Omien kisailujen pitäessä hieman hiljaiseloa, on aika kirjoitella eilisestä Runner’s High:n IV Helsinki Central Park -juoksusta. Kyseessä oli jo juoksun neljäs painos. Ensimmäiset kaksi kertaa juostiin Paloheinän nurkilla, jonka jälkeen Ulkoilumajan remontin alkaessa siirryttiin Torpparinmäkeen. Paloheinän juoksut olivat myös aina reitin suhteen kunnon arpomista koska lumiset talvet 2012 ja 2013 pitivät ulkoilureitit hyvässä jäässä ja loskassa vielä pitkään.
[googlemaps https://www.google.com/maps/d/embed?mid=zAveVSCGk26A.kYROpKKo_6uM&w=640&h=480]
Itse tykkään nykyisestä alueesta ja reitistä paljon. Tasaista peltoa painetaan menemään. Heikkous on tietenkin alueen tuuliherkkyys. Yli kilometrin tapposuora on tarjonnut edellisvuonna vastatuulta ja nyt myötätuulta. Vastatuuli tuolla suoralla vaikuttaa helposti parikymmentä sekuntia kilometrivauhdeissa. Tuulettomalla kelillä reitti on erinomainen. Sitä odotellessa.
Tänä vuonna tapahtuma oli myös Runner’s High:n mittapuulla historiallinen. Olemme nelisen vuotta järjestäneet pienempiä ja isompia kylähölkkiä ja aina on ollut varma säätakuu. Tänä vuonna ennusteet näyttivät siltä että vettä losottaisi koleaan lauantaiaamupäivään. Se vaati oman suunnittelunsa kun ei voinut auringossa lekotella. Löysimmekin maalialueen kodin aina niin turvallisesta pakettiautosta. Ja vesisadehan alkoi heti kun viisi kilometriä starttasi liikkeelle. Ennen ei myöskään ole lähtöviivalla syntymäpäivälauluja laulettu, mutta nyt kun suurmies Alatalkkari täytti viisikymmentä myös melusaaste sallittiin.
Vitoselle starttasi pieni porukka menijöitä ja sen jälkeen olikin kymmenen minuutin odottelu ja osallistujamäärältään ”päälaji” kymppi lähti liikkeelle. Ennakkoon kovin nimi oli ehdottomasti Laura Markovaara. Laura ei pettänyt tälläkään kertaa ja kepitti kaikki ukot. Somevastaava Järvinen kuittasi miesten tittelin nimiinsä. Aiemmat miesten voittajat ovat olleet Matti Rauma, Tommi Hytönen ja Mårten Boström, joten kovaan nimilistaan Järvinen puumerkkinsä kaiversi. Naisten aiemmat kympin voittajat ovat olleet Anni Hemminki, Paula Tukiainen sekä Sanna Kullberg. Nyt Laura juoksi kisaennätyksen. Miesten kovin noteeraus on vuodelta 2012 Hytösen 32.38.
HCP on leppoisa kisajärjestämistunnelmaan virittävä juoksu. Seuraava onkin sitten isompi haaste kun Helsinki Half Marathon järjestetään kesäkuun 6. Reittimestari Virtanen on tehnyt loistotyötä reitin kanssa ja vihdoinkin Helsinkiinkin saadaan puolimaraton keskustaan.
Kuluvan reilun kuukauden aikana on tullut ravattua kaikenlaisia startteja oikein urakalla. Ajattelinkin nyt niputtaa koko kattauksen kerralla kun onhan se nyt turha yksittäisistä kisoista aina raportoida. Pakko oli saada tuotos nyt ulos ettei veny putki pahemmaksikin ränniksi…
PRAHA
Aloitetaan Prahasta. Prahan puolikkaalle tuli ilmoittauduttua tammikuussa ja tavoitteena oli niputtaa ennätys uusiksi yhdessä maailman kovimmista puolikkaan kilpailuista. Kaikenlaiset pienet vaikeudet ja sairastelut kuitenkin jyrsivät talven treeniä ja huipennuksena viikon juoksemattomuus kuumeessa vain kaksi viikkoa ennen starttia poisti viimeisenkin luoton kovasta ajasta. Sairastelun loputtua kunto näytti kuitenkin olevan sillä mallilla että ennätys olisi vielä otettavissa. Olin päässyt eliittiryhmään ja sehän tiesi ”firman piikkiin” majoittumista Prahan Hiltonissa. Muut elitistit olivatkin sitten pääasiassa eritrealaisia, etiopialaisia ja kenialaisia. Meikäläisen kämppiksenä piti olla Barcelonan maratonin EM-kolmonen ja 2.09:n maratoonari Dmitri Safronov, mutta hän oli reissun viime hetkillä perunut. Tietenkin asialla on kaksi puolta: kerrankin olisi päässyt ihan iholta seuraamaan venäläisen huippujuoksijan viime hetken hiomista, mutta toisaalta oma huone Hiltonin yläkerrassa ei sekään maistunut pahemmalta. Ylläpito oli viimeisen päälle ja seisovat pöydät oli käytännössä jatkuvalla syötöllä auki, joten tankkauksen riittämättömyydestä ei tarvinnut olla huolissaan.
Kisapäivä ja yhteinen bussikuljetus lähtöpaikalle. Eritrean miehiä odoteltiin ja managerit huolissaan keräilivät Afrikan miehiä kasaan ja paimensivat heitä bussille. Lähtöpaikalla omat pukuhuonetilat 20m starttipaikasta. Ennakkoon kerrottiin miesten tähtäävän ME-miehen Zersenay Tadessen johdolla ja jänisten voimalla maailmanennätykseen, ja naisten jänis vetäisi tasaista 1.07.30:n vauhtia. Päätin siihen kelkkaan hypätä, koska parin asteen lämpötila ja kova tuuli ei omiin suosikkeihin lukeudu ja tiesin että kaikki peesi pitää käyttää hyväksi.
Tekninen kokous.
10 min ennen starttia meidät talutettiin lähtöpaikalle jossa oli varattuna hyvin lähtötilaa muiden juoksijoiden edestä. Muutamat hätäiset aukivedot ja sitten viivalle. Bongasin naisten jäniksen Vasili Matviychukin neonkeltaisen paidan ja päätin että ukrainalaista ei karkuun päästetä. Alku lähti leppoisasti liikkeelle hyvään alamäkeen. Kompressiosäärystimistä toinen lörähti jo 500m jälkeen alas ja yritin epätoivoisesti kiskoa sitä ylös, mutta lopulta annoin sen vain lerpattaa nilkan päällä. Juoksu tuntui hyvälle. Jänis passaili vauhtia hieman ja nopeasti peesiporukka muotoutui noin kuudesta etiopialaisesta ja kenialaisesta naisesta, minusta, Ruotsin Hanssonista sekä Tshekin jannusta. Televisiokamerat hyrräsivät ja tuli hankittua hyvää laatuaikaa suorassa Tshekin TV:n lähetyksessä.
5km n. 15.50 ja vauhti tuntui leppoisalta ja hieman alle tavoiteajan. Toivoin vain ettei liikaa menoa passattaisi. Mitään lämminhenkistä kisailua ei afrikkalaisten välillä ollut. Pienikin väärä liike ja rääkyminen ja huutaminen alkoi. Itsekin sain maistaa kenialaisten naisten jatkuvaa kyynärpäätä ja hakkaamista, vaikka varoinkin etten vähääkään telo heistä ketään. 10 km kohta täyttyi pari sekuntia yli tavoiteajan ajassa 32.02. Vedin kisan ainoan geelini tuossa väliaikapisteellä ja samalla hetkellä jänis päätti lyödä vauhtia lisää koneeseen. Seuraavan kilometrin yritin väkisin vastata tuohon iskuun, mutta lopulta siinä pysyi vain porukasta yksi etiopilainen ja yksi kenialaisnainen. Tästä voi tsekata tuon nykäisyn IAAF:n videolta. Loiva ylämäki, väkinäinen rytminmuutos ja mukulakivet olivat tappava kombo ja oli pakko päästää kolmikko karkuun. Kohta myös Tshekin jannu meni menojaan hivuttavissa ylämäissä ja jäin kahdestaan Ruotsin jampan kanssa takomaan asfalttia ja mukulaa.
Mukulakiveä 13km kohdalta.
15km kohdalla huomasin että pienet mahdollisuudet recordiin vielä olisivat, mutta Hanssoni vain peesasi eikä apuja löytynyt yhtään. Vedin vastatuuleen viisi kilometriä, kyllästyin ja 17 km kohdalla käskin ruotsalaisen mennä vetämään. Näin myös etiopialaisen Worknesh Degefan kanttaavan edessä ja lähestyvän kovaa tahtia. Mutta vauhti ei ainakaan parantunut vetovuoron myötä, ja itsellä alkoi olla hieman hankaluuksia ja 19 km kohdalla oli pakko antaa ruotsalaisen mennä tiukassa alikulkutunnelin ylämäessä. Sen jälkeen taas erittäin v***umaista mukulaa ja viimeinen tonni pöytään. Hanssoni puski 30 metriä edellä ja yritin käskyttää pökkelöiksi kohmettuneita jalkoja liikkumaan. 200m to go lätkän kohdalla päätin että ruotsalaiselle en häviä ja hivutin hänet kiinni ja viimeisessä mutkassa ohi. Aika 68.19 ei ollut koleassa ja tuulisessa kelissä heikolla valmistautumisella yhtään hassumpi. Naisten voittaja Gladys Cherono veti sen sijaan 67.30:n vauhdista järjettömän negative splitin ja loppuajan 66.48 – kaikkien aikojen ysiksi. Miehet jäivät sen sijaan kauas tavoitteesta. Tadesse taisteli lopulta sekunnin voiton ajalla 60.10 ja valitteli ”kaikkien aikojen kylmintä juoksukeliään.”
Kaikkien aikojen puolimaratoonarin Zersenay Tadessen kanssa poseeraamassa.
Kokonaisarvosana silti ihan ok. Mikään ykkössuosikki ei Prahan reitti ollut ja maine maailman nopeimpana puolikkaana taitaakin perustua kovan luokan juoksijoihin erinomaisilla jäniksillä. Mukulakivet ja puuduttavat mäet miinuksia, sekä väli 13-19 km käytännössä ilman yleisöä ja vähenevin musiikkipistein, joten aika yksinäistä oli pahimmat kilometrit tarpoa.
KARHUVIESTI
Huomattavasti leppoisampaa menoa oli luvassa seuraavana lauantaina kun lastasimme porukkaa Karhuviestiin Paavo Nurmen patsaalta. Saimme porukkaa kasaan kiitettävästi: Runner’s High:n puolelta kaksi jengiä sekä tuoreen yu-seuran Runner’s Clubin mieskuoron miesten seurasarjaan. Itse vetäisisin Runner’s High Hattrickin joukkueessa 6,3 km pätkän. Muu joukkue olisi Jani Strömsholm, Aleksi Uusipere, Jani Henriksson, Ossi Hakulinen, Ragnar Frej ja Hannu Granberg. Runner’s Clubin puolelta mainittakoon Simo Wannaksen ja Tapani Virtasen paluut kisapaitaan. Tosin kisapaidan koko oli tainnut comebackin aikana kasvaa molemmilla yhdellä kirjaimella.
Karhuviestin hienoushan on siinä että kukaan ei oikein tiedä missä jengissä kukakin juoksee ja juokseeko sittenkään kukaan missään jengissä. Joukkueita hinkataan ja hierotaan viimeisille päiville saakka. Viestimme eteni mukavasti ja oma juoksu odotteli neljännellä osuudella. Samalle pätkälle oli kerätty muitakin kehäraakkeja Wannasta, Boströmiä ja Maimosta myöten. Hieman huolestuin kun Turun Weikot Hellin johdolla tuli vaihtoon meidän edellä ja jouduin lähteä metsästämään toista tuwelaista legendaa Pasi Mattilaa. Jalat ei miltään freesiltä tuntunut Prahan jälkeen ja pohkeet vetivätkin aika juntturaan heti alussa. Loppupätkä rennon letkeän kankeasti tukkirekkoja väistellen kaikkea puristamatta. Mitään flow-tilaa ei kyllä päässyt syntymään. Leppoisalla 3.06-vauhdilla pätkä kuitenkin meni, joten ihan kelvollista etenemistä. Vaihdossa olimme kolmantena kokonaiskisassa ja annoin Ossille luvan lähteä matkaan.
Tapanin comeback.
Viestimme hieman rapautui seuraavassa vaihdossa kun Ragnar ei ollut vaihtopaikalle ehtinyt toiselta Runner’s Clubille juossulta osuudelta. Ossi lähtikin jo jatkamaan toiselle osuudelle kunnes Ragnar löytyi ja laitoimme hänet alusta asti starttailemaan. Tuossa sählinkeissä meni noin neljä minuuttia, mutta Karhuhan se yksi tapahtuma on missä osallistuminen on tärkeämpää kuin menestyminen.
Muillakin jengeillä oli kulku päällä. Runner’s Club tosin hävisi katkerasti reilulla minuutilla ”Finnish distance derbyn” Finnish Marathon Runnerseille, mutta ensi vuonna varmasti on revanssin paikka ja toivottavasti vielä Endurancekin saisi porukan mukaan niin olisi koko suomalaisen juoksuseurojen kerma paikalla. Muiden yleisurheiluseurojen lajivalikoimaanhan ei kestävyysjuoksu taida enää edes kuuluakaan.
SM-maantiejuoksut
Viikko ehti jälleen vierähtää ja oli taas aika vetää kisakenkiä kireälle. SM-puolimaraton tai sillä nimellä kulkenut kylähölkkä juostiin Tuusulassa. Päätarkoitus osallistumiselle vain kaksi viikkoa Prahan puolikkaan jälkeen oli vetää se hyvänä treeninä ja kovettaa miestä kohti tulevaisuuden maratonmatkoja. Viivalla oli koko liuta ykköstykkejä, mutta puitteet olivat kaikkea muuta kuin mestaruuskilpailukelpoiset. Ei lähtöviivaa. Ei maaliviivaa. Ei palkintokoroketta. Ei missään mainintoja että kyseessä on SM-kisastartti. Media nollassa. Eksymisiä. Ei yleisöä. Junnuissa protestin kautta kolmannelta sijalta mestariksi. Reitti mitattu maantien oikeaa reunaa, mutta mahdollisuus oikoa lyhintä reittiä vasenta reunaa maantien poikki, yli ja läpi. Täydellistä puuhastelua. Samaan aikaan suunnistuksen Huippuliigaa juostaan pitkässä TV-lähetyksessä Espoossa kun valtakunnan kovakuntoisimmat juoksu-urheilijat mittelevät paremmuudestaan Tuusulan takamailla. Toivoisi että SUL:ssa edes vähän kiinnostaisi huippujuoksun tila ja sen promoaminen, mutta turha kai siitä edes haaveilla.
Itse kisa oli juuri mitä toivoin. Porukassa lenkkeilyä kovaan vastatuuleen 11km saakka ja sitten kiihdyttelyä loppumatka. Pohkeet olivat ihan juntturassa alussa joten kevyt vauhti huomattavasti lämmitti jalkoja. 13 km nurkilla luonnottomaan ylämäkeen tapahtunut nykäisy rikkoi kärkiporukan ja otin rennosti tuon kohdan että selviäisin kunnialla maaliin. 16km kohdalla jalat alkoivat oikeastaan toimia kunnolla ja loppu olikin mukavaa nautiskelua. Loppuaika 69 ja osia ja hyvä fiilis rankasta radasta huolimatta.
SM-puolikkaan jälkeinen viikonloppu oli vapaata kisaputkesta, mutta sekin meni kisoja järjestellessä. Järjestimme Runner’s High:n ja Runner’s Clubin voimalla Helsinki Central Park kympin ja vitosen Paloheinässä. Lumet saatiin lakaista pois reitiltä ja hyvät kekkerit saatiin aikaan. Tästä voi tsekkailla tunnelmapaloja HCP:stä Facebookista. Seuraavan kerran kisaa järjestetään ennen juhannusta 19.6. Helsingin Eläintarhassa Helsinki Midsummer 10k & 5k:n merkeissä Helsyn pm-esteiden jälkeen ja myöhemmin takuuvarma ja sentintarkka puolimaraton ja kymppi Runner’s Twilight 10. elokuuta.
HCP:n startti
Ja muistaakaahan kovemman kaliiperin lukijat, että A-luokalla pääsee ilmaiseksi kaikkiin järjestämiimme kisoihin ilman maksua mukaan jotta saadaan hyviä startteja aikaan!
Saksan mestaruuskymppi
Päätin peesailla Järvenpään Jarkon esimerkkiä ja ilmoittautua Saksan ratakympille Bremeniin. Jarkkohan jäi lopulta pois, mutta Miika Takala tuli matkaseuraksi.
Hieman kaksijakoiset fiilikset oli matkaan lähtiessä kun viimeistelytreenissä keskiviikkona etureisi leikkasi kiinni. Avausvedoissa jalkaa sitten alkoi raastaa ja hieman epävarmoin miettein joutui starttiin mennä.
Sää oli tuulinen ja n. +20 astetta. Kisa lähti liikkeelle ja alku oli yhtä vauhtileikittelyä: takasuora hölkättiin vastatuuleen ja etusuora juostiin kovaa. Ensimmäinen tonni kolmen minuutin yli, sitten hieman alle ja kolmas siihen kolmen nurkille. Jalka vaivasi joka askeleella. 3000m sujui ajassa 9.03. Porukka repesi pariin ryhmään ja jäimme puskemaan jälkimmäiseen ryhmään. 5000m ontuen 15.12 ja tiesin siinä vaiheessa että ei tästä mitään tule. Mietin joka kierros vain ja ainoastaan milloin hyppään sivuun. Näin Miikan keskeyttäneen jossain vaiheessa ja loikoilevan mukavan leppoisasti radan sivulla – se ei ainakaan hommaa helpottanut yhtään. Pistin hölkkävaihdetta silmään ja valmistin itseäni uran ensimmäiseen keskeytykseen (muusta kuin jänishommista johtuen). En pystynyt ja läiskin maaliin. Siitä sitten jalka pakettiin ja kivuliaasti nilkuttaen kulahtaneeseen kiinalaiseen. Onnistunut keikka. Ei uskoisi että viivalla oli samat miehet kuin vuotta aiemmin menestyksekkäästi Pohjoismaiden mestaruuskympillä ravanneet ukot.
Pääsipähän ensimmäiseen bundesliigamatsiin. HSV-Wolfsburg.
SM-maastot
DNS. Jalka ei hääviltä tuntunut ja ei viitsinyt riskeerata mitään. Kisaturistina tuli oltua ensimmäistä kertaa SM-kisoissa sitten 2003 Kalevan Kisojen. Alla muutamia otoksia hiihtostadionin Sikakatsomosta otettuna:
Maantiemies Manninen palkittiin parhaan suomalaisen SM-pronssilla 12km matkalla. Syytä onkin muikeuteen,N 6kmM 4km kärki alkukiihdytyksen jälkeen.Hannu rullaili kympin sakkiin. Espoon Borza vaanii hymyillen taustalla.
Viikin Viitonen
Paluu viivalle tapahtui hieman pehmeämmän kaavan kautta Viikissä ja Viikin Viitosella 18.5. Loppuviikosta jalka alkoi kestää jo kivutonta kevyttä juoksua ja hieman reippaampaa joten huoletta uskalsin startata Caritan jäniksenä. Hävettää myöntää, että Viikin seutu on aivan uutta aluetta omassa lenkkikartassa ja ei ihan heti uskoisi että muutaman kilometrin päässä keskustasta löytyy ehtaa maalaismaisemaa.
Kisatoimisto aukesi noin tuntia ennen starttia ja oltiin yli-innokkaina ensimmäisenä paikalla tutustumassa maastoon ja kisakeskukseen. Porukkaa alkoi valua tasaiseen tahtiin ja ennakkohuhut osallistujaennätyksestä pitivät paikkansa kun 75 ravuria asettui viivalle Helsingin maatalousmuseon edustalle. Juoksussa erittäin leppoisa fiilis alusta alkaen.
Viitosen kisaraportti tällä kertaa videomuodossa pikakelauksella. 5km aika 20.41,9 ja jaettu (?) 30. sija Caritan kanssa. Ja kyllä. Heittäydyin maaliviivalla edelle, mutta maalikamera ei näköjään tunnistanut sitä…
Tästä homma jatkuu toivottavasti taas parempaan päin. Radalle tullaan sitten kun jalat ovat kunnossa ja äijä on vireessä – toivottavasti viimeistään juhannuksena!
