeah. Back in Midwest!

April

Finally Running at Mt. Sac Relays! I'll Be Back!
Good Old Venice Beach!
Night at Mt.Sac.
Coach Rutledge and Fred G. Hughes Stadium, Joplin, MO.

May

Conference Meet in Emporia, Kansas. One Weekend: Too Many Races, Too Hot, but Never Enough Powerbars, Gels and Gatorade...
BBQ Masters Tero and Carita. And Of Course Some Nasty Weather and Tornado Warning Coming Soon..
At Fat and Happy (the restaurant). Best (and the only) One Pound Burger I've Ever Eaten!
Listening to His Holiness the 14th Dalai Lama at University of Arkansas.
Almost hole in one...
Me and Tero "Playing" Football at the Stadium of University of Arkansas.
Healthy American Salad!
May 21st 2011. The Graduation. Four and Half Years of "Hard" Work Finally Came to an End.
Me and Carita Just After the Graduation.
May 22nd 2011. One Day After Our Graduation The Deadliest Single Tornado in the History of USA Hits Joplin.
30 Minutes After the Tornado Everything at this Part of Town Looked Fine...
On Graduation Day, We Went to Take Some Pictures Under the Huge McDonald's Sign...
...The Next Day the Sign Was Gone.
Big Part of the City I Had Lived for Four and Half Years Was Gone in Only 20 Minutes.

The Plaza Apartments, Half a Mile (800m) Away from Our Apartment. That Same Morning I Ran Here...
The Plaza Apartments.

Joplin High School.
Our Indoor Track, Where We Had the Graduation Day Ceremony the Previous Day, Became a Triage (kenttäsairaala) for Those People Who Had Lost Everything in the Twister..
Burger King after the Tornado. And Who Said Children's Playgrounds Are Not safe?

 

With Coach Rutledge at the NCAA DII Nationals in Turlock, CA. The Race Was Three Days After and I Ran Like Shit, But At That Moment There Were Too Many Other Things To Worry...

June

Travelling by Train from St.Louis, MO to Chicago. Leaving Missouri Behind...
Chicago's Bean.
Terrible Finnish Season Opener in Keuruu. Luckily, It Only Got Better After This One...
Finnish Midsummer Sun.
Stockholm.
Me and Robban Running at Finnish Relay Championships...

August

Kalevan Kisat, Turku. Finnish National Championships 1500m.
My 3000m Steeplechase Comeback Race after 3,5 Years With One Hurdle Workout. PR 9.04.

September

Second Steeplechase Race in 3,5 Years and Right Away in an International Against Sweden.

Me and Jarkko Järvenpää Spent Over Three Years Together in Missouri and Then Had a Chance to Run for Finland for the First Time Ever at the Same Time Too. And Carita, of course, Ran the Show. Suomi-Ruotsi -maaottelu.
Organizing Kaisaniemi Cooper with Runner's High the Day After Suomi-Ruotsi -maaottelu. Smaller Venue but Still a Great Event!
Winning Midnight Run Helsinki, the Best Running Event in Helsinki in 2011, Was One of the Highlights of my Running Year.

October

3rd Place in Munich Half Marathon.
Team Runner's High in Munich after the Half Marathon.

Postikortti Maspalomasista

Terveiset Maspalomasista, Gran Canarialta. Lämmintä on ollut – toivottavasti ainakin lämpimämpää kuin Suomessa. Pari viimeistä päivää ollut 25 asteen nurkilla.

Neljä päivää ja reilut 120km takana tiukkaa kuntoliikuntaa. Maspalomasin ja Playa del Inglesin alue on siitä optimaalista aluetta urheilla, kun paljoa tekemistä täällä ei ole. Rusketuskin tarttuu parhaiten juoksemalla, eikä siihen tarvita naapurin walesiläisten 24 tunnin kinkunpaahtamista altaalla. Nytkin ne tuolla makaavat vaikka kello on jo yhdeksän illalla, liekö sammuneet. Kyllä ne siitä taas aamuksi virkoavat kun hotellin terassi aukeaa. Saavalaisenkin niska punoittaa orastavaa rusketusta jo kummasti muutaman lenkin jälkeen ja juoksu näyttää lennokkaalta kuin nuoruusvuosina. Kyllä aurinko ja indo pahemmat kalkkeutumat sulattaa. Joten hyvin täällä menee kaikin puolin.

Edellisissä kohteissa Kiinassa ja Keniassa matkustellessa erottui massasta ja olo oli välillä kuin isoimmallakin turistinähtävyydellä. Gran Canarian rannikolla tämä ei ole ongelma, kun suomalaisturisteja on lentänyt tänne talvehtimaan enemmän kuin minkään maan tuontirajoitukset saisivat sallia. Oletin että kolme viikkoa täällä voisi olla hyvää espanjan opintojen virkistämistä. Kielikylvyn voi unohtaa kun lähikaupan Pedrokin puhuu parempaa suomea kuin meikäläinen espanjaa.

Nettiyhteydet ovat kuin suoraan 70-luvulta ja tämäkin postikortti pitää lähettää suomalaisen ravintolan Kuparipannun langattomasta netistä. Kuparipannu ei suinkaan ole ainoa silmiin osunut suomalaiskuppila. Ainakin Iskelmä Baari, á la mummo ja Mummola ovat löytyneet. Huhujen mukaan Timo Jutila ja Nurmisen Pasi olisivat myös suunnittelemassa oman raflan Alamummon avaamista. Kelpaa siinä Marko Jantusen poikaholidayta tulla viettämään poikien kahvilaan. Joten siinäpä yksi syy lisää tulla takaisin tulevaisuudessa. Toinen syy mahdolliseen paluuseen on Frederikin missaaminen tällä retkellä. Frederik rillutteli ahkeraan joulunalusaikana Iskelmä Baarissa, mutta viime päivät tien varret ovat olleet pullollaan kaikenlaisten entisten idoleiden julisteita. Kuulemma Kristian Meurman ja Jani Wickholm esiintyvät uudenvuoden aattona.

Lukemaankin on ehtinyt. Sain äsken päätökseen Bostonin Maratonin race directorin Dave McGillivrayn varsin kelvollisen muistelmakirjan ”The Last Pick”. Tällä hetkellä edessä ovat kirjat ”Why We Run”, ”Why We Buy” ja Via Helsinki –lehden artikkeli ”Why Do We Travel?”. Joten elämän peruskysymyksiä selvitellessä menevät seuraavat hetket. Erityisesti ”Why we run” -kysymys tulee entistä enemmän ajankohtaiseksi lähiaikojen aikana kilsojen kasautuessa jalkoihin.

Hasta luego seuraavaan korttiin asti,

Aki

ps. Kisa-asutkin hommattu ensi vuodelle (alla).

Hyvät Joulut!

Vuosi sitten joulun alla kotiuduin Guangzhoun saasteisesta +25 asteesta Helsinki-Vantaalle, missä odotteli mukavan kipakka -22 celsiusta ja hirmuiset kinokset lunta. 50 asteen muutos ja lumi tuntui silloin erittäin eksoottiselta, varsinkin kun edellisestä kunnon lumikasan näkemisestä oli jo useampi vuosi. Melkein mieli teki jopa maistamaan tuota valkoista, omituista ainetta. Talvea kesti silloin kaksi viikkoa ennen kuin suuntasin useammaksi viikoksi Wannaksen savimajaan Keniaan.

Tänä vuonna budjetoin homman täysin päinvastoin. Analysoin jo hyvissä ajoin että koko syksy on lumetonta, jouluaattona tulee hieman lunta luomaan joulufiilistä, joulupäivänä sää pysyy erityisesti Helsinki-Vantaalla loistavana ja Virtasten jouluaattona Tapaninpäivänä tulee lunta niin pirusti. Virtasenpäivän ennätysnietokset säilyvätkin sitten aina tammikuun puoleen väliin saakka jolloin alkaa aikainen kevät. Toistaiseksi tippaus on täyttänyt kaikki odotukset. Talvi Helsingissä on ollut kestävyysjuoksijan unelma-aikaa. Kun tuo unelma-aika loppuu Tapsanpäivänä, meikäläinen on suunnannut jo Joulupäivänä Gran Canarialle Maspalomasiin parempien juoksubaanojen ja Frederikin junttidiskohittien luvattuun turistihelvettiin. Siellä kohotetaan kuntoa kolmen viikon ajan väistellen virttyneissä 95- ja 2011 MM-jääkiekkopaidoissa hikoilevien kaljoittelevien suomalaisturistien ilmaveivejä. Myös Playa del Inglesin kuuluisan nakurannan ”käärmenäyttelyn” sinertävät melanoomaiset saksalaisturistit muodostavat todellisen uhkan onnistuneelle leirille. Jos nuo uhat onnistuu välttämään, on varmasti sekä henkisesti että fyysisesti valmiimpi kuin koskaan ensi vuoden karkeloihin.

Minkä takia sitten suunta on Gran Canaria, kun suurin osa suomalaisista juoksijoista leireilee Etelä-Afrikassa, Portugalissa tai Keniassa? Plussaa tulee siitä, että olen ollut saarella kaksi kertaa aikaisemminkin ja molemmilla kerroilla leiri on sujunut erinomaisesti ja se on antanut loistoboostin ja selvän tasonnoston tulevaan kesään. Sää on tasapainoinen ja lämmin ja saarihan nauttii useimpien tutkijoiden keskuudessa hankittua titteliä ”The Best Climate in the World”. Sijanti on sopiva ja suoria lentoja löytyy edullisesti – jos vain kyseiset turistilennot alusta asti hengissä selviää. Kolmen viikon leirin takia ei viitsi kauemmas matkustaa ja vanhat raihnaiset lihakset kaipaavat lämpimään edes hetkeksi. Vielä kun Saavalainenkin päätti lähteä pariksi viikoksi mukaan niin ei ole niin puuduttavaa niitä ohjelmassa lukevia 300 kilometrin viikkojakaan vedellä. Miinuksia tulee ylenpalttisesta turismista ja tällä hetkellä heikohkosta jalkapallojengistä UD Las Palmasista (segundan puoltaväliä). Tosin 15. tammikuuta Barcelonan B vierailee Estadio Gran Canarialla, joten pakkohan pääkaupunkiin on silloin suunnata.

Muutama päivä siis enää jouluun ja ensimmäinen syksy Suomessa sitten vuoden 2006 on takana. Viimeiset pari viikkoa otettu juoksullisesti rennosti että pääsee hyvässä vireessä ulkomaille. Kaikki on sujunut tähän mennessä loistavasti ja vielä on tallattavana yksi mielenkiintoinen kilpailu Runner’s High:n Talvisarjan 3. osakilpailun merkeissä 22.12.. Sen jälkeen kilpailuja onkin edessä vasta isona vuonna 2012. Jos ei se vuosi tuota tulosta niin aina on sitten vuosi 2013 ja mahdollisesti huhujen mukaan myös 2014.

Hyvät joulut kaikille ja palataan asiaan seuraavan kerran Frederikin kainalosta Maspalomasin dyyneiltä!

Nälkä kasvaa juostessa

200 kilometriä juoksua viikossa saattaa kuulostaa monelle vanhan koulukunnan miehelle määrältä, joka hilpaistiin kultaisella 70-luvulla vihellellen menemään niin heinänteon yhteydessä kuin 50 asteen pakkasessa nahkamaihareissa. Meikäläiselle, suomalaisen kestävyysjuoksun 80-luvun puolessavälissä syntyneen pullamössösukupolven edustajalle, tuo raja on toistaiseksi ollut saavuttamaton. Viime viikolla se sitten poksahti. 205 kilometriä seitsemässä päivässä. Sama matka kuin Hakuninmaalta Orivedelle.

Edellinen ”ennätys” oli Flagstaffista, Arizonasta keväältä 2010. Silloin tuli hölköttelyä 182km edestä yhdellä lepopäivällä. Tuo lepopäivä (seitsemän tunnin vaellus Grand Canyonilla) saattoi tosin pelastaa paljon, koska kyseisenä aamuna herätessäni akilles narisi pahaenteisesti. Canyonilla akilles vetristyi, eikä ole sen jälkeen vaivannut. Tällä kertaa jalkoja ei ole kiristänyt viikon missään vaiheessa, ja jumittavin harjoitus taisikin olla kahden tunnin seisoskelu Maroon 5:n keikalla keskiviikkona. Tehotkin olen pitänyt erittäin leppoisina, joten aikaa näiden kilometrien keräilyyn on kulunut paljon ja hartaasti. Onneksi aikataulujen puolelta siihen tällä viikolla oli mahdollisuus.

Yksin ei myöskään tarvinnut määrää nieleskellä: kilometrit tuli kerättyä ainakin 25 eri henkilön kanssa viikon aikana ja onnistuin vielä sivuuttamaan pelkällä kädenheilautuksella Saavalaisen vetämän noin 70 hengen pappajengin sunnuntain pitkällä lenkillä. Seuraavan kerran ennätystä tosin tullaan kutittelemaan juuri Saavalaisen peesissä Kanarian ”turistihelvetissä” Playa del Inglesissä joulukuun loppupuolella. Katsotaan kestääkö moottori enää tuota prässiä pahemmin piiputtamatta.

Jokaisella stoorilla täytyy kai olla jonkinlainen opetus lopussa. Koinko jonkinlaisen valaistumisen tai runner’s high:n maistellessani kilsoja tolkuttomasti? En tiedä, mutta ruoka maistui ainakin niin pirusti ja tiistaina piti vetää neljä lämmintä ruokaa ja torstaina ostin historiallista ensimmäistä kertaa paketillisen HK:n sinistä slerssiä. Kai se nälkä sitten kasvaa syödessä. Tai juostessa.

Viikon treenit:

Ma 28.11. (36.5km): ap: Pk-20km ip: Pk-kevyt 16,5km

Ti 29.11. (30km): ap: Pk-12km ip: Pk-18km

Ke 30.11. (27km): ap: Pk-8km ip: VR+ 12km kiihtyvä 40.30 +VR

To 1.12. (25km): ap: Pk- 25km

Pe 2.12. (20km): ip: PK-20 km (sis. 1h lihaskuntoa)

La 3.12. (31km): ap: VR+ 10x1000m/1min Rec avg. 3.05 +VR ip: PK-12km

Su 4.12. (35,5km): ap: Pk-kevyt 35,5km

Yhteensä: 205 km

Kalkkia, Kellotusta ja Kalkkunaa

Torstaina järjestettiin Runner’s High:n Kalkkunaravi (Turkey Trot) Pirkkolassa. Tällä kertaa ei itse tarvinnut vetäistä lenkkareita jalkaan, vaan hikoiltua tuli järjestäjän toimessa. Vaikka kokemusta on juoksijana useammista sadoista starteista parinkymmenen vuoden ajalta, järjestäjän hommat ovat kohtalaisen uusi aluevaltaus. 46 juoksijaa yhdessä startissa voi kuulostaa vähäiseltä, mutta kun päälle lyödään marraskuinen pimeys, kohmeat sormet ja epäonnistumisen pelko saa se kokeneemmankin kellosormen tutisemaan. Lisäksi matkan lyhyys loi myös muutamia meheviä kiriporukoita ja 11.30-12.30 välille mahtuikin reilut puolet osallistujista. Mikään ei kuitenkaan kyrsi juoksijaa, ja toivottavasti myös järjestäjiäkään, enempää kuin se jos jollekin juoksijalle ei aikaa saada, joten paineet kellotuksessa ovat kovat. Paineet ja kasvaneet osallistujamäärät ovat tuoneet myös viime vuosina Suomen juoksumarkkinoille ajanottoon erikoistuneita yrityksiä, jotka tätä painetta ottavat järjestäjiltä pois. Tosin Runner’s High:n Talvijuoksusarja tulee toistaiseksi pysymään erossa näistä hienouksista ja jatkossakin mennään vanhojen hyvien aikojen malliin vapisevin sormin sekkarit ja hirttosilmukat kaulassa. Tällä kertaa käytimme jo osittain uutta teknologiaa Tuomo Salosen (blogi: espoonborza.blogspot.com) nauhoittaessa iPhoneensa juoksijoiden maalintulonumerojärjestystä ja muuta painokelvotonta materiaalia joten nauhoja emme voi kuitenkaan julkaista.

Lisäksi eilinen oli erittäin tärkeä opetus, että kaikkeen juoksutapahtumajärjestämiseenkin on laadittava kunnon riskianalyysit mitään huomioitta jättämättä. Kuka olisi voinut aavistaa että kalkkikone hyytyy 1500 metrin kohdalla, kun puolet matkasta on vielä kalkitsematta? (Välihuomio: Olin tuolloin muuten vielä hyvässä 20 minuutin kierrosvauhdissa ja pahimmat ylämäet jo takana… ) Eilen tuo koneenhyytyminen ei haitannut niin pahasti, täytyi sikariportaankin vain liata kädet kerrankin ja levittää kalkkia käsipelillä epämääräisiin kasoihin. Vaikka maalissa näytinkin enemmän meksikolaiselta kokaiinikartellin pomolta, niin kierroksen ehdin helposti vetämään kuitenkin ennen Kalkkunaravin lähtöä.  Mutta mitä jos matka olisikin ollut 10km tai puolikas, aikaa starttiin 40 minuuttia ja merkkaus vain kalkkikoneen varassa? Siinä olisi alkanut Nummelan pojalla puntti tutista aavistuksen enemmän…

Mutta kaikesta huolimatta kaikki sujui loppuen lopuksi erinomaisesti, kukaan ei eksynyt tai jäänyt ilman loppuaikaa tai urheilujuomia ja Virtasen metsästämä arvontakalkkunakin löysi perille Keskuspuiston halki Sanna Kullbergin pakastimeen. Jälleen kerran arvostus kaikkia juoksutapahtumien järjestäjiä ja toimitsijoita kohtaan kasvoi selvästi. Ei ole todellakaan mitään helppoa hommaa, mutta päivän päätteeksi se on myös erittäin palkitsevaa katsella maaliin tulleita kaikkensa antaneita juoksijoita ja huomata että on itse ollut osatekijänä mukana tuossa fiiliksessä. Kaikki tämä on loistavaa oppia tulevaisuutta ja mahdollisesti isompien juoksutapahtumien organisointia varten. Koska lähtökohta järjestämisessähän pitää olla se, että olkoon tapahtuma sitten 46 juoksijan Kalkkunaravi tai 6000 juoksijan Midnight Run, kaikki pitää tehdä juoksijoiden ehdolla ja jos juoksija on pettynyt kotiin raahautuessaan niin se johtuu ainoastaan siitä että itse kilpailussa ei jalka ole odotettuun tahtiin liikkunut.

Eilen illalla olo oli yhtä palkitseva kuin jos olisin itse ollut viivalla ravaamassa, vaikka en koko päivänä metriäkään juoksuaskelta ilman kalkkikonetta ottanut.

-Aki

Veemäinen Viikko

Mennyt viikko oli erittäin veemäinen, vaihteleva. Ohjelmaa riitti sopivasti ja sitä oli tarpeeksi. Juoksua tuli viikossa 165km eli enemmän kuin kertaakaan tänä vuonna. Tosin suurin osa siitä oli leppoisaa jolkottelua hyvässä seurassa, mutta mahtui ohjelmaan mukaan myös Hakunilan Aktia Cupin 5km lauantaina ja hyvä 30x200m setti keskiviikkona. Viikon kruununa oli sunnuntaina ennätyspituuttaan kutitteleva 33km lenkki ulkomaalaisseurassa. Ja pitkästä aikaa pääsikin virkistämään jälleen englannin taitoja kun mukana matkaa taittoivat australialaisbrittiläinen Brickhill-Jones ja turkulaisjoensuulainen Lehtinen-Jonas. Aktia Cupista sen sijaan ei paljoa millään kielellä kerrottavaa jäänyt. Tavoitteena oli legendaarisen Ogelin taksikuskin Niko Makkosen yhtä legendaarinen reittiennätys 15.15, mutta se tyrehtyi rajuun alkuvauhtiin (5.45 ensimmäinen 2km) sekä miehekkääseen vastatuuleen takaisin päin tullessa. Loppu tulikin sitten perse asfalttia viiltäen ja maaliin raahauduttiin ajassa 15.34.

Muu ohjelma pyörikin sitten firman sekä erilaisten seminaarien ja kouluhommien ohessa. Jos joku ei vielä tiedä niin olen osallisena mukana uudennahkeassa helsinkiläisessä juoksuvalmennukseen ja -tapahtumiin keskittyvässä yhtiössä Runner’s High sekä opiskelen Haaga-Heliassa matkailun liikkeenjohtoa ensimmäistä vuottani. Aiempia opiskeluja minulla on takana Yhdysvalloista ja taskussa BSBA-tutkinnot markkinoinnista ja kansainvälisestä kaupasta Missouri Southern State Universitystä. Matkailu harrastuksena ja liiketoimintana myös on aina kiinnostanut joten siitä syystä päätin täydentää opintojani Haaga-Heliassa.

Yhtiömme juoksukouluja tuli vedettyä pariin otteeseen alkuviikosta. Maanantai-iltana vauhdikas 2000 metrin vetotreeni Pirkkolassa Eliittiryhmän kanssa ja tiistaina erittäin motivoituneen ja loistavan Eläintarhan ryhmän vetohommissa. Muutakin rankkaa duunia tuli raadettua, esimerkiksi firman pikkujoulukutsut tuli postitettua. Itseäkin tuli valmennettua parin tapahtuman verran: keskiviikkona osallistuin mielenkiintoiseen Heebon ja Haaga-Helian rekrytointiseminaariin ja torstaina Vuoden Veemäisimpään Yrittäjätapahtumaan Otaniemessä.

Veemäisimmässä tapahtumassa pureuduttiin aiheeseen ”Onko positiivisuus peestä ja optimismi ongelma?” Mukana tapahtumassa olivat mm. Sedu Koskinen, Diili-voittaja Antti Seppinen, Jone Nikula, Jyri Järvihaavistö Elisalta sekä vanha tuttu yleisurheilukentiltä Jyri Linden. Lindenhän oli mukana raahaamassa Al Gore Jyväskylän Nordic Business Forumiin tänä syksynä, ja ensi vuonna paikalle suhaa pääesiintyjäksi sir Richard Branson – Järvenpään Jarkon vanhempi velipoika. Eli erittäin mielenkiintoista settiä luvassa jälleen syksyllä. Tilaisuuden loputtua namusetä Sedu houkutteli meidät Namulla bussiinsa ja kuskasi meidät uuteen kuppilaansa.

Jos ei tuossa ollut vielä pönötystä tarpeeksi niin tänään käydään pokkaamassa jälleen kerran Suomen ykkösseuralle Helsingin Kisa-Veikoille ojennettava Kalevan Malja. Meikäläiselle tilaisuus tosin on ensimmäinen, vaikka olenkin ollut mukana voittamassa pystiä jo viisi kertaa aiemminkin. Aina ennen on kutsu Jenkkeihin käynyt hyvissä ajoin eikä Poikaa olla vielä päästy saunottamaan.

Pysykäähän kanavalla,

Aki