Tasan vuosi sitten kaksi ryytynyttä juoksijan retaletta matkustivat treenileirisession päätteeksi matatun kyydissä Eldoretista Nairobiin. Muutaman päivän takana orastavista SM-halleista huolimatta kaksikolla oli mielessään vain Turkish Airlinesin piikkiin viiden tähden hotellissa vedettävät kebabit Istanbulissa. Kebabit kuitenkin vaihtuivat omakustanteisiin BigMacceihin ja Istanbulin moskeijat Schipholin lentokenttään kun lentokoneemme jumiutui Dar Es Salaamiin paikallisen ammusvaraston räjähdyksen takia. Halleistakin gloria oli kaukana: meikäläinen viihtyi Kenian sairasteluputken hyydyttämänä kauan ja hartaasti 1500m:llä ja 800m:llä – 3000m:lle ei ollut edes tulosrajaa. Hambergia sen sijaan pohjevaivaisena lenkkana ei näkynyt edes lähtöviivalla.
Edes Ändyn Tippaus Oy ei olisi löytänyt veikkauskertoimia sille että viikko sitten juostuissa SM-halleissa edellämainittu kaksikko näyttäisi 3000 metrillä muille kantapäitä ja nappaisivat kilvassa sijat yksi ja kaksi.
Vuosi on pitkä aika juoksussa, mutta niin on viikkokin. Sen verran raihnainen on olo ollut koko kuluneen viikon tuon viime viikonlopun setin jälkeen että onneksi hallikausi oli tänä vuonna lyhyt ja ytimekäs. Seuraava tavoite odotteleekin huhtikuun lopussa kun puolimaratonin SM-mitaleista mitellään Kuopiossa. Tuota ennen pitää saada jälleen koneistoon hieman määrää lisää ja toivoa että lumet vähitellen sulaisivat, koska ulkomaille en nyt tässä ennen kevättä jaksa suunnata. Välillä on hyvä muuttaa rytmiä ja uskonkin sen kantavan hedelmää myös kesällä.
Hallikausi siis tuli ja meni ja se sisälsi kolme starttia kahteen päivään plus pari starttia hallin ulkopuolella Irlannissa. Hieno oli Irlannin keikka ja antoi hieman perspektiiviä missä tällä hetkellä mennään. Iso kiitos Hellstenin Juhalle, että manageroi meidät kisapaikalle. Lisää Armaghin vitosesta ja Ras na Heireannin maastokilpailuista voi lukea Hevoskuurille skriivailemasta tarinastastani. Omista juoksuista tuolla Irlannissa voi sanoa että 5km oli hyvä, mutta, kuten SM-halleistakin näkyi, lopusta puuttuu vielä pohjilla olevien kilpailuiden tuoma puristus. Sama Rasin maastokilpailussa, jota tosin pidän urani parhaana maastokilpailuna mikä on juostu kunnon pehmeässä maastossa. Noiden kilpailuiden perusteella uskalsinkin jo odottaa kelvollisia juoksuja Tampereen SM-halleissa.
1500 metriltä Tampereelta tuli sitten vihdoin ensimmäinen isompi mitali lukuisten top-8 sijoitusten päälle, aikuisten SM-pronssia. Se tietysti lämmittää mieltä, mutta juoksunahan tuo kokonaisuudessa oli erittäin munaton koko taustaporukalta kun päästettiin Sundell karkuun niinkin helposti. No, Tommi varmasti kovakuntoisin silti porukasta oli, mutta se että kukaan meistä ei uskaltanut häntä haastaa oli varsin ala-arvoista. Itse olin vain keskittynyt mitaliin enkä ollut täysin varma omasta kunnosta joten päätin Tommin ”iskettyä” keskittymään vain hopeaan ja pronssiin. Ja se tuottikin toivomani tuloksen vaikka loppusuoralla pää pyöri ja juoksu levisi kuin junioreilla P9-sarjassa. Onneksi ei juostu 1501 metriä tälläkään kertaa…
3000 metrille olin päättänyt, että mestaruudesta taistellaan sitten viimeiseen happivajeeseen saakka. Ja kisa sujuikin itsellä varsin keveästi ja meno tuntui hyvältä kun Happo latasi koneeseen lisää vauhtia kilometri ennen maalia. Loppukiristä puuttui vielä se kilpailuiden tuoma tappofiilis ja raivo ja jälleen päästin jo varmistuneen mitalin tuoman hyvänolon fiiliksen löysistyttää menostani sen viimeisimmänkin puristuksen. Hopea kymmenen sekuntia ennätystä parantaen viimeisen tonnin ollessa 2.34 oli kuitenkin aivan mahtava palkinto syksyn ja talven kuntoliikunnasta ja kyllähän Happo jos kuka mestaruutensa ansaitsi!
800 metriä oli vielä 3000 metrin jälkeen ohjelmassa ja pohkeet huusivat mehukkaasti jo armoa ennen starttia. Olin vain kerran aiemmin juossut 3000 m Niken extravaimennetuilla gramman painavilla Zoom Victoreilla ja sen kyllä huomasi maalissa. Päätin kuitenkin lähteä testaamaan ja hyvinhän sekin sujui: 1.54 ja osia hieman Robert Rotkirchille b-erässä hävinneenä – loppusijoitus 5. Urani nopein 800m minkään muun startin jälkeen ja kestopainotteisella treenillä on hyvä merkki siitä että ei se nopeuskaan ole mihinkään häviämässä.
Nyt siis keskittyminen jälleen kevytvauhtiseen ulkoiluun ja kunnon parantamiseen kohti SM-puolikasta ja SM-maastoja. Jos joku lukijoista sattuu käväisemään GoExpo-messuilla viikonloppuna niin ei muuta kuin tulkaa nykäisemään hihasta. Siellä ollaan muidenkin juoksijoiden kanssa Runner’s High:n ständillä ja jos ”Musta kenialainen” kiinnostaa niin Simo Wannaskin on paikalla kahvitarjoiluineen!
