Bigastron edellisen sunnuntain kympin jälkeen meno jatkui leppoisasti Torreviejassa treenaillen kohti sunnuntain Aspen puolimaratonia. Suunnitelmissa oli vedellä Aspen juoksu mukavalla ”maratonvauhtisella” tahdilla noin 1.10-1.11 loppuaikoihin, joten treenaten mentiin viikko läpi ilman sen ihmeempiä keskittymisiä.
Juoksuun tankkaus oli ensiluokkaista kun saimme perjantaina bigastrolaisten tuttujemme luo kutsun syömään paikallista herkkua: kanipaellaa. Ennen kanin syömistä eksyimme kuitenkin ohikulkumatkalla paikallisen palmunlannoitusfirman pikkujouluihin, jossa firman ukot grillasivat omaan makuuni sopivaa aamupalaa isolla kädellä. Pöydät notkuivat makkaroita, verimakkaroita, lampaankyljystä, simpukoita, kinkkua ja ehtaa läskiä. Oli mukana vihanneksiakin, esimerkiksi perunalastuja ja herneenpalkoja. Saimme ison oppitunnin paikalliseen ruokamaailmaan. Hieman tuhdin alkupalan jälkeen jatkoimme sitten paikallisen seurapomon Franciksen kotiin syömään paellaa. Paellakin oli jumalaista ja olo oli hyvin turpea melkein kymmenen tunnin mättämisen jälkeen.
Kevyen höntsäpäivän jälkeen lähdimme sunnuntaiaamuna suunnistamaan kohti Aspea. Aspe sijaitsee Torreviejasta noin 50 km päässä. Täytimme auton ennätyksennälkäisellä Team Runner’s High:lla. Jengistämme Sanna ja Henri lähtivät 11 km starttiin ja juuri maratonennätyksen 3.48 Castellonissa rullannut Tero puolimaratonille. Aspe sijaitsee muutaman sadan metrin korkeudessa ja ilma oli aamulla kohtalaisen viileä. + 5 astetta tuntui jäätävältä ja suurin osa paikallisista olikin varustautunut villapipoin ja hengityksenlämmitimin.
Epämääräisistä reittikartoista oli vaikea saada kuvaa reitistä, mutta kun ympäristöä katseli niin luvassa oli todennäköisesti pitkiä alamäkiä ja ylämäkiä. Reitti olisi kaksi melkein samanlaista kierrosta. Ajattelin lähteä rullailemaan rentoja tonneja alkuun n. 3.20/km effortilla eli joku alamäkivoittoinen tonni saattaisi mennä kovempaa ja ylämäkinen pätkä hitaampaa. Fiiliksen mukaan. Ehkä hieman loppuun kiihdytellen. Tarkoitus oli nauttia hyvästä tunnelmasta.
Koska kilpailussa oli rahapalkinnot, tiesin että paikalle eksyisi myös muutama kovempi marokkolainen ravuri mielessään pienet europinkat, mutta päätin siitä huolimatta juosta täysin oman juoksun muista välittämättä.
Lähtö oli loivaan alamäkeen, jonka jälkeen alkoi pitkähkö ylämäki ja taas alamäkeä. Näin jatkui koko ajan. Sain juosta keulilla omaa leppoista vauhtia. Tiesin marokkolaisten verikoirien vaanivan peesissä rullailen. Ryhmän koko oli noin viisi puolikkaan juoksijaa ja yksi 11 km menijä. Vauhti pyöri keskimäärin noin 3.20/km-vauhdissa. Varoin intoilemasta liikaa alamäissä ettei ärsyttäisi heitä vauhdin lisäämiseen. Olin tyytyväinen höntsävauhtiin. Toinen marokkolaisista juoksi vieressäni jatkuvasti kyynärpäällä tuuppien ja tuijotellen pärstääni. Johtui varmaan hikipannasta. En ollut ennen käyttänytkään. Vauhti oli hyvin sopuisaa aina reiluun kymmeneen kilometriin saakka. Virallinen väliaika oli 33.45.
Sitten 11 km kärkiukko lähti intoilemaan loppukiriään, jonka seurauksena lumipalloefektinä Marokon miehet innostuivat, vaihtoivat pari arabiankielistä sanaa ja lisäsivät vauhtia. Hetkessä kaikki muut tipahtivat kyydistä ja olimme kolmistaan. Ajattelin että testailen hetken vauhtia ja jos se pahasti kiihtyy niin hyppään kyydistä pois ja keskityn rentoon loppuun.
Reilu kilometri myöhemmin Mohammed Boucetta (numero 15) lähti kiihdyttämään pitkään ylämäkeen tahtia ja vahvasti edennyt tuuppija Amine Chaoui (numero 167) iski peesiin. Päätin antaa heidän mennä. Ero kasvoi hetkessä mäen päälle tultaessa noin 50 metriin. Alamäki alkoi ja ajattelin testata poikia vielä hieman. Rullailin heidät vähitellen kiinni. Päätin pistää hieman extrateatteria mukaan ja kantaan iskiessä puuskutin kuin olutmarinoitu brittijoulusika Benidormin rantaterassilla lisätäkseni illuusiota siitä että vetäisin viimeisiäni.
Jonkin aikaa taas rullailtiin porukassa kunnes oli Chaouin vuoro lähteä hivuttamaan vauhtia. Nyt sanoin itseni irti ettei menisi liian kovaksi loppu. Parivaljakko karkasi jälleen. Jäin hetkessä noin 10-15 sekuntia. Ajattelin vihdoin keskittyä loppumatkan tasavauhtiseen rullailuun. 14 kilometrin kohdalla huomasin ihmetyksekseni Chaouin alkavan jäädä Boucetasta. Ei mennyt pitkääkään pätkää kun ohitin jannun. Äijä tervehti meikäläistä taas muutamalla mulkaisulla ja parilla kyynärpääiskulla. Ajattelin tehdä pienen spurttauksen että ei pääsisi peesiin. 15 km meni hieman yli 50 minuutin eli vauhti oli kiihtynyt. Samalla hetkellä aloin mietiskellä että mitäs jos sittenkin lähtisin vielä kerran marokkolaisjahtiin. Boucetta takoi noin 80 metriä edellä. Eihän nyt pieni loppukiri ketään tappaisi?
Hieman 16 kilometrin jälkeen alkoi hivuttava ylämäki joka yllätyksekseni jatkui eri reittiä kuin ensimmäisellä kierroksella. Yhteensä 2,5 kilometrin ylämäki. Boucettaan eroa oli kymmenisen sekuntia. Yritin pitää eron mahdollisimman samana. En halunnut ottaa kiinni, mutta en mielellään hirveästi jäisikään. Mohamedin pää pyöri vähän väliä. Varmasti oli henkisesti raastavaa kun en meinannut millää jäädä. Vauhti kiihtyi vaikka kaltevuus mäessä kasvoi. Oli todellinen rilli päällä. Jos pysyisin mäen päälle, tiesin sitä seuraavan kilometrin pätkän olevan tasaista ja hyvää alamäkeä. Ehkä vielä sittenkin pääsisin voittotaistoon mukaan.
Tultiin appelsiinifarmien läpi mäen päälle ja juoksu kääntyi vähitellen alamäkeen ja maalia kohti. Farmien isännät kannustivat ja pihoilla verikoirat räksyttivät aitojen takana. Itse keskityin vaan marokkolaisen verikoiran takaraivoon. 19 km kohta. Kellotin eroksi noin yhdeksän sekuntia. Alamäki jyrkkeni, vauhti kiihtyi. Nautin tilanteesta. Tämänkaltaista taistelua en ollutkaan kokenut pitkiin aikoihin. Alkoi tulla kierroksella ohitettavia selkä edellä vastaan. Päätin yrittää totisemmin kantaan 20 km tolpalla. Ero pysyi samana. Ehkä hieman pieneni ensin, mutta sitten kasvoi taas. Päähän alkoi hiipiä ajatuksia että onhan se toinen sijakin ihan jees ja nyt on aika himmata. Alkoi viimeinen n. 800 metrin ylämäki ennen maalia. Meinasin murtua henkisesti kun en muistanutkaan että vielä olisi yksi u-käännös n. 200 m ennen maalia. Jalat olivat yhtä pönkkää ja ero edelleen n. viisi sekuntia kun käännyimme loppusuoralle. Jostain sain kuitenkin väännön ja 7 km samoissa sekunneissa pysynyt ero oli vihdoin kurottu kiinni. Tunsin sadistista nautintoa kun 50 m ennen maalia väänsin itseni Boucetan rinnalle ja ohi. Hieman piti tuuletellakin.
Loppuaika 1.09.01. Ei ollutkaan hetkeen tuntunut näin hyvältä. Hieman rennonkovan tasavauhtisen idea levisi lopussa, mutta mitäpä sitä ei parin marokkolaisen päänahan eteen tekisi. Toinen puolisko noin kaksi minuuttia ensimmäistä kovempi, joten kokonaisuudessaan kymppiveto.
Palkinnoksi 200 €, jonka myötä vuoden palkintorahat nousevat 250 euroon. Kyllähän niillä pari viikkoa taas elää.
Muutenkin onnistunut keikka Sannan (51.58) ja Henrin (47.44) parannellessa kympin ennätyksiä ja Teron leikatessa kahdeksan minuuttia puolimaratonin rekordia 1.41:een. Ei huonosti vanhalta moukarimieheltä.
Hyvät joulut!
