Kolme viikkoa oleskelua talvisessa Suomessa on pitkä aika joten on syytäkin ottaa uutta kohdetta kiikariin, jättää kinokset taakse ja suunnata jokaisen suomalaisen talvilomakohteseen numero uno eli Irlannin vihreälle saarelle. Kaksi kilpailua on ohjelmassa neljän päivän sisään: torstaina Armaghissa Pohjois-Irlannin puolella juostaan kansainvälinen 5km maantiekilpailu (Armagh International Road Race) ja Droghedassa sunnuntaina raastetaan Ras na hEireannin maastokilpailu. Viiden kilometrin maantiekilpailut ovat yksi meikäläisen suosikkistarteista, joten torstain kilpailua odottelen erityisesti vesi kielellä. Ras na hEireannin nimihirviön maastokisasta taasen yritän ottaa kaiken hauskuuden irti koska irlantilaisia pehmeitä nurmikkomaastokisoja ei kovin usein perussuomalaisiin, tasaisiin hiekkatien jytkyihin tottuneisiin suomalaisille ole tarjolla. Irlannissa en muutenkaan ole koskaan aiemmin piipahtanut, joten kiinnostava keikka tulossa kaikin puolin.
Suomen edustus kilpailuissa kuihtui viime viikkojen aikana kahteen mieheen, vaikka Northern Ireland Athletics -sivuston mukaan ”Finland also have a strong quartet but unfortunately top runner Jussi Utrainen has had to withdraw because of studies. However Henri Manninen, Aki Nummela, Antti-Pekka Niisto and Arttu Vattulainen are capable of making a bid for team glory.”
Meikäläinen ja Antti-Pekka ”Niisto” Niinistö lähdemme kahdestaan valloittamaan Irlantia kun viimeisimpänä reissunsa perui ”Kangasniemen Väsynyt Saha” Henri Manninen. Mannisen poisjäännin syytä on spelukoitu medioissa paljon, ja uusin huhu kertookin miehen juoksuasennon tippuneen loppuvuoden treeneissä entistä alemmaksi, mikä taas on aiheuttanut useita hankaumavaivoja aroille alueille perseen viiltäessä maata. No huhut ovat mahdollisesti huhuja tässäkin tapauksessa.
Vaikka Manninen puuttuukin niin viivalle asettuu kova liuta kovia miehiä muualtakin päin maailmaa. USA:sta on viivalle asettumassa kova lössi kovia menijöitä: mm. Armaghissa aiemminkin pöydän putsannut maileri Christian Hesch ja yliopistokentiltä meikäläiselle tuttu NCAA:n DII:n moninkertainen mestari Michael Crouch starttaavat kisaan vain ja ainoastaan mestaruus mielessään. Englanti sen sijaan heittää kehiin muutamat ykköstykkinsä kuten 13.36:n vitosen ukon Jonny Mellorin, kansanyhteisönkisojen 1500m:n finalistin Ali Hayn (3.38) ja Coloradon suden mailla Alamosassa Adams State Collegessa viime vuodet tarponeen, niin ikään NCAA:n kakkosdivarijyrän ja 5000m:n 2011 mestarin, Luke Craggin (5000m 13.44).
Kilpailuiden kirkkain tähti löytyy kuitenkin naisten sarjasta. 1500 metrin kansanyhteisön mestari ja Berliinin MM-hopeamitalisti Lisa Dobriskey tekee paluun radoille katastrofaalisen viime syksyisen MM-esiintymisensä ja pienimuotoisen lantio-operaationsa jälkeen. Dobriskeyn mielessä on varmasti tällä kaudella kotiyleisönsä edessä Lontoossa vain ja ainoastaan edellisten olympialaisten neljännen sijan kirkastaminen, ja onkin mielenkiintoista nähdä hänen kauden avauksensa.
Tässä vielä tunnelmavideo Armaghista vuodelta 2009:
[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=ueoDDY1Ypx4]