Arktista urheilua ja uuden vuoden lupauksia

Lumi ja kylmyys ovat ehdottomasti meikäläisen pahimmat viholliset. Ensimmäinen kokonainen talvi Suomessa kuuteen vuoteen varmasti tulee raastamaan ja kalvamaan jo ennestään kankeita lihaksiani. Aamulla elohopea pyörähti jo yli -20 asteen ja sama meno huhujen mukaan jatkuisi loppuviikonkin. Olenkin jo parin viikon ajan Suomen arktista menoa katseltuani alkanut jo hieman haikailla ulkomaille ensi talveksi, mutta henkistä kovuuttahan se vain tuo täällä kitkuttaa.

Viime viikolla kävin hankkimassa Icebugin Anima Buggripit, joilla ajattelin lähteä viimeiseen taistoon näitä pirullisia säitä vastaan. Edellisistä nastakengistä onkin jo aikaa. Inttivuonna 2006 lusin kakkuani jo räihnistyneet Puman itse nastoituttamani kengät jalassa. Nuo Pumat matkustivat samana keväänä vahingossa mukana Malagan treenileirille, minne ne muutaman hyväpitoisen lenkin jälkeen jäivät myös kierrätykseen paikallisille kulmakunnan donsimoneille. Tuossa kuudessa vuodessa on selvästi nastakenkäbusiness pyörähtänyt käyntiin ja kaikenlaista bootsia näyttää markkinoille tulleen. Icebugeista sen verran tuoteanalyysia, että pito on aivan loistava, mutta itse kengässä olisi paljon hiottavaa. Olenkin joutunut puukoin ja saksin preparoimaan kanoottia omaan jalkaan sopivaksi, mutta kaikin puolin hyvä vaihtoehto talvikeleille.

Pari viikkoa on jo kulunut Kanarialta tulosta ja varsin mukavasti on sujunut treenienkin suhteen. Juosta on pystynyt ja kovempaakin on uskaltanut painaa menemään jo muutaman kerran. Uimassakin olen käynyt pari kertaa elvistelemässä Michael Phelpsin uimalakki päässä ja vesijuoksua on tullut tehtyä yhteensä kymmenen minuuttia. Joten korvaava treeni on ollut huipussaan. Napakampia 400 metrin ja 200 metrin vetoja kävin myös juoksentelemassa tiistaina Liikuntamyllyssä ensimmäisen kerran sitten viime vuoden heinäkuun. Oli taas radalle eksynyt koko Itä-Helsingin palloilujoukkueet. Ja tunnetustihan kun joukkueesta on kysymys niin sitä pitää ryhdikkäästi löntystää vierekkäin kaikilla radoilla 1-6. Siinä sitten tulikin pujoteltua pallistien seassa, kyynärpäät lauloivat ja adrenaliini virtasi, joten erinomainen treeni hallikisoja varten kaikin puolin. Kisaamaan en silti uskalla suunnata kuin vasta SM:eihin, tosin mieli kyllä teki kovasti radalle kun näki Espoon Borzan rullaavan rataa varsin jouhevasti sunnuntaina ja huhut kertoivat Haponkin survaisseen alle 8.30 Jyväskylän hornankattilassa. Kelit kylmenevät niin vanhat rotaratsut lämpenevät.

Uuden vuoden lupauksena tein päätöksen, että pistän kaikki mahdolliset ennätykseni 1500 metristä ylöspäin uusiksi tänä vuonna. Saa nähdä kuinka pitkälle lupauksen kanssa päästään. Osahan ennätyksistä on päässyt vanhenemaan jo verrattain paljon, joten olisihan se aikakin jo laittaa ne kierrätykseen. Lupaushan on helpompi sanoa kuin tehdä kun vuoden 2004 jälkeen ei hirveän montaa ennätysjuoksua ole per kausi päässyt syntymään.

Listasinkin ennätykseni 400 metristä ylöspäin aikajärjestyksessä vanhimmasta alkaen, jotta näen mistä karsiminen pitää aloittaa. Haastavimmat ennätykset löytyvät tällä hetkellä varmasti sprinttimatkoilta 400 metriltä ja 800 metriltä, mutta nuo ennätykset jo armahdin itseltäni jo ennen lupausta. Mukana listassa myös halliennätykset, jotka kaipailisivat restaurointia varsinkin 1500 metrin ja 3000 metrin matkoilta:
 

Laji Tulos Paikka Päivämäärä
400m (halli) 52,18 Helsinki  31.1.2004
3000m (halli) 8:33.76 Jyväskylä  27.2.2005
10000m 32:33.04      Helsinki/E  31.8.2005
1500m (halli) 3:56.65 Tampere  25.2.2006
2000m 5:41.00 Tuusula/H  23.8.2006
800m 1:51.39  Lappeenranta  3.8.2007
3000m 8:29.12 Keuruu  20.6.2008
Maili (halli) 4:11.76 Fayetteville, Ark. USA  13.2.2009
400 m 50,99 Helsinki/P  22.7.2009
5000 m 14:38.30 Espoo/Le  2.8.2009
800m (halli) 1:53.69 Fayetteville, Ark. USA  12.2.2010
1500m 3:46.49 Kajaani  8.8.2010
Maili 4:11.38 Joensuu  21.8.2010
3000m esteet 9:04.93 Lappeenranta 13.8.2011
10km (road)  32:14:00 Helsinki  3.9.2011
Puolimaraton 1:07:46 München GER  9.10.2011

Leirin loppuyhteenveto

Kolmen viikon leireilyt ovat nyt leireilty ja Gran Canarian hiekkadyynit vaihtuivat lumihankeen. Treenillisesti erinomaisen syksyn jälkeen leirille oli muutama tavoite: saada kolme viikkoa lisää ehjää treeniä pitävissä ja lämpimissä olosuhteissa sekä nähdä Frederikin keikka Iskelmä Baarissa. Kumpikaan tavoitteista ei toteutunut, kun Frederikkikin ehti livistää joulun ajaksi muihin maisemiin. Tosin lämpimäänhän on aina mukava päästä, mutta vain turistiksi ei meikäläistä Maspalomasin seudulle saisi missään muodossa lähtemään.

Ensimmäinen viikko oli varmasti laadullisesti ehkä yksi parhaista koskaan vetämistäni viikoista. 196 kilometriä parilla kovalla treenillä höystettynä ja jalat kokonaisuudessaan kuin uudet ja täynnä virtaa vielä sunnuntain pitkänkin lenkin jälkeen. Ainoata päänvaivaa alkoi tuoda loppuviikosta hieman jumittunut pohkeen/akilleksen seutu. Akilleksen kipuilut ovat meikäläiselle ollut toistaiseksi harvinaista ”herkkua” joten sen puoleen olin jo alusta asti hieman huolissaan. Juoksija kyllä oppii tunnistamaan ja käsittelemään vanhat haavansa, mutta uuden alueen kipuilut lisäävät aina selvää huolestuneisuutta. Itse olen tullut johtopäätökseen, että akilleskipu on varmasti tarttuvaa sorttia, koska joulun aikana ja leirin ensimmäisellä viikolla tuli vietettyä sen verran aikaa kolmen akilleslenkkaajan Caritan, siskoni Minnan ja Saavalaisen Petrin kanssa. Lisäksi tuli aikaa vietettyä jonkin verran ikuisen jalkapuolen Tuomo Salosen, polvivaivaisen Tero Forsbergin ja muuten vain klesan Tapani Virtasen kanssa. Joten tartuntavaara on ollut loppuvuonna erittäin korkea ja niinhän se sitten tarttuikin.

6x1000m/3' Viimeinen veto. Pientä raastoilmettä jo havaittavissa.

Vammat ja ongelmat leireillä ovat aina pirun hieno juttu. Varsinkin leireillä, missä on paljon muita juoksijoita on erittäin nautinnollista katsoa muiden juoksijoiden lähtöä ja tuloa treeneistä kun itse ei pysty tekemään muuta kuin pyöritellä peukaloitaan ja pohtimaan koko juoksemisen järkevyyttä. Sitä kun juoksija kestää useamman viikon putkeen on leirin jälkeen varmasti vahvempi kuin kukaan niistä muista juoksijoista ketkä ovat treenamassa käyneet. Itse olen onneksi oppinut hieman maltillisemmaksi vuosien aikana, tosin leireillä maltillisuus on aina asteen verran vaikeampaa. Kerran muistan Italiassa lähteneeni ennätysviikkokilometrit mielessä sunnuntain pitkälle lenkille vaikka polvi oli niin kipeä ettei kävelemisestäkään tullut mitään. Kilometrin väänsin, mutta sitten oli pakko kääntyä takaisin ja kävellä hotellille nuolemaan haavoja. Tällä kertaa löin pelin poikki tuon ensimmäisen viikon jälkeen ja otin kolme päivää lepoa juoksusta. Tuon kolmen päivän jälkeen päätin, että loppuleirin ajan keskityn vain koviin treeneihin kolmen päivän välein ja välipäivinä teen tuntuman mukaan kevyttä hölkkää ja korvaavia harjoitteita (auringonottoa ja varpaiden uima-altaassa lilluttelua).

Roque Nublolla (korkeus 1800m)

Loppuaika mentiinkin tuon suunnitelman mukaan ja kovat treenit sujuivatkin loistokkaasti. Jalka tuntui koko ajan, mutta ei pahentunut mihinkään suuntaan. Viime lauantaina iski sitten flunssankin vielä mukaan matkaan, joten kiitettävää arvosanaa ei leirin onnistumiselle voi missään nimessä antaa. Kovien treenien sujuminen nostaa arvosanan kuitenkin leppoisaan seiskaan.

Auringonnousu Maspalomasissa

Tällä hetkellä ei ole mikään hätä päästä lenkille kun vilkaisee ulos kinoksiin. On aika pistää paikat kuntoon ja sen jälkeen miettiä kevään ja kesän tavoitteita eteenpäin. Hallikilpailuista en ole koskaan hirveämmin innostunut, mutta eiköhän niitäkin mahdollisuuksien mukaan käydä jossain vaiheessa juoksemassa. Päätavoite varmasti onkin olla täydessä terässä parissa Irlannin kilpailussa helmikuun alussa (5km maantie ja 6km maasto), josta ehtisi sitten vielä loistavasti SM-halleihin Tamperelle seuraavaksi viikonlopuksi.

On ollut myös aikaa mietiskellä kevään leirikuvioita. Tällä hetkellä en olisi lähdössä mihinkään vaan tyytyisin tähänkin asti loistavasti toimineeseen Hakuninmaan leirikeskuksen palveluihin, mutta pieni optio huhtikuiselle reissulle Jenkkeihin kilpailemaan on jätettävä jos huippukunto yllättääkin. Maagisia Stanfordin ja Mt. Sacin iltoja kun ei missään muualla päin maailmaa pääse kokemaan…

Kalkkia, Kellotusta ja Kalkkunaa

Torstaina järjestettiin Runner’s High:n Kalkkunaravi (Turkey Trot) Pirkkolassa. Tällä kertaa ei itse tarvinnut vetäistä lenkkareita jalkaan, vaan hikoiltua tuli järjestäjän toimessa. Vaikka kokemusta on juoksijana useammista sadoista starteista parinkymmenen vuoden ajalta, järjestäjän hommat ovat kohtalaisen uusi aluevaltaus. 46 juoksijaa yhdessä startissa voi kuulostaa vähäiseltä, mutta kun päälle lyödään marraskuinen pimeys, kohmeat sormet ja epäonnistumisen pelko saa se kokeneemmankin kellosormen tutisemaan. Lisäksi matkan lyhyys loi myös muutamia meheviä kiriporukoita ja 11.30-12.30 välille mahtuikin reilut puolet osallistujista. Mikään ei kuitenkaan kyrsi juoksijaa, ja toivottavasti myös järjestäjiäkään, enempää kuin se jos jollekin juoksijalle ei aikaa saada, joten paineet kellotuksessa ovat kovat. Paineet ja kasvaneet osallistujamäärät ovat tuoneet myös viime vuosina Suomen juoksumarkkinoille ajanottoon erikoistuneita yrityksiä, jotka tätä painetta ottavat järjestäjiltä pois. Tosin Runner’s High:n Talvijuoksusarja tulee toistaiseksi pysymään erossa näistä hienouksista ja jatkossakin mennään vanhojen hyvien aikojen malliin vapisevin sormin sekkarit ja hirttosilmukat kaulassa. Tällä kertaa käytimme jo osittain uutta teknologiaa Tuomo Salosen (blogi: espoonborza.blogspot.com) nauhoittaessa iPhoneensa juoksijoiden maalintulonumerojärjestystä ja muuta painokelvotonta materiaalia joten nauhoja emme voi kuitenkaan julkaista.

Lisäksi eilinen oli erittäin tärkeä opetus, että kaikkeen juoksutapahtumajärjestämiseenkin on laadittava kunnon riskianalyysit mitään huomioitta jättämättä. Kuka olisi voinut aavistaa että kalkkikone hyytyy 1500 metrin kohdalla, kun puolet matkasta on vielä kalkitsematta? (Välihuomio: Olin tuolloin muuten vielä hyvässä 20 minuutin kierrosvauhdissa ja pahimmat ylämäet jo takana… ) Eilen tuo koneenhyytyminen ei haitannut niin pahasti, täytyi sikariportaankin vain liata kädet kerrankin ja levittää kalkkia käsipelillä epämääräisiin kasoihin. Vaikka maalissa näytinkin enemmän meksikolaiselta kokaiinikartellin pomolta, niin kierroksen ehdin helposti vetämään kuitenkin ennen Kalkkunaravin lähtöä.  Mutta mitä jos matka olisikin ollut 10km tai puolikas, aikaa starttiin 40 minuuttia ja merkkaus vain kalkkikoneen varassa? Siinä olisi alkanut Nummelan pojalla puntti tutista aavistuksen enemmän…

Mutta kaikesta huolimatta kaikki sujui loppuen lopuksi erinomaisesti, kukaan ei eksynyt tai jäänyt ilman loppuaikaa tai urheilujuomia ja Virtasen metsästämä arvontakalkkunakin löysi perille Keskuspuiston halki Sanna Kullbergin pakastimeen. Jälleen kerran arvostus kaikkia juoksutapahtumien järjestäjiä ja toimitsijoita kohtaan kasvoi selvästi. Ei ole todellakaan mitään helppoa hommaa, mutta päivän päätteeksi se on myös erittäin palkitsevaa katsella maaliin tulleita kaikkensa antaneita juoksijoita ja huomata että on itse ollut osatekijänä mukana tuossa fiiliksessä. Kaikki tämä on loistavaa oppia tulevaisuutta ja mahdollisesti isompien juoksutapahtumien organisointia varten. Koska lähtökohta järjestämisessähän pitää olla se, että olkoon tapahtuma sitten 46 juoksijan Kalkkunaravi tai 6000 juoksijan Midnight Run, kaikki pitää tehdä juoksijoiden ehdolla ja jos juoksija on pettynyt kotiin raahautuessaan niin se johtuu ainoastaan siitä että itse kilpailussa ei jalka ole odotettuun tahtiin liikkunut.

Eilen illalla olo oli yhtä palkitseva kuin jos olisin itse ollut viivalla ravaamassa, vaikka en koko päivänä metriäkään juoksuaskelta ilman kalkkikonetta ottanut.

-Aki