Pettymys

Rotterdamin maraton oli ehdoton pettymys. Tarkempi kisaraportti tulee myöhemmin. Loppuaikaa (2:33:XX) ei kannata hirveämmin tuijotella. Mielelläni olisin DNF:n nähnyt tulosluettelossa, mutta matka oli kulkeutunut jo sen verran kauaksi kisakeskuksesta että oli varmasti nopeampi keino läpsytellä takaisin höntsäillen.

Mitä sitten tapahtui ja miksi? Liian kova ja sahaava aloitus, vähäiset ja maratonille riittämättömän pitkät treenit, raju tuuli, matkustaminen, jetlag ja olosuhteiden muutos Singaporesta ym. ym. Kyykkäys oli monien tapahtumien summa ja ne pitää käsitellä tarkasti ennen seuraavaa maratonia ja testata kisataktiikassa jotain uutta ja pysyä siinä. Mikä tärkeintä, keväällä vaivannut akilles ei juostessa tuntunut, eikä ole juoksusta nyt ärtynyt yhtään. Voinkin hyvällä todennäköisyydellä sanoa että Tukholman maratonille mennään. Sitten laitetaan maratonit hetkeksi katkolle.

Fiilis on tällä hetkellä aika poljettu, mikä on hyvä. Coach Rutledge sanoi Jenkeissä huonosti menneiden kilpailuiden jälkeen että pitää muistaa tämä fiilis jatkossa, koska et halua kokea sitä uudestaan. Olen kyllästynyt tähän oloon maratonien jälkeen. On vittumaista vetää viimeisiä kilometrejä normaalia lenkkivauhtia ilman että etureidet eivät skulaa ollenkaan. Tiedän puutteet treenissä ja valmistautumisessa ja olen nyt entistä motivoituneempi tekemään töitä etten tuota fiilistä enää joutuisi kokemaan. Rotterdamin kyntäminen ei poista sitä tosiasiaa että kevään treeni on ollut määräpuutteista huolimatta onnistunut ja viime kevään akillesvaivojen jälkeen on jo yli 10 kuukautta yhtenäistä treeniä takana. Jeesustelusta ei ole nyt hyötyä ja mielenkiintoisia juoksuja on tulossa. Jos vaikka SM-maastoihin pääsisi jälleen mukaan.