Nollapiste

smviestit

Kymmenen vuotta sitten menestyksekkään juoksuvuoden 2007 päätteeksi laitoin utopiaa huokuvaksi tavoitteeksi nousta Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmän seuran Helsingin Kisa-Veikkojen kaikkien aikojen eniten SM-pisteitä (Kalevan Malja -pisteet) keränneeksi urheilijaksi.

Silloin listaa hallitsivat sellaiset seuralegendat kuin Vesa-Pekka Pihlavisto, Heidi Suomi ja Jaska Tuominen. Näiden starojen yläpuolella kuitenkin kaulaa kasvatti aktiiviurheilijoista estemestari ja armoitettu viestijyrä Mikael Talasjoki, jonka kanssa sain samoissa joukkueissa kokea monia unohtumattomia viestijuoksuja ja mestaruuksia. Talasjoen hieno ura loppui vuoteen 2010, jonka aikana hän keräsi 17 vuodessa mykistävät 301,25 SM-pistettä – vajaa sata pistettä enemmän kuin kaikkien aikojen listan kakkosena majaillut Vesa-Pekka Pihlavisto. 2010 kauden lopuksi olin itse noussut juuri listan kolmoseksi ohi Heidi Suomen, mutta aikuisten sarjoissa pisteitä kertyi turhan hitaasti ja HKV:n viestidynastiakin oli hiipumaan päin. Silti tavoite säilyi mielessä ja piti kilpailudraivin korkealla.

Eilen, seitsemän vuotta myöhemmin, juostiin puolimaratonin SM-mitaleista Espoossa. Kevät on yleisesti ollut itselle hieman kankeaa aikaa tulosten teon suhteen. Kroppa on vielä talviunilla ja coachauskiireet luovat haasteita omalle treenaamiselle. Kevätkankeus ja isot liikkumismäärät ovat kuitenkin purreet sen suhteen että loppuvuodesta kunto on ollutkin yleensä hyvällä tasolla. SM-puolimaratonille asetin itselleni minimitavoitteeksi sijoittua kuudenneksi. Miksi kuudenneksi? No siksi, että sillä suorituksella hivuttaisin itseni Talasjoen ohitse HKV:n kaikkien aikojen pistepörssissä. Sijoituin kuudenneksi peruskankealla juoksulla ja ohitin Mikaelin 0,83 pisteellä. 301,25 vs. 302,08 (selvennyksenä aikuisten sarjoissa SM-pisteitä jaetaan kahdeksalle parhaalle).

Moni ajattelee tässä vaiheessa että ”who gives a fuck”. I give. Joku viisas mies on joskus sanonut että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Niin tässäkin tapauksessa. Pisteiden keruuseen on käytetty vuodesta 2002 alkaen 16 vuotta hikoilua ja nautintoa kisaamista kohtaan vaahteralehtipaidassa. Ei hirveästi kyyneleitä, koska olen nauttinut jollain pervessillä tavalla myös epäonnistumisista tietäen että ne toimivat vain laukaisualustana jollekin paremmalle. En tule koskaan olemaan yksi seuran historian parhaimpia urheilijoita jos katsotaan tuloksia tai arvokilpailusaavutuksia. Ei ole Talasjokikaan näillä standardeilla mitattuna, mutta itselleni hän on kuitenkin aina yksi suurista ja esikuva, ”ikitaistelija” joka oli aina valmis taisteluun kun tarvetta oli. Mikaelia on myös kiittäminen riman asettamisesta omilla meriiteillään tarpeeksi ylös haastamaan oma tekemiseni. Nyt se rima on saavutettu ja yksi tärkeimmistä henkilökohtaisista tavoitteista sen myötä nollattu. On aika kaivaa uusia tavoitteita tähtäimeen. Toivottavasti joku juniori intoutuu vielä haastamaan listan dinosaurukset tulevaisuudessa, mutta sitä ennen toivottavasti myös oma pisteiden keruu jatkuu – ei pidä tehdä tuleville pisterohmuille hommaa niin helpoksi mitä Mikael sen minulle teki. 😉

Seuraavana kalenterissa näyttäisikin olevan aina meikäläiselle hankalat SM-maastot 7.5. Vierumäellä.

KOKOELMA SM-PISTEIDEN ARVOISISTA SUORITUKSISTA HKV:N PAIDASSA VUOSINA 2002-:

2018

6.5. Maastojuoksu 4 km, Perniö 8.
6.5. Maastojuoksu 4 km (joukkue), Perniö HOPEAA
14.4. Puolimaraton, Heinola 4.
19.7. 10 000 m, Jyväskylä 6.
21.7. 5000 m, Jyväskylä 8.
22.7. 3000 m esteet, Jyväskylä 5.
8.9. 4 x 800 m, Mikkeli 3.
9.9. 4 x 1500 m, Mikkeli KULTAA
22.9. Maraton, Joutseno HOPEAA

2017
23.7. 3000 m esteet, Seinäjoki 5.
22.7. 5000 m, Seinäjoki 5.
8.7. 4 x 800 m, Tampere 5.
7.5. Maastojuoksu 4 km, Heinola 8.
7.5. Maastojuoksu 4 km (joukkue), Heinola 4.
22.4. Puolimaraton, Espoo 6.

2016
25.9. Maraton, Lahti KULTAA
24.7. 5000 m, Oulu HOPEAA
23.7. 3000 m esteet, Oulu HOPEAA
16.4. Puolimaraton, Jyväskylä 5.

2015
31.7. 3000 m esteet, Pori 5.
10.5. Maastojuoksu 4 km, Imatra 4.

2014
20.9. Maraton, Lappeenranta 6.
3.8. 10 000 m, Kuopio 8.
2.8. 3000 m esteet, Kuopio HOPEAA
1.8. 5000 m, Kuopio 6.
6.7. 4 x 400 m, Lahti 8.
5.7. 4 x 800 m, Lahti 7.
19.4. Puolimaraton, Heinola 5.

2013
28.7. 1500 m, Vaasa 4.
27.7. 3000 m esteet, Vaasa HOPEAA
20.4. Puolimaraton, Tuusula 7.

2012
14.10. Maraton, Vantaa HOPEAA
26.8. 1500 m, Lahti 6.
25.8. 3000 m esteet, Lahti PRONSSIA
14.7. 4 x 800 m, Pori HOPEAA
21.4. Puolimaraton, Kuopio PRONSSIA

2011
7.8. 1500 m, Turku 6.
10.7. 4 x 1500 m, Tuusula 6.
9.7. 4 x 800 m, Tuusula 4.

2010
8.8. 1500 m, Kajaani 5.
11.7. 4 x 1500 m, Pedersöre HOPEAA
10.7. 4 x 800 m, Pedersöre KULTAA

2009
2.8. 5000 m, Espoo 8.
1.8. 1500 m, Espoo 6.
5.7. 4 x 1500 m, Raahe KULTAA
4.7. 4 x 1500 m, Raahe KULTAA

2008
26.7. 800 m, Tampere 8.
15.6. 4 x 1500 m, Espoo KULTAA
14.6. 4 x 800 m, Espoo KULTAA

2007
26.8. 22-v. 800 m, Kokkola HOPEAA
25.8. 22-v. 3000 m esteet, Kokkola HOPEAA
25.8. 22-v. 1500 m, Kokkola KULTAA
5.8. 1500 m, Lappeenranta 6.
4.8. 800 m, Lappeenranta 6.
8.7. 4 x 1500 m, Turku KULTAA
7.7. 4 x 800 m, Turku KULTAA
20.5. 22-v. 6 km maastojuoksu (joukkue), Imatra KULTAA
20.5. 22-v. 6 km maastojuoksu 4.

2006
3.9. 22-v. 5000 m, Helsinki 4.
2.9. 22-v. 3000 m esteet, Helsinki PRONSSIA
2.9. 22-v. 1500 m, Helsinki PRONSSIA
9.7. 4 x 400 m, Mikkeli 4.
9.7. 4 x 1500 m, Mikkeli KULTAA
8.7. 4 x 800 m, Mikkeli HOPEAA
14.5. 4 km maastojuoksu (joukkue), Saarijärvi HOPEAA

2005
21.8. 22-v. 5000 m, Ikaalinen HOPEAA
20.8. 22-v. 3000 m esteet, Ikaalinen 4.
20.8. 22-v. 1500 m, Ikaalinen 4.
17.7. 1500 m, Pori 7.
10.7. 4 x 1500 m, Lahti KULTAA
9.7. 4 x 800 m, Lahti HOPEAA
15.5. 22-v. 6 km maastojuoksu (joukkue), Varkaus HOPEAA

2004
8.8. 19-v. 5000 m, Pori KULTAA
7.8. 19-v. 2000 m esteet, Pori KULTAA
6.8. 19-v. 1500 m, Pori KULTAA
1.8. 1500 m, Vaasa 7.
4.7. 4 x 400 m, Kajaani PRONSSIA
4.7. 4 x 1500 m, Kajaani HOPEAA
3.7. 19-v. 3 x 800 m, Kajaani KULTAA
16.5. 19-v. 6 km maastojuoksu KULTAA
24.4. 19-v. 10 km maantiejuoksu PRONSSIA

2003
17.8. 19-v. 5000 m, Tornio PRONSSIA
6.7. 19-v. 4 x 400 m, Tampere HOPEAA
5.7. 19-v. 3 x 800 m, Tampere KULTAA
26.4. 19-v. 10 km maantiejuoksu, Pyhäjärvi KULTAA

2002
18.8. 17-v. 800 m, Äänekoski KULTAA
17.8. 17-v. 1500 m esteet, Äänekoski KULTAA
16.8. 17-v. 3000 m, Äänekoski KULTAA
7.7. 17-v. 4 x 300 m, Lohja PRONSSIA
6.7. 17-v. 3 x 800 m, Lohja KULTAA
12.5. 17-v. 4 km maastojuoksu (joukkue), Lapua KULTAA
6.4. 17-v. 10 km maantiejuoksu, Nurmo KULTAA

(2001 KU-58)
19.8. 17-v. 800 m, Hyvinkää 6.
18.8. 17-v. 3000 m, Hyvinkää PRONSSIA
30.6. 17-v. 4 x 800 m, Jyväskylä PRONSSIA