maraton on parasta – Aki Nummela

16.12.2018admin Ei kommentteja

Maraton on parasta: Valencia vol. 3

Kulunut syksy on ollut hyvin erilainen kun tiimimme sai uuden joukkueenjohtajan 15. elokuuta. Pieni Bea-neiti tuli taloon ja on tuonut mukanaan aivan uudenlaisen maailman eteemme. Bean tuleminen elämään ei sinällään hirveästi ole treenien kulkuun vaikuttanut tai ainakin olen niin onnistunut valehtelemaan itselleni. Olen kohtalaisen laiska kilometrien keräilijä joka tapauksessa ja luotan täsmätreenien ja valmentelujen yhteydessä saadun hyötyliikunnan voimaan ja niillä mentiin nytkin pääasiassa. Tietysti unet ovat kärsineet, mutta se kuuluu asiaan ja sitä ei välttämättä hirveästi huomaa kuin vasta siinä vaiheessa kun on mahdollista nukkua velkoja pois. Enkä myöskään ole unien vähyydestä jaksanut hirveästi stressata. Elämiseen vain sattuu kuulumaan yleisesti muutokset ja eihän mikään voita isäukoksi tulemista joten mielelläni käytän kaiken ylimääräisen energian sen opetteluun heti alusta alkaen.

Väsymyksen ja kiireen keskellä itselle on tärkeätä pitää jonkinlainen fokus yllä kilpailuiden ja kovien treenien myötä. Mietin tulevien avaintreenien sisällön sen hetkisen olotilan mukaan mutta tietyt päivät pyhitän jo mielessäni hyvissä ajoin kovien ja pitkien avaintreenien päiviksi. Näiden treenien sisältö saattaa muuttua kuitenkin vielä aivan viime hetkillä jalkoja, olosuhteita ja olotilaa kuunnellen. Hieman univelkaisena maratontreenit ovat sopineet hyvin fiiliksiin kun ei treenin alusta alkaen yleensä tarvitse olla skarpeimmillaan ja tehojen puolesta riittää rennompikin asenne.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Like back in the days. @helsinginkisaveikot 4 x 1500 m national champions. Five titles between 2005-2009 and now back to the top after nine empty years. 4 x 800 m bronze as a bonus on Saturday. Now, all eyes on the road: Copenhagen Half Marathon next Sunday and National Marathon Championships after two weeks. 📸@anselmusath #yleisurheilu #smviestit #smviestit2018 #running #athletics #visitmikkeli #cphhalf #hkv #helsinginkisaveikot

Henkilön Aki Nummela (@akinummela) jakama julkaisu Syys 9, 2018 kello 12.50 PDT

Syyskuun alulle siirretyissä SM-viesteissä Mikkelissä huomasin ensimmäisenä päivänä kuinka univelkainen sitä sattui olemaan kun ennen 4 x 800 metrin viestiä nukuin ensimmäistä kertaa kunnolla kuukauteen ja olo olikin aivan totaalisen tukkoinen ja räjähtänyt koko päivän – kisa mukaanlukien. Seuraavan päivän 1500 metrin viestissä meno olikin jo erittäin mukavaa ja hieno fiilis oli kahdeksan vuoden kuivan kauden jälkeen olla mukana tuomassa HKV jälleen mestaruuskantaan. Kööpenhaminan puolimaraton Vitamin Well Nordic Runnereiden matkassa viikkoa myöhemmin ja SM-maraton paria viikkoa myöhemmin menivät ihan kelvollisesti: Kööpenhaminassa 1:08:35 liian kovalla alulla ja tuulisessa Joutsenossa maraton 2:23 ja osia. Lokakuun alussa näistä koitoksista palauteltuani, aloin isommin mietiskellä syksyn koitoksia.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Aki Nummela (@akinummela) jakama julkaisu Syys 21, 2018 kello 4.59 PDT

Sain paikan Valenciaan hieman jälkijunassa vasta lokakuun puolessa välissä kun en ollut epävarmuuttani viitsinyt kesällä vielä maratonille ilmoittautua kun eliitin ilmoittautumisten deadline oli. Olin jo hetkellisesti miettinyt joko skippaavani syysmaran tai juoksevani sen Runner’s High:n syysretken yhteydessä San Sebastianissa jos Valencian eliittiin ei paikkaa heruisi. Mutta tiesin muutamien avaintreenien menneen sen verran hyvin että mieluiten maratonin juoksisin juuri suosikkikaupungissani Valenciassa joten uutinen mukaan pääsystä oli huojentava, koska tiesin eväitä ennätykseen olevan kaikesta huolimatta.

Valmistautumisessa luotin pitkälti tuttuihin ja turvallisiin treeneihin (treenien sisällöt löytyvät tekstin lopusta). Myös pieni sairastelujakso jaksoon mahtui kun Hirvihölkkä iski kylmässä viimassa hieman turhan syvälle keuhkoihin, mutta siitä palauduttiin hyvin ja sairastelua seuranneen tehollisesti alhaisen vuoden isoimman määräviikon myötä suorituskyky otti hyvää nostetta ylöspäin. Kunto marinoitui hyville jengoille viimeistään Baskimaalla Runner’s High:n ryhmämatkalla ennen Valenciaan siirtymistä. Kaksi 10 km huippuonnistumista ja voittoa (Herri Krosa 10 km ja San Sebastianin Maran 10 km) Bilbaossa ja San Sebastianissa viikon välein nostivat itseluottamuksen uudelle tasolle. Erityisesti Herri Krosan (hieman alimittainen 10 km 30:35) juoksu ja voitto maistuivat hyvälle koska ilmoittauduin kilpailuun vasta tunti ennen starttia kun Bilbaossa kauppaa (vaimo lähetti ostamaan pattereita sunnuntaiaamuna ja kaikki kaupathan oli kiinni) etsiessäni eksyin vahingossa kisan maali- ja lähtöalueelle, laitoin nimen listalle ja kiirehdin majapaikkaan vaihtamaan kisakamat päälle. Ja patteritkin löytyivät. Myös kielivarasto karttui. Laittakaa ”pila” mieleen jos tarvitsette pattereita sunnuntaiaamuisin Espanjassa.

Yleensä minulla on ollut tapana taltioida olennaisimmat maratonit blogin syövereihin myöhempiä mutusteluja varten. Valenciasta en ole koskaan kuitenkaan saanut mitään paperille vaikka tuliaisina sieltä on ollut kaksi ennätystä kahdelta maratonilta (2016 ja 2017) ja tänä keväänä myös puolimaratonennätys. Vuoden 2016 Valencian maraton oli maraton parhaimmasta päästä. Kliininen ja hallittu suoritus, juoksullisesti todellinen nautinto kaiken toimiessa. Olin toiseksi viimeisen viikon ennen maratonia kokonaan juoksematta flunssan takia, mutta viimeisen viikon treenit sujuivat nousujohteisesti ja ilman turhia herkistelyjä ja lopputulos oli kolmen minuutin ennätysparannus kaksi kuukautta aiemmin juostuun SM-maratoniin ja täysin tasavauhtinen 2:21:31. Mutta ehkä juuri se että maraton ei sisältänyt mitään erikoista johti myös siihen että ei myöskään ollut mitään kerrottavaa paitsi komea ennätys, mutta sen pystyi jokainen asiasta kiinnostunut katsoa tulosliuskastakin.

Viime vuoden maraton sen sijaan oli urani juoksujen paras juoksu, joka päättyi ennätyksestä huolimatta karuun pettymykseen kun krampit söivät loppukirin ja EM-rajan alituksen viimeisten reilun kymmenen kilometrin aikana. Kunto oli kohdallaan ja pöhinä päällä mutta kramppien myötä joutui himmailemaan menohaluista huolimatta käsijarru pohjassa maaliin. Siltikin puolen minuutin ennätysparannus ja aika 2:19:00. Juoksu oli vaikea käsitellä koska samaan aikaan se oli niin raju pettymys ja kuitenkin hieno osoitus siitä että juoksutaso oli ottanut selkeän loikan paria kuukautta aiemmasta Berliinin maratonista. Maratonin luonteeseen vain valitettavasti kuuluu myös se että parhaimmallakin hetkellä tilanteet saattavat muuttua ja hetkessä unelmien juoksu voikin vaihtua jopa äkilliseen DNF:ään – onneksi tuota DNF:ää ei kuitenkaan pöytään tullut.

Vuoden 2018 Valencian Maratonille ei ollut muuta tavoitetta kuin ottaa revanssi edellisvuoden marasta ja siirtää se pölyttymään jossittelujen arkistoon lopullisesti, mutta ennen kaikkea nauttia matkasta ja tulla hymyillen maaliin. Ja nautiskellenhan se menikin aina 34 kilometriin saakka. Hillitysti, nousujohteisesti ja ilman mitään ongelmia. Tekeminen oli kuin suoraan ctrl + c edellisvuodesta – ainoastaan vielä paremmalla vireellä. Pumppi oli päällä, nesteet ja energiat upposivat ja juoksu tuntui helpommalta kuin olin ajatellut. Ainoat epävarmuuden hetket alkumatkasta koin hieman 11 kilometrin paalun jälkeen kun astuin nilkkani täysin ympäri tiessä olleeseen kuoppaan, mutta onneksi nilkkani ovat sen verran letkut niin pienen ontumisen ja turtumisen jälkeen ei ongelmaa asiasta tullut. Pidin vain jatkossa huolen että varmasti näen edessä olevan tien pienet röpelöisyydet.

Valencian reitillä loppu on extranopea. Kun 35 kilometrin kohtaan pääsee, maaliin rullaillaan mukavaa loivaa alamäkeä. Siinä pystyy isonkin aikaloikan ottamaan ja tähän olen sekä viime että tänä vuonna luottanut. Kun pääsee viimeiselle kympille hyvissä voimin, lopussa rankaistaan! Näin olin jälleen tänä vuonna askelmerkit sovittanut ja juuri kun oli aika alkaa nautiskella ja kerätä marjat pensaista, alkoi samanlainen nytkytys pohkeessa kuin vuosi sitten viitisen kilometriä aiemmin. Krampit säilyivät lievänä vain oikeassa pohkeessa parin kilometrin ajan nytkytellen mutta alkoivat vähitellen levitä vasempaan pohkeeseen josta sitten molempiin takareisiin. Menohaluja olisi ollut mutta halusin ennätyksen taskuun ja aloin keskittyä vain maaliinpääsyyn koska välillä nykäisyt olivat semmoisia että mielummin olisi siirtynyt jo nauttimaan maratonista katsomon puolelle. Muistot edellisvuodelta tulivat mieleen ja juoksemisen nautinto oli täysin poissa viimeisiltä kilometreiltä. Kuinka paljon olinkaan odottanut että pääsen hymyssä suin nautiskelemaan lopun kilometrit, mutta se antoi vielä odottaa tulevia Valencian keikkoja.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Aki Nummela (@akinummela) jakama julkaisu Joulu 2, 2018 kello 4.16 PST

Onneksi 300 metriä ennen maalia italialainen kilpaveli tuli kiusaamaan ja pakottamaan vielä loppukiriin joka irtosikin vielä kunnon polvennostojuoksulla ja samalla alittui myös 2:18. Muuten olisin vain tyytynyt höntsäämään maaliin ilman turhia revittelyjä. Maalissa pelin stopattua ja maassa hetken makoiltua molemmat takareidet nappasivat totaalisen kiinni ja meikäläinen kannettiin paareilla ensiavun puolelle jossa ei kuitenkaan mitään muuta tehty kuin hieman venytettiin jalkoja. Hetken löhöiltyä parempi apu toipumiseen löytyikin naapurissa olevalta Amstelin radlerpisteeltä. Siitä sitten VIP-tiloihin ja elämä alkoi vähitellen hymyillä.

Loppuaika 2:17:57 on jotain semmoista jota en vielä muutama vuosi sitten osannut edes kuvitellakaan ja kaiken huipentumana se tuli vielä hankalalla lopulla ja jätti paljon nälkää tulevia koitoksia ajatellen. Olin asettanut tavoitteeksi sekunninkin ennätysparannuksen johon olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Nyt sitten hienoisella viiveellä meni Berliinin EM-rajakin rikki, joten sen puoleen projekti olikin onnistunut.

Kuuden parhaan maratonin väliajat:

	Valencia 2016	Berliini 2017	Valencia 2017	Sevilla 2018	Hampuri 2018	Valencia 2018
5 km	16:53	16:53	16:28	16:21	16:20	16:30
10 km	33:41	33:22	32:55	32:37	32:31	32:58
15 km	50:35	49:27	49:23	48:57	48:37 (liian lyhyt?)	49:20
20 km		1:05:59		1:05:19	1:05:22
Puolimaraton	1:10:44	1:09:33	1:09:17	1:08:56	1:09:00	1:09:09
25 km	1:23:45	1:22:20	1:22:17	1:21:54	1:21:54	1:21:55
30 km	1:40:21	1:38:50	1:38:36	1:38:39	1:38:16	1:38:18
35 km	1:57:21	1:55:23	1:55:04	1:55:35 (arvio)	1:54:58	1:54:35
40 km	2:14:06	2:12:10	2:11:35	2:12:51	2:12:15	2:10:52
Maali (netto)	2:21:28	2:19:28	2:18:59	2:20:18	2:19:47	2:17:57

Nyt on kaksi viikkoa lepäilty Valencian jälkeen ja vähitellen alkaa jälleen jalka kutitella juoksemaan. Tulevia tavoitteita en ole sen ihmeemmin miettinyt mutta saattaa olla että seuraava totisempi maraton asettuu vasta ensi syksylle ja kevät ja kesä keskitytään vauhdin hakemiseen. IAAF asetti suoran MM-rajan 2:16:een ensi syksyn Dohan MM-kilpailuihin mutta periaatteessa kai myös tuon yli asettuvilla tuloksilla voi mukaan päästä jotta sadan juoksijan kiintiö kisaan saataisi täyteen, mutta se nähdään syksyllä sitten. Nyt mietitään hetki millä saisi vanhasta raadosta vielä lisäminuutteja pois. Ainakaan treeniruuvi ei ole missään määrin kireimmillään. Mutta useimmiten porukalla liikaa treeniä kiristämällä ja liian totisesti ottamalla hommat menevät vain perseelleen, joten katsellaan mitä keksitään.

Tässä treenit kohti Valenciaa:

ELOKUU 2018 (avaintreenit ja kilpailut, muina päivinä valmennusta, höntsää tai lepoa)

4.8.2018
Helsinki Twilight Run 10 km 32.16 (3.13/km) 2.

5.8.2018
PK-30 km (avg. 3.45/km)

8.8.2018
4 x 5 x 400m/1 min/4 min (71 sec->62sec)

11.8.2018
30 km kiihtyvä 1:46 (avg. 3.33/km) (0-5 km 3.44/km, 5-10 km 3.41/km, 10-15 km 3.36/km, 15-20 km 3.29/km, 20-25 km 3.25/km, 25-30 km 3.21/km)

14.8.2018
2 x 1000 m (3.15/km) + 2000 m (3.13/km) + 4 x 800 m (aluemestaruusviestit)

19.8.2018
Seniilien mestaruuskisat, Eltsu 10000 m 32.10 (3.13/km) 1.

23.8.2018
14 km mäki-VL Paloheinän 7 km purulenkki kahdesti putkeen (ylämäet kovaa muuten rentouttaen) (avg. 3.43/km)

27.8.2018
3 x 5 km (3.18/km – 3.20/km – 3.16/km)

30.8.2018
30 km tasavauhtista 1:41 (avg. 3.21/km)

SYYSKUU 2018

1.9.2018
Midnight Run 10 km 32.22 (avg. 3.14/km) 1.

3.9.-6.9.2018 Miesflunssa

8.9.2018
SM-viestit 4 x 800 m Pronssia

9.9.2018
SM-viestit 4 x 1500 m Kultaa

11.9.2018
7 km mäki-VL Paloheinän 7 km purulenkki (ylämäet kovaa muuten rentouttaen) (avg. 3.36/km)

16.9.2018
Kööpenhaminan puolimaraton 1:08:35 (3.13/km)

22.9.2018
SM-Maraton 2:23:32 (3.24/km) Hopeaa (Väliajat n. 5km 16:20, 10 km 33:28, 15 km 50:17, 20 km 1:07:26, 25 km 1:24:35, 30 km 1:41:36, 35 km 1:58:43, 40 km 2:16:28)

LOKAKUU 2018

6.10.2018
8 x 2 km/3 min ”puolikkaan rytmillä” (3.17/km->2.58/km)

7.10.2018
PK-pitkä 36 km (3.59/km)

9.10.2018
3 x 3 km rentoa VK:ta (3.35-3.30/km) + MK-1000 m (3.00) Pirkkolan Hiekkakolmosella

13.10.2018
3/4-maraton 31,65 km Vantaan Maratonin yhteydessä tasavauhtisena treeninä (avg. 3.21/km)

20.10.2018
VK-rento 14 km (avg. 3.38/km) + 1 km 3.14 + 2 km 3.12/km

25.10.2018
VK-30 min (avg. 3.26/km)

28.10.2018
Pk-14,5 km (3.53/km) + Hirvihölkkä 14,3 km (avg. 3.22/km)

30.10.-3.11.2018 Miesflunssa

MARRASKUU 2018

4.11.2018
2 x 5 km/3 min (3.21/km – 3.19/km)

6.11.2018
30 km vauhtileikittely (3 km kevyttä – 2 km reippaampaa vuorotellen) avg. 3.44/km

10.11.2018 Perniössä
2 x 5 km/3 min (3.14/km – 3.22/km)

11.11.2018
Pk-pitkä 40 km (4.12/km), viikkoon koko vuoden isoimmat määrät n. 180 km

15.11.2018
MK-7 km juoksumatolla (avg. 3.02-3.05/km)

17.11.2018-27.11.2018 Runner’s High:n syysretki Baskimaalle

18.11.2018
Herri Krosa 10 km (alimittainen ehkä n. 9,8-9,9 km) 30.35 (avg. 3.05-3.07/km) 1.

20.11.2018
Pk-pitkä 25 km (avg. 4.04/km)

21.11.2018
6 x 2 km/2 min (3.18/km -> 3.10/km)

25.11.2018
San Sebastian Marathon 10 km 31.13 (avg. 3.07/km) 1.

26.11.2018
Pk-pitkä 30 km (avg .4.45/km, 650 nousumetriä)

27.11.2018-4.12.2018 Valenciassa

28.11.2018
VK-rento 30 min (avg. 3.25/km)

JOULUKUU 2018

2.12.2018
Valencia Marathon 2:17:57 (avg. 3.16/km)

20.10.2016admin Ei kommentteja

Maraton on parasta!

Viime viikolla tuli neljä vuotta täyteen ensimmäisestä maratonista. Maraton on aina erityinen kokemus. Neljä vuotta sitten Vantaalla sain koettua maratonin hyvät ja huonot puolet täydellisestä flowtilasta totaaliromahdukseen joka kuitenkin palkittiin isosti SM-hopealla. Silloin tein päätöksen että palaan SM-maratonille niin kauan kunnes mestaruus tulee. Ja niinhän se tuli sitten kolme viikkoa sitten Lahdesta. Vantaan ja Lahden väliin on mahtunut monenlaista maratonia jotka ovat olleet erittäin opettavaisia kokemuksia loputtomalla matkallani kohti katu-uskottavaa maratoonaria. Vielä on matkaa mutta suunta on oikea.

302575_10151070182637021_269461576_n — Neljä vuotta ensimmäisestä marasta. Kaunista.

Syksyn päätavoite on Valencian maraton. Valenciassa ajatus oli hilata ennätystä lähemmäs 2:20 kuin 2:30. Lahden piti toimia Valencia-projektin korkkauksena. Uskoin jaksavani vajavaisella treenillä pöhistä 30 kilometriin saakka. SM-maratonia edeltävä tekeminen nojasi vahvasti edellisviikkojen kilpailuihin. Ratajuoksukausi oli loppunut vain kolme viikkoa aiemmin ja työkiireiden myötä määrät olivat myös kesän aikana jääneet hyvin kevyiksi ja timanttisten Kalevan Kisojen (SM-hopeaa 3000 m esteistä ja 5000 metriltä) jälkeen keskittyminen oli entistä enemmän estevauhdin virittämisessä Ruotsi-otteluun saakka. Viime hetkillä saatu mahdollisuus juosta ratakymppi maaottelussa muutti kuitenkin suunnitelmaa ja esteet jäivät väliin – hyvä näin, ainakin kausi jatkui kolhuitta. Ratinassa ei kymppiä oikein vielä jaksanut juosta, mutta se loi varmasti hyvän ärsykkeen syksyn tekemisille. Viikko maaottelusta oli Tukholman puolimaraton ja viikko puolikkaasta juoksin Espoon Rantamaratonilla 3:30 jäniksenä yhdistettynä seuraavan aamun 3 x 5 km ”maratonvauhtiseen treeniin”. Siinä isommin maratonvalmistautumisen ydinkohdat tällä kertaa. Viikot suorituksien välissä käytännössä lepäilin ja höntsäsin. Kunnon tiesin olevan kova, mutta maratonkunto on tunnetusti vielä oma lukunsa. Siksi luottamus siihen ei ollut vahvimmillaan. Olen luvannut ryhdistäytyä jälleen tarinoiden suhteen ja lupaan käydä koko vuoden treenaamistani tarkemmin läpi seuraavissa jorinoissa. Sen verran erikoista se on ollut että ansaitsee myös omiin muisteloihin pysyvän muistijäljen.

SM-maratonin lähtötilanne oli mielenkiintoinen. Lahdessa kisat ja erityisesti Jussi Utriaisen mukaantulo oli hieno asia. Edelleen kovassa kunnossa oleva kolminkertainen arvokisamaratoonari ja Suomen kaikkien aikojen kovin puolimaratoonari oli papereissani yhdessä Thijs Feuthin kanssa ykkössuosikki. Lisäksi Henri Ansio ja Jukka Kero omaisivat sen verran kokemusta ja kykyjä että podium ei olisi yllätys. Itseni laskin myös tähän joukkoon joka tappelisi mitaleista viimeiseen konttaukseen saakka. Top-5 veikkaus menikin putkeen. Onneksi järjestys ei vastannut ihan tippauksiani.

Tein perinteisen parin kilsan verryttelyn, rennot valmistelut ja haistelin Suomen Chicagon raikasta syyssäätä. Lämpötila oli hyvin miellyttävä noin kymmenen astetta ja pieni tuulenpuhuri. Jalat tuntuivat normaaleilta. Edessä olisi neljä 10,55 km kierrosta hieman vaihtelevassa maastossa. Tiesin sopivan vauhdin asettuvan 3.25-3.30 km-vauhtiin. Tiesin 3.25 tuntuvan helpolta, ja 3.30 hitaampaa olisi turha alussa juosta koska omassa maratonkeskittymättömyydessäni matka tappaa joka tapauksessa eikä vauhti joten olisi turha juosta liian hiljaa. Alamäissä vauhti sai mielellään olla kovempi kunhan effortti ei mielellään hirveästi ylittäisi 3.25 rytmiä. Päätinkin panostaa reitillä alamäkiin.

Alku lähti leppoisasti liikkeelle ja odotettu viisikko (mukana Feuth-Utriainen-Kero-Ansio) erkani muista. Pari puolimaratoonaria roikkui mukana. Olin suunnitellut huolella kisan aikaisen juoton ja eväät. Picnickori oli täynnä ja tarkoitus oli ettei ainakaan energian puutteesta homma jäisi kiinni.

Feuth irtosi hieman hivuttaen muusta porukasta aavistuksen jo ennen vitosen väliaikapistettä. Itselle vauhti oli sopivaa, eikä ollut mitään intoa lähteä kiristämään vauhtia. Muilla näytti olevan sama taktiikka. Thijs venyttikin eroa kilometri kilometriltä ja ensimmäisen kierroksen jälkeen eroa meidän porukkaan oli noin 30 sekuntia. Itsellä ensimmäinen rinki tuntui hieman kankealta.

kahti3 — Kuvat: Uusi Lahti -juoksu/Heli Honkasalo

Jalat olivat raskaat mutta vähitellen kone alkoi aueta. Juomat ja eväät upposivat hyvin alas ja varikkotiimini teki jälleen kerran laadukasta työtä huollossa. Toisen kierroksen alussa ero Feuthiin säilyi samana noin puolessa minuutissa mutta jälleen kierroksen toisella raskaammalla puoliskolla ero alkoi jälleen kasvaa. Puoleen matkaan saavuimme erittäin hyvässä väliajassa 1:13:20 eli ennätysvauhdissani. Feuthiin ero oli kasvanut kuitenkin jo melkein minuuttiin. Olo tuntui hyvältä, jaloissa ei tuntunut ollenkaan joten ajattelin tehdä rohkean vedon ja lähteä rykimään Thijsin etumatkaa kiinni. Edellisellä maratonilla Tukholmassa reilu vuosi aiemmin, lähdin loppukiriin samassa kohdassa ja silloin se kantoi loppuun saakka hyvällä negative splitillä. Porukkamme pysyi muutenkin samana: Ansio, Utriainen ja Kero edelleen yhtenä rypäksenä. Ajattelin että olisi muutenkin aika harventaa ryhmää ettei mitaleja joudu ratkaisemaan viimeisillä kilometreillä.

Heti Stadionilta poistuttuamme iskin alamäkeen tiukalla höyryllä. Tiesin Jussin pystyvän erinomaisena alamäkijuoksijana seuraamaan helposti. Kero ja Ansio jäivät hieman, mutta koska kyseessä on maraton ei ollut mitään syytä vielä korkata mitaliskumppia. Yhtäkkiä oli jahti päällä ja vauhti alkoi kiihtyä. Tsekkasin eroa Thijsiin muutamien liikennetolppien kohdalta ja parin kilometrin aikana ero kutistui puolella minuutilla. 26,5 kilometrin väliaikamatolla ero oli enää 22 sekuntia. Järvenrannalla tuuli alkoi yltyä ja puhalsi välillä erittäinkin äkäisesti. Olisi ollut helppo heittää höntsävaihe päälle ja lakata juoksemasta, mutta ei voinut – Feuth oli ajettava kiinni suhteellisen pian jonka jälkeen kilpailu aloitettaisiin alusta ainakin periaatteessa.

14445188_1237039763012965_291918957461511924_o

Noin 29 kilometrin paalulla hivutimme keulan kiinni. Thijs vaikutti hieman yllättyneeltä ja päätti iskeä höyryä lisää heti kun liityimme kantaan. Pientä psykologista peliä. Itse otin rauhallisesti ja annoin hieman siimaa. Reitin käännyttyä myötätuuleksi, ero oli jälleen ajettu kiinni mutta Jussilla alkoi olla vaikeaa. 30 km kohdalla reitiltä näki myös taustalla tulijat ja huomasin Keron ja Ansion olevan sen verran kaukana että ensimmäistä kertaa koko 1h 45 minuutin etenemisen aikana ajatukset alkoivat harhailla jo mestaruustaistoon. Jokaisen kierroksen viimeinen kilometri oli tiukkaa hivuttavaa nousua Lahden stadionille. Thijs veti edelleen mäen alussa, mutta alkoi hieman peippailla vastatuuliosuudella ja pienen höntsäilyn jälkeen otin ensimmäistä kertaa juoksun aikana johtoaseman. Juostiin kolmas kierros täyteen väliajassa 1:48:50 eli kolmas kierros meni minuutti 13 sekuntia kovempaa kuin edellinen rundi.

Nousun aikana tein päätöksen pistää ratajuoksun jälkeiseen alamäkeen jälleen kaiken peliin. Riskipeliä, mutta viimeisille kilometreille en halunnut tätä leikkiä jättää. 31,55 kilometrin juottoon olin virkisteeksi varannut myös tömpsyt cokista mutta tuolla asemalla juominen jäi hyvin vähäiseksi ja hätäiseksi koska halusin saada kaikki eväät naamariin ennen alamäen alkua. Vedin mustaherukkageelit rinnuksille, cokikset nenään ja meno jatkui. Geelit toivat myös selkeästi maratoonarin katu-uskottavuutta ja illuusiota leikkiin kuuluvista verisistä nänneistä.

Alamäki alkoi ja pistin kaiken alamäkijuoksutaitoni peliin. Eroa alkoi tulla. 33 km nurkilla joku huusi eroa kertyneen jo melkein puoli minuuttia. Jatkoin takomista. Maisema Lahden idyllisten lähiöiden porteilla vaihtui nopeammin kuin ennen. En keskittynyt mihinkään muuhun kuin siihen että rytmi säilyisi hyvänä. En vilkuillut taakseni, keskityin ottamaan mutkat varman päälle ja hallitusti. Välillä hetkellisesti ajatus karkasi mahdolliseen mestaruuteen ja sen pitkään metsästykseen. Mutta yhtä nopeasti toinen aivolohkoni muistutti maratonin paskamaisuudesta ja siitä kuinka hienoinkin juoksu voi pysähtyä kuin seinään. 35 kilometrin juoma-asema lähestyi. Siellä valmentaja-äitini oli valmiina antamaan viimeiset pullot kohti loppukilometrejä. Tiesin että hänenkin sisällään varmasti myrskysi tuolla hetkellä mutta useiden kymmenien maratonien kokemuksella ei vielä näkynyt ulospäin pienintäkään riehaantumista.

img-20160926-wa0004 — 36 km taivallettu.

Juoma-aseman jälkeisessä ylämäessä alkoi ensimmäistä kertaa tuntua hieman juostu parituntinen. Mäen varteen oli eksynyt myös toinen juottomestarini Myllyniemen Jussi joka oli hetkellisesti hylännyt juoma-aseman päivystyksen. Jussi ei sen sijaan pystynyt pidättelemään intoaan ja hieman piti rauhoittaa häntä ohijuostessani ettei liika ilakointi vain tarttuisi. Alamäki ja sen jälkeen väliaikapiste, josta olisi 5,5 kilometriä maaliin. Mitään tietoa erosta taaksepäin ei ollut. Vilkaisin kelloa väliaikamatolla, mutta se näytti kierroksen alusta vitosen ajaksi jotain hieman yli 16 minuuttia ja jätin sen omaan arvoonsa epäillen päässälaskuvirhettä koska en uskonut vauhdin nousseen sen verran kovaksi (myöhemmin selvittelin tuon vitosen 32 kilometristä 37 kilometriin edenneen 16:12 eli melkein minuutin kovempaa kuin ensimmäisillä kierroksilla).

runnershigh — Vanha rekordi (2:27:02) Frankfurtista menossa nurin. Ei heittäytyminen auttanut parempaan loppuaikaan.

37,5 kilometrin kohdalla liikenteenohjaajat huusivat että takana ei näy ketään. Näkyvyyttä tuolla nurkin oli aika pitkä suora joten tiesin että nyt alkaisi olla pullat ehkä kohtalaisen hyvin mikrossa. Samalla hetkellä kuitenkin ensimmäiset pienet kramppailut alkoivat tuntua pohkeissa ja sitten takareisissä. Olihan homma turhan hyvin mennytkin jo tähän saakka. Päätin rauhoittaa tahtia koska uskoin siihen olevani varaa. Ajalla ei näissä kekkereissä ole mitään väliä mutta juosten on loppu silti tultava. mihinkään kokovartalokramppikipsiin ja kävelemiseen ei olisi varaa – muuten Thijs hönkisi kohta jo niskaan.

Otin kaikki kanttikivien ylitykset ja mutkat erittäin huolellisesti, nappasin taskusta vielä extrageelin ennen viimeistä juoma-asemaa. Kolme kilometriä enää. Jussi ei meinannut pysyä housuissa enää sitäkään vähää. 40 kilometriä jäi taakse. Salosen Pertti köhisi katsomon puolelta eroa olevan yli kolme minuuttia seuraaviin. Sillä hetkellä tajusin että nyt jo melkein kävellenkin mestaruus tulisi. Mutta vasta kun reitti kääntyi ympäri ja takaatulijoita ei näkynyt missään se iski vihdoin tajuntaan. Olin pantannut tunteita edellisen kympin ajan mutta nyt ei enää pystynyt. Tippa tuli silmäkulmaan. Metsästys oli vihdoin päättymässä. Yksi kolmekymmenvuotisen juoksun harrastamisen tavoitteista oli tulossa toteen eli aikuisten Suomen mestaruus. Vuosien varrella olin jo unohtanut voittamisen tunteen ja ollut tyytyväinen hopeisiin ja pronssisiin lätkiin, mutta nyt se oli vihdoin tulossa. Kelloa en ollut vilkuillut enää aikoihin.

Neljännen kerran mäki ylös kohti hyppyrimäkiä ja sitten leikkaus kentälle ”maratonportista”. Kaikki keskittyminen ja lataus purkaantui tuohon hetkeen. Nostin kädet ylös ja karjuin ehkä enemmän kuin koskaan. Loppuun piti vielä rullata maltilla puuramppi ja sitten maaliin. Hieno hetki! Ja aika. 2:24:18. Ei meinannut heti uskoa että loppu oli tullut höyryttyä sen verran kovaa. Puolikkaat 1:13:20 ja 1:10:58.

Maalissa olo oli erittäin freesi ja kolotus ei ollut millään mittarilla aikaisempien marojen tasoa. 1,5 vuoden tauon jälkeen maraton on parasta jälleen! Tällä kertaa se oli entistäkin parempaa – tosin liian helppoa. Kaikki se raakuus ja tuska puuttui. Ei anna maralle oikeaa arvoa kun on täysissä voimissa ilman konttaamisia ja kanttaamisia.

Nautin isosti mestaruudesta, mutta myös hienosta ja jännittävästä kilpailusta ja varmasti reitin varrella oleskeleville penkkiurheilijoille tarjosimme hyvää viihdettä. Thijs saapui maaliin hopealle 2:45 ja Jukka Kero nousi pronssille hieman yli neljä minuuttia perässä.

Juoksu oli jälleen hienon tiimityöskentelyn tulos. Huolto kun toimii niin on helppo juosta. Ensimmäisen maran varikkotiimistä Carita oli kotona kipeänä mutta hengessä mukana, mutta faijani korvasi hänet erinomaisesti. Jussi ja Anneli kokeneita timanttisia ammattilaisia tällä osastolla.:) Iso kiitos!

Palautuminen lähti käyntiin ADT:n piikkiin kuten ensimmäisen aikuisten SM-viestimestaruuden yhteydessä Lahdessa 10 vuotta sitten. Tällä kertaa viihdyin testissä vain kolmen litran ja 1,5 tunnin verran. Edelliskerralla meni puolet enemmän nestettä ja puolet kauemmin.

”Olet paksunahkainen kaveri, susta saisi hyviä kintaita.” sanoi ADT:n herra ujuttaessaan piikkiä nahkaani. Vielä ei tosin ole aika siirtyä kinnastehtaalle. Meno jatkuu!

Valencia seuraavana 20.11. #RHVAMOSVALENCIA

11.11.2014admin Ei kommentteja

Maraton on parasta (osa 3): Frankfurt

”Maraton on parasta” -juttusarjassa pääsemme kolmanteen osaan eli kolmas kokonainen on läiskitty. Aiemmat osat löytyvät tästä (Vantaa) ja tästä (Joutseno).

26.5.2013 laitoin ilmoittautumisen sisään saman syksyn Frankfurtin maratonille. Lopulta puolen vuoden valmistautuminen venähti loukkaantumisten myötä 1,5 vuodeksi ja alkoi vähitellen tuntua ikuisuusprojektilta. Aina tuntui olevan valmistautuminen Frankfurtiin käynnissä.

Vuoden 2013 Frankfurtin maraton oli kuitenkin tärkeämpi kuin moni muu tapahtuma. Kahta kuukautta aiemmin olin murtanut reisiluuni kolaroidessani esteen kanssa Ruotsi-ottelussa Tukholman olympiastadionilla. Juoksutauko loppui juuri Frankfurtiin ja symbolisesti olikin tärkeä että juoksin tauon jälkeen ensimmäisen lenkkini Frankfurtin maratonin edellisenä päivänä järjestettävässä Pretzel Run -höntsäilyssä. Tuo 35 minuuttia reilua kuuden minuutin km-vauhtia tuntui jaloissa enemmän kuin monilla maratoonareilla seuraavan päivän koitos. Olin kohtalaisen rapakunnossa, mutta lenkin jälkeen tarjotut pretzelit maistuivat paremmalta kuin aikoihin. Olin palannut juoksuun ja jalka oli kivuton. Tuosta hetkestä alkoi kuitenkin uusi Frankfurt-projekti, joka onneksi saatiin päätökseen tasan vuosi pretzeleiden jälkeen.

Seuraava 12 kuukautta ei sujunut kuitenkaan niin hyvin kun olin ajatellut, akillesvaivat haittasivat koko alkuvuoden. Toukokuun lopusta alkoi kuitenkin hyvä jakso, jonka päätavoitteena olleet Kalevan Kisat ja Ruotsi-ottelu onnistuivat mallikkaasti. Syyskuun alusta käynnistyi hätäinen maratonkausi, joka oli kaikkine erikoisuuksineen erittäin onnistunut lähtötilanne huomioiden. Varmasti moni miettii viisi viikkoa aiemmin juostun Joutsenon SM-maratonin olleen tyhmyyttä Frankfurtia ajatellen, mutta se selkeästi toi uuden ärsykkeen ja buustin maratonkuntoon ja toimi loistavana valmistavana harjoituksena ja opetti paljon jälleen maratonjuoksusta. Siitä palautuminen sujui hyvin ja treenivauhdit ja jalkojen iskutus ottivat uuden harppauksen eteenpäin. Joutsenon ja Frankfurtin maratonin välissä olivat muutamat tärkeät avaintreenit sekä rennosti juostu Lidingöloppet sekä Vantaan maratonin puolimaraton, joka sujui erittäin leppoisasti kiihtyvänä hieman yli 1.09.

Joutsenon maratonin myötä olin jo hieman luovuttanut alkuperäisen tavoitteeni #SubSimon kanssa. 2.24 kuulosti tekemättömältä paikalta, mutta treenien sujumisen myötä tulin myös siihen tulokseen että hitaampikaan aloitusvauhti ei kannattaisi. Todennäköisesti matka alkaisi painaa joka tapauksessa enemmän kuin vauhti. Päädyimmekin siihen tulokseen että 3.24-3.25/km mentäisiin. Joutsenon fiiliksiä tarkemmin pohtineena viimeisen treeniviikon päätin myös vetää hieman reippaammilla treeneillä ettei aivan liikaa löysäilisi.

20141024_193903 — Majoitus Frankfurtin ”punaisten lyhtyjen alueella.”

Saavuin Frankfurtiin hyvissä ajoin perjantaina, jotta ehtisi hieman rentoutua ennen juoksua ja majoituin kilometrin päähän startista ns. punaisten lyhtyjen alueelle päärautatieasemaa vastapäätä. Hieman yliliioiteltu maineensa puolesta kun punaisimmat lyhdyt löytyivät todennäköisesti omasta hotellihuoneestani. Rakastan Frankfurtia sen näppäryyden vuoksi: 45 minuutissa lentokoneen laskeutumisesta olin matkustanut junalla keskustaan ja checkannut sisään hotelliini. Reilun kymmenen asteen lämpötila tuntui hyvin kesäiseltä erittäin kylmän viikon jälkeen. Ilta sujui kevyen höntsän merkeissä, numeron haussa sekä Vapianossa kavereiden kanssa juoruten. Seuraava päivä samoissa merkeissä höystettynä 4-5 päättyneellä Eintracht – Stuttgart -futismatsilla. ”Ein Wahnsinns-Spiel!” kuten Stuttgartin coach Armin Veh ottelusta kommentoi. Valehtelematta vauhdikkain ottelu, minkä olen nähnyt.

Seuraava aamu sarasti aikaisin vaikkakin talviaikaan siirtyminen ”antoi extratunnin” unta. Startti oli 10.00, joten olin laittanut klo 6.00 herätyksen. Täpinöissä heräilin tasan 4.00, jonka jälkeen vielä vedin pienet päiväunet. Kevyt aamupala ja sitten höntsäilin viemään omat juomat toimitettavaksi juoma-asemalle. Sen jälkeen oleskelin vielä hotellihuoneessa ja tuntia ennen kevyelle verryttelylle jonka jälkeen huoneen kautta kisapaikalle. Seitsemän minuuttia ennen starttia hyppäsin aidan yli omaan lähtökarsinaan ja vähitellen alkoi takoa takaraivossa että kohta mennään.

Kävin läpi kisastrategiaa, ja tunnustelin fiiliksiä. Kaikki tuntui olevan kunnossa kun kymmenen sekunnin lähtölaskenta alkoi. Piti olla intoilematta liikaa alussa. Lähtölaukaus ja matkaan. Tiesin että vaikka kuinka jarruttelisin niin silti vauhti ei ainakaan liian hiljaiseksi valahda. Ensimmäinen tonni hieman alle 3.20. Sitten seuraavat pari kilsaa keskustassa mutkitellen n. 3.25. Kolmen kilometrin kohdalla asetuin mukavasti ryhmään, jossa parimetrinen saksalainen jänisäijä ja joku kenialainen veteraani vetivät naisten kakkosryhmän kenialaisia ja etiopialaisia (sijat viidestä eteenpäin). Huomasin ryhmän vetävän juuri oikeaa vauhtia joten päätin että tässä ollaan ja katsellaan mikä meno. Oli kuin bussin penkillä olisi istunut.

Kilometrit valuivat tasaista tahtia ja leppoisasti. Vitoseen 17.00. Hieman tuntui pientä pistoksen poikasta, mutta muuten tuntuma erittäin leppoisaa. Vaikka kuulostaa ulospäin miellyttävältä juosta jäniksen perässä hyvässä porukassa, on kenialais- ja etiopialaisnaisten kanssa erittäin v***umaista juosta. Koko ajan veristä karjumista, tönimistä, hakkaamista, poukkoilua puolelta toiselle. Juomapisteellä oma juoma saatetaan bongata hyvissä ajoin jo sen mentyä ohitse jolloin suositeltava strategia on äkkipysähdys ja kaikkien välissä olevien juoksijoiden läpijuokseminen. Ja pullothan heitetään suoraan alas porukkaan ja toivotaan että kilpakumppani juoksee suoraan pulloon. Kympin kohdalla ajelin suoraan jonkun etiopialaisen niskaan kun pysähtyi suoraan tielle. Takareisi kramppasi äkkistopista hetkellisesti jonka jälkeen päätin ottaa omat ja turvalliset ajolinjat seuraaville juoma-asemille – mahdollisimman kaukana naisista.

Seuraavat kilometrit menivät helposti. 12-13 kilometrin kohdalla siirryttiin keskustasta pois. Vauhti pysyi tasaisena. 10-15 kilometrin välissä hienoista alamäkeä ja vauhti hieman kiihtyi luonnollisesti. 15 km eteni väliajassa 50.45. 15-20 sekuntia alkuperäistä tavoitetta kovempaa. Puolimaraton edelleen näppärästi ajassa 1.11.30. Olo tuntui jälleen voittamattomalta, mutta päätin pitää hermot kurissa. Yksi jannu koki vauhdin liian hiljaiseksi ja irtaantui porukasta. Tiesin hönkäilyn kostautuvan ja vielä me tavattaisiin.

25 km nurkilla huomasin että porukassa mukana roikkuneet ukot alkoivat vähitellen harveta. Toinen jäniskin luopui leikistä jo 17 km kohdalla, mutta saksalainen korsto takoi tasaista vauhtia eteenpäin. Mukana ryhmässä oli kolme afrikkalaisnaista, minä ja kaksi muuta ukkoa. 29 kilometrin kohdalla olimme jo hyvää vauhtia tulossa takaisin päin ja yhtäkkiä alkoi jäniksellämme olla vaikeata ja hän jättäytyi porukkamme perälle. Pieni shokki. Olin jo siinä mindsetissä että jannu vetelisi maaliin asti ja voisi vain bussinpenkillä istuskella ja poimia kovan ennätysparannuksen taskuun. Viimeisenä korahduksena hän nousi vielä hetkellisesti keulille mutta 30 km kohdalla hän nostikin kädet ylös ja sanoi että antakaa mennä. Yhtäkkiä kuski olikin heittänyt meidät ulos kävelemään 12 km kohteesta. 30 km väliaika 1.41.53 eli vieläkin 2.23.30 alle menevää aikaa ennustellen – jos jaksaisi rykiä maaliin.

Jäniksen lopetettua olin kahden kenialaisnaisen ja yhden etiopialaisen kanssa nelisteen omana ryhmänä. Tiesin että pakko on yrittää pitää jonkinlaista rytmiä yllä. Edessä olisi pitkä monien kilometrien suora kohti keskustaa. Homma säilyikin kasassa 33 kilometriin saakka jolloin aloin huomata ensimmäisiä isompia väsymisen merkkejä. Etureidet alkoivat jälleen vetää jäkkiin. Siitä huolimatta puolen matkan kohdalla reuhkonut jannu tuli selkä edellä vastaan. Muutenkin edeltä alkoi tippua väsynyttä jengiä. Naisten ykkössuosikki, vuoden 2009 10 000 m maailmanmestari, Meselech Melkamu ja hänen henkilökohtainen jäniksensä olivat kuukahtaneet tien viereen ja vieressä ajelleen moottoripyörän selästä italialaismanageri huuteli tiukkoja väliaikoja ja seuralaiseni olivat naisten kisassa sijoilla 3.-5.

35 km juoma-asemalla tipuin porukan kyydistä lopullisesti. Siinä vaiheessa tiesin että nyt ollaan taas tutussa tilanteessa. Eväät oli syöty. 35 km väliaika kuitenkin vielä alle kahden tunnin: 1:59:35. Pitkä ja hyvin tuttu taisto oli edessä jälleen. Yritin pitää rytmiä yllä, mutta jalka ei vain noussut enää. Pää alkoi tyhjetä ja silmät seistä päässä. Tonnit alkoivat valua 3.50 nurkille ja muutama jopa yli. Saavuimme takaisin keskusta-alueelle. Olin ennakkoon ajatellut tämän keskustaan saapumisen olevan huojentava loppua ajatellen kun pääsisi taas yleisön kannustuksen piiriin. Keskusta-alueen mutkittelu tuntuikin haastavalta ja yleisöä en enää isommin erottanut. Katselin kilometriväliaikoja ja yritin pakottaa liikettä jalkoihin. Aiemmin porukastamme tippuneita ukkoja tuli tasaisella höyryllä ohi viimeisten kilsojen aikana. Itsekin vielä pönkkäjaloilla sain yhden kenialaisnaisen poimittua ja nousin naisten sarjan viidenneksi. Kilometri ennen maalia tiesin että pienellä kirillä saisin vielä ennätyksen pelastettua tuliaisena.

Frankfurtin maaliintuloa hehkutetaan yhtenä maailman tyylikkäimmistä. Viimeinen 80 metriä rullaillaan Festhallen sisällä, discojumppa pauhaa ja kuuluttaja hehkuttaa. Pakko myöntää, että näyttää tyylikkäämmältä katsojan näkökulmasta kuin juoksijan. Odotin vain että pääsen tuskan lopettamaan. Ja siihen se päättyi pehmeälle matolle paperisilpun sekaan. 2:27:02. Loppuen lopuksi kymmenen sekunnin ennätysparannus. Hieman hapotti. Viimeinen 7 km 3.49/km tahtia. Ei varmasti kaunista ollut, mutta kuvien perusteella kohtalaisen ryhdikästä kuitenkin.

Team Runner's High reissussa. #Sub330 — Team Runner’s High reissussa. #Sub330

Onko maraton edelleen parasta? Kyllä se on ja Frankfurtin jälkeen halu maratonille 100 % siirtymiselle vain lisääntyi. Juoksu oli kunnon mukainen suoritus. Lisää treeniä vain niin jaksaa polkea pidemmälle. 30 km juoksukunto on valitettavasti liian vähän näissä karkeloissa. Uutta parasta kohti.

Ismoleikola — Paluumatka maailman hauskimmassa seurassa. Selfie Ismon kanssa.