Harvinaista hupia on päästä SM-maastojen viivalle. Nyt näyttää hyvin todennäköiseltä että Imatralla nautiskellaan 4 kilometriä täyttä pöhinää. Edellisen kerran maastojuoksua on tullut harrastettua kolme vuotta sitten Pudasjärven SM-maastoissa ja siltä reissulta on vielä piikkaritkin hukassa jossain. Pudasjärveä ennen sitten oltiinkin kahdeksan vuotta sitten Imatralla joten pieni ympyrä sulkeutumassa. Koskaan en ole itseäni hääppöiseksi maastojuoksijaksi laskenut ja keväisin myös ajoittaiset siitepölyt vaikeuttaneet etenemistä.
Mutta SM-maastoihin paluun kunniaksi onkin aika muistella vanhoja, koska mikäänhän ei ole niin hienoa kuin vanhojen muistelu. Vaikka oma ”maastoura” onkin kaikkea muuta kuin menestyksekäs.
Olen juossut SM-maastoissa joka vuonna vuosina 1999-2007. Vuosi 1998 jäi väliin kun ikäraja oli tuolloin 14 ja siksi Lahden kokemukset jäivät vain esikisoihin. Seuraavana vuonna kuitenkin Maarianhaminassa toistaiseksi viimeisimmässä syksyllä järjestetyissä maastoissa oltiin Niclas Collianderin kanssa antamassa backuppia Makkosen Nikolle joukkuekisassa. Juoksu kulki muistaakseni hyvin ja lopputuloksena oli 47. sija, sijoitusta nosti tavallista vähäisempi osanotto kun monet seurat jättivät juoksijoitaan lähettämättä Ahvenanmaalle. Seuraavana vuonna matka suuntasi Kemiin, jossa jalka ei oikein noussut. Vaikka juoksukunto oli talven aikana noussut selkeästi, sijoitus valahti 53. yli kaksi minuuttia keulasta jääneenä. 2001 laskusuhdanne jatkui entisestään. Vehkalahdella järjestetyt maastot päättyivät 60. sijaan.
2002 Maastot Lapualla jatkoi samaa kyykkäysputkea, vaikka juoksijana olin ottanut vuodessa ison harppauksen. Jäin lähtösuoralla hieman taustalle ja reuhkoin seuraavan kilometrin aikana keulan kiinni ja kahden kilometrin kohdalla olikin jo kärkipakka saavutettu. Siitä sitten vähitellen hapot syövyttivät miehen ja loppu tulikin hiipuen maaliin. Sijoitus 16., mutta ensimmäinen joukkuemestaruus yhdessä Tapani Virtasen ja Hannu Airilan kanssa. Muistan aina kun 500 metriä maalista Hannu pyyhki ohitse yhdellä piikkarilla. Toinen oli jäänyt johonkin matkalle, mutta ei se tahtia näyttäneen hidastuvan.
2003 tilanne oli suhteellisen sama kuin 2002. Piti olla yksi suosikeista ja tällä kertaa oli käyty jopa ennakkoon Liedossa Varsinais-Suomen pm-maastoissakin juoksentelemassa joten reitti oli tiedossa. Ei liikahtanut tälläkään kertaa: sijoitus 9. Alkoi jo tuntua siltä, että olisi ehkä parempi lopettaa maastopuuhastelut kokonaan.
Vuonna 2004 SM-maastot järjestettiin Porvoossa. Lähtötilanne oli hieman eri kun viikkoa aiemmin järjestetyt Helsyn pm-maastot päättyivät aikamoiseen floppiin ja melkein tappioon myös veteraaniosastoa edustaneelle seurakaveri Juha Mennalle. Onneksi Menna pysyi vielä takana, mutta itseluottamus oli aika maissa kisoihin tultaessa. Mutta taas huono kenraali osottautui parhaaksi keinoksi kisavalmistautumiselle. Tapani vetäytyi vammojen vuoksi viime hetkillä ja Airilan Hannun kanssa jäätiin ilman joukkutta. Yksi porkkana meni siinä, mutta päätin silti lähteä rohkeasti metsästämään puuttuvaa mitalia. Alusta alkaen viiden juoksijan kärkiporukka erottautui muista. Kovia nimiä: Henri Manninen, Joonas Harjamäki, Jarkko Järvenpää, Obed Kipkurui ja meikäläinen. Monivuotisia ja rakkaita kilpakumppaneita, jotka Obedia lukuunottamatta vieläkin jaksavat vanhoilla päivillä paahtaa mukana. Obed tippui porukasta ensimmäisenä ja me Jarkon kanssa noin kilometri ennen maalia. Jarkko alkoi jäädä ja olin jo tyytyväinen pronssiin. Joonas ja Henri painoivat pienen matkan päässä edessä kunnes tultiin viimeiseen jyrkkään ylämäkeen Kokonniemen uimakuopalta pois. Hiekkamäki oli paljon tuttuja täynnä ja yhtäkkiä sain hirveän pöhinän päälle ja nykäisin kärkikaksikon kiinni ja mäen päällä keulaan. Pistin vauhtia alamäkeen ja vaikka loppusuoralla alkoi kangistua ja Harjamäki lähestyi, sain kuitenkin pesissyöksyllä kuitattua itselleni SM-kultaa. Pakko myöntää, että mestaruus tuntui hyvältä.
Seuraavina kahtena vuonna palailtiin samaan aiempaan moodiin. Polvitulehduksien jälkeen Varkaudessa 22-vuotiaiden 12. sija hyvin väsyneellä juoksulla. 2006 Saarijärvellä allergiaoireet ja yhden puuttuvan palasen tarve veivät minut ensimmäiseen miesten starttiin. 20. sija ja joukkuehopeaa yhdessä seuraikonien Mikael Talasjoen ja Simo Wannaksen kanssa tyydytti mieltä. Edellisvuonna parivaljakko kävi legendaarisen loppukirikamppailun Varkauden maastojen Suomen mestaruudesta, mikä päättyi – kuten kaikki kirikamppailut – Simon voittoon.
Vuosi 2007 oltiin sitten edellisen kerran Imatralla. Takana oli ensimmäinen lukukausi Jenkeissä ja Suomeen palailtiin muutamaa päivää ennen New Yorkin lomailujen kautta. Koulun ruokala oli tuonut pari extrakiloa lisää ja vaahteralehtipaita oli aiempaa piukeampi. 800 metriä oli kulkenut keväällä hyvin ja muokkautunut jopa päämatkaksi, mikään pidempi ei oikein liikahtanut. Joukkue oli kuitenkin vahva kun Virtasen lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa samaan joukkueeseen toisen amerikkalaistuneen suomalaisespanjalaisitalialaislegendan Peikko Sollan kanssa. Peikko oli kaikilta muilta virikkeiltään ehtinyt myös treenata ja jannu oli hyvässä iskussa. Peikon ajatuksesta päätimme tehdä ”joukkuejuoksun” ja juosta kisa kahdestaan toisia potkien. Mannisen Henri ja Joonas Harjamäki karkasivat heti alusta ja me Peikon kanssa jäimme kolmanneksi ja neljänneksi. Neljä kilometriä juostiin yhdessä, sitten sanoin Peikolle että antaa mennä kun juoksu näytti niin helpolta. Pari kertaa Solla kakisteli: ”ei, kun juostaan joukkueena.” Sitten käskin hänen irtaantua, ja Sollahan lähti. Hetkessä poimi Harjamäen kiinni ja Manniseen jäi lopulta eroa kahdeksan sekuntia. Meikäläistä Peikko jätti viimeisellä kierroksella 20 sekuntia. Oma sijoitus 4. ja Virtasen säestäessä orkesteria 6. sijallaan, oli myös erittäin makea joukkuemestaruus varma. Hieno jengi ja hieno juoksu, yksi kokemuksista joita en varmaan koskaan unohda.
Imatran jälkeen sitten olikin yliopistokiireiden takia monta vuotta hiljaista kunnes vuonna 2012 palasin Pudasjärvelle. Yhdeksäs sija siellä miesten neljällä kilometrillä. Siitä lähdetään parin vammaisen toukokuun jälkeen tänä vuonna parantamaan. Katsotaan mitä äijälle käy!