Maratonkeskittyneisyyttä

Eilen vietettiin TV2:lla huippu-urheiluiltaa. Paikalle oli Joulupukkia, Esko Seppästä, Mehu-Jannea, Bubia, Nasse-setää ja Riutan Seppoa lukuunottamatta kutsuttu kaikki Suomen urheiluviisaat, joten odottelin edes jonkin sortin trilleriä ja viihdykettä. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, että ilta olikin väsyneempi kuin väsyneimmätkään vässykät osasivat odottaa. Palailen mahdollisesti illan antiin myöhemmin, mutta nyt on keskittyminen maratonin ihmeellisessä maailmassa. Miksi maratonissa? Koska maraton on parasta. Tai näin ainakin sanotaan. Tai eilen ei sanottu, koska kukaan keskustelijoista ei maratonia ole koskaan juossut. En ole myöskään minä, mutta sunnuntaina asia muuttuu.

Vantaalla siis mennään 42 kilometriä ja muutama sata metriä päälle. Valmistautuminen on ollut kaiketi kohdallaan kokonaisen kuukauden spesiaalimaratreenijakson myötä ja olo on täynnä ainakin 90% maratonluottavaisuutta. Veri on vetänyt maratonille jo pidemmän aikaa ja nyt kun SM-maraton sattui osumaan Suomen ykkösmaratontapahtumaan (kysy mielipidettä uudestaan sunnuntai-iltana) Vantaalle ja otolliseen ajankohtaan niin eihän haasteesta voi kieltäytyä. Siitä on hyvä porkkana lähteä kehittämään tulevaa maratoonarin uraa kohti ensi syksyn haasteita vauhdikkaammissa ympyröissä.

Olen aina pitänyt maratonia kuninkuusmatkana ja päätös tänä syksynä debytoinnista tuli jo viime vuonna kun olin ensimmäisen puolimaratonin päässyt maaliin. Ensimmäinen mennään fiilistellen läpi geelejä imeskellen, reitin varteen roudattuja bändejä (mm. Duke and the Samoan Guys) kuunnellen ja katsellaan mikä on lopputulos. On tässä jonkin sortin taktiikkaakin mietitty, mutta eiköhän ne unohdu viimeistään lähdön hetkellä.

Kalevan Malja -taistossa on huhujen mukaan tiukka ja tasainen tilanne HKV:n ja Turun Urheiluliiton välillä ja Turulta onkin tulossa kova, kansainvälinen ja nimivahva arsenaali Vantaalle. Muutenkin lähtöviivalle pakkautuu äijää kuin pipoa (47 kpl), mutta mestaruustippaus on helppo: Lewis Korirille ei kukaan mahda mitään. Parhaan suomalaisen tittelistä sen sijaan tullaan käymään mielenkiintoinen taisto ja toivottavasti myös itse pystyisi tuohon porukkaan sotkemaan mukaan.

Sunnuntaina nähdään, onko se mara vielä parasta vai ei. Ja jos se ei enää ole parasta, niin aina voi lohdutukseksi katsella Duke and the Samoan Guysin live-esitystä Koisorokista YouTubessa – hieman maantiemies Mannisen oloista lavaliikehdintää muuten.

Inspiraatiota Vantaalle: Mutai ja Mayo Berliinissä.

Viimeinen este

Vuoden 2012 Kalevan Kisat on sitten korkattu. Herätessäni tänä aamuna en ehkä ensimmäiseksi uskoisi että eilen on tultu juostuakin. Jalat freesinä, mutta vasen yläkroppa tuntuu hieman kankealta. Edellisestä päivityksestä on hieman aikaa, joten on ehkä syytä kerrata tapahtumia kesän ajalta ja sitä miksi vasen olkapää tuntuu nyt kuin olisi eilen kiskaissut kylmiltään 90 metrin keihäskaaren.

Juhannukseen asti kaikki sujui erinomaisesti. Kunto mahtavassa nousussa koko ajan. Jämsän Karnevaaleilla puoli tuntia esteiden jänistyksen (1800m: n. 5.13) jälkeen 1500m 3.50,18 ja Keuruun Kesäkisoissa 3000 metrillä helppo kiihtyvä 8.20 (viimeinen tonni n. 2.39). Normaalisti kesäkuusta juoksemisen fiilis paranee vielä selvästi kohti elokuuta ja kaikki merkit viittasivat jälleen tähän. Näin ei käynyt tällä kertaa. Liekö syynä pahin allergiakesä aikoihin vai mikä, mutta juhannuksen jälkeen keuhkot iskivät aivan lukkoon ja treeneistä ei tullut mitään. Lapinlahden eliittiä ennen iski vielä päälle kuume ja antibioottikuuri. SM-viestien 800m meni hyvin, mutta eihän noin lyhyellä matkalla tarvitse edes hengittää. Heinäkuun lopussa katastrofaalisen Lappeenrannan eliittikisastartin jälkeen suuntana oli Schwartzwald ja tarkoituksena vetää hyvä setti treeniä reilun viikon ajan. Siellähän homma lähti jälleen toimimaan. Henki virtasi pitkästä aikaa paremmin ja juokseminen alkoi tuntua juoksemiselta. Siitä sitten muutaman startin kautta Kalevan Kisoihin ja esteisiin.

Lenkkimaisemaa Titisee-Neustadtista

Kaksi aiempaa estestarttia kesällä Espoossa ja Urjalassa olivat päättyneet rennon tuntuisesta 3min/km-vauhdista luokattoman hitaisiin aikoihin viimeisen tonnin aikana. Espoossa viimeinen tonni 3.20 ja Urjalassa 3.28. Lahdessa päätin ottaa tavoitteeksi rennon alun ja päättää se kovaan kiihtyvään tonniin ja ennätykseen. Ongelma vain oli kilpailussa, että otin alun aivan järjettömän hitaasti ja rennosti. Ensimmäinen tonni 3.08 ja 2000m n. 6.16. Sitten lähdin vähitellen kirimään ja sekin lähti laiskasti liikkeelle. Luottamus omaan esteilyyn oli kadoksissa ja koko ajan oli pieni pelko perseessä että jalka ei enää nousekaan lopussa. Sitten 600m ennen maalia lähdin tykittämään. Huomasin toisena olevan Tuokon kaukana, mutta en hetkeäkään epäillyt ettenkö saisi häntä kiinni ja ottaisi hopeata kotiin. Viimeisellä kierroksella vauhtia oli niin paljon että esteiden ylitys jo valmiiksi barbaarisella tekniikalla oli hankalaa. Takasuoran esteet menivät hillittömällä sipsuttelulla ja viimeiselle vesiesteelle tulin hirmuisella pönkällä ja olin jo lähellä mennä siinä nenälleni. Pateja silti löytyi entistä enemmän ja näin Tuokon horjahtavan viimeiseen esteeseen. Olin jo mietteissäni juoksemassa viimeistä 50 metriä kun piikkareiden etupiikit nappasivat kiinni viimeiseen esteeseen. Ja se olikin menoa sitten. Tästä linkistä parempaan kuvaelmaan mitä viimeisellä kierroksella tapahtui. Kolarin jälkeen raahauduin maaliin ja siitä Yle Puheen haastattelun kautta ensiapuun käärittäväksi jääpusseihin. Eniten osumaa ottivat lonkka, olkapää ja vasen käsi. Mutta mikä tärkeintä niin jalat ja aurinkolasit säilyivät ehjänä, vaikka joissain medioissa hehkutettiin Oakleyen jo potkaisseen tyhjää. Ei niitä niin helpolla hengiltä saada.

Maalissa olo oli hyvin mielenkiintoinen. Toisaalta olin tyytyväinen mitaliin ja siihen että näillä näkymin joten kuten ehjänä rajusta lennosta säilyi. Toisaalta olin erittäin pettynyt omaan munattomaan juoksuun. Ei muuta kuin lisää kokemusta ja estevarmuutta koneeseen, niin eiköhän tästäkin vielä hyvä tule joku päivä. Toivottavasti uusi yritys yhdeksän minuutin saalistamiseen tarjotaan vielä ensi lauantaina Göteborgissa Ruotsi-ottelussa. Silloin mennään alusta asti. Jos viimeiseen esteeseen kaadutaan niin siihen kaadutaan puhtaasta hapotuksesta.

Sitä ennen vielä huomenna 1500 metriä ja siitä minulla on erittäin hyvä fiilis. Jalat ja keuhkot tuntuvat nyt parhaimmilta sitten kesäkuun. Ja eiköhän vasen käsikin jo huomenna liiku. Ei sitä käsillä kuitenkaan juosta.