Maspalomasin dyynit ovat vaihtuneet Las Palmasin hieman urbaanisempaan ympäristöön. Näin vaihtui myös allasbaarin ailahteleva nettiyhteys viriiliin vanhaan kunnon kaapeliin ja on taas ihmisten tavoitettavissa. Las Palmasissa viimeistellään iskukyky Ossi Hakulisen kanssa sunnuntain Gran Canarian maratonin puolikkaaseen ja kymppiin.
Neljä päivää aikaa Gran Canarian puolimaratoniin ja leiri on toistaiseksi sujunut ilman isompia yllätyksiä. Liika kilometrien nieleskely ja laskeskelu on jätetty väliin ja keskitytty siihen että olo on freesi, kun on aika juosta kovaa. Homma on tuntunut toimivan ja treenit ovat parantuneet koko ajan. Menee sunnuntaina kuinka perseelleen tahansa, niin mitään en treenien osalta muuttaisi. Erityisenä helmenä on nostettava esille kevyesti kulkenut uran pisin (jos SM-maraa ei lasketa) 38 km trail run -lenkki 450 m korkeuserolla neljän puolen keskivauhdilla.
Maspalomas oli muuten entisensä. Tosin suomalaisia tuntui olevan enemmän kuin viime vuonna. Myös juoksupuisto Parque Sur oli turvollaan suomalaisia menijöitä. Gran Canaria on taas in. Ja miksei olisi: tasaista lämpöä ja sateetonta säätä. Tuuli hieman haittaa iltapäivisin, mutta hyvä että jotain vastusta on, ettei päästetä liian helpolla.
Paljon maanmiehiä oli eksynyt myös Maspalomasin tämän vuotiseen futisturnaukseen. Hieman inflaatiota on taannoisista kultaisista vuosista turnee kärsinyt, mutta hyviä jengejä mukana edelleen: Twente, FC Lausanne, Stromsgodset ja sokerina pohjalla HJK. Muistan reilu kymmenen vuotta sitten käyneeni Maspalomasin turnauksessa katselemassa sellaisia herkkupaloja kuin Rosenborg-Galatasaray ja NK Croatia Zagreb-PSV Eindhoven. Mukana mm. legendat Hakan Sukur, Robert Prosinecki, Georghe Hagi, Ruud van Nistelrooj, John Carew, Taffarel ja John Arne Riise.
Mikael Forssellin comeback HJK:n paidassa!
HJK:n ensimmäisessä ottelussa Hollannin sarjaa johtavaa Twenteä vastaan oli tuppautunut iso kasa sinivalkoista väestöä. Jopa iskelmäbaarimaisia, hieman nolahtavia ”Hyvä Suomi!” -huutoja kuului. Peli oli varsin kelvollista, mutta hieman harjoitusottelun fiilis Twenteltä paistoi läpi. Myös HJK:n pelaajilta hieman terä puuttui ja paluun HJK-paitaan tehneen Mikael Forssellin ja toisen paluumuuttajan Teemu Tainion otteista paistoi vielä hienoinen talviterä. Mutta eiköhän se siitä sula. Erittäin hieno ja mielenkiintoinen kausi tulossa joka tapauksessa.
Toinen ottelu Stromsgodsetia vastaan olikin HJK:lta jo erittäin hyvää peliä. Ottelussa oli muutenkin hieman enemmän draivia, mutta yleisöä ei ollut enää kuin kourallinen. Olisikohan turistioppaat unohtaneet mainita ”Suomen” pelaavan myös toisen ottelun? Ottelu päättyi HJK:n ansaittuun 1-0 -voittoon. Hyvä kausi tulossa. Toivottavasti Urheilulehden myyntitykit soittelevat hyvien lipputarjousten kanssa. Kompostikin tarvitsee täytettä!
Teemu Tainio
Gran Canarian maraton, puolikas ja kymppi vedellään siis lauantaina. Jos jotain nettisivuista ymmärsin niin maratonin ja puolikkaan startti on klo 9 ja kympin klo 9.20. Kymppi myös tulee viimeiset seitsemän kilometriä samaan matkaa puolikkaan ja maratonin kanssa, joten hienoista ruuhkaa voi baanalla olla viimeisien kilometrien aikana. Kävin myös suunnistamassa reittiä läpi ja hyvin mielenkiintoinen pakkaus mukulakiveä, laattaa, kaakelia ja pitkää suoraa on luvassa. Tilauksessa on myös tuuleton ja sateeton keli. Tästä voi tutustua mutu-tuntumalla vedettyyn lenkkiin Movescountissa.
Reitin ehdottomasti mielenkiintoisin pätkä tulee olemaan kapeahko Playa de Las Canteraksen rantakatu noin kymmenen kilometrin kohdalla. Jos joku on sunnuntaisin Las Palmasissa ollut niin silloin se suorastaan pursuaa turisteja. Mielenkiinnolla odottelen kuinka sangriankatkuiset auringonpalvojat saadaan suojaan verenhimoisilta maratoonareilta. Noin puoli kymmenen aikaan, kun toivottavasti itse kadulle saavun sunnuntaina, suurin osa on kuitenkin parantelemassa edellisen illan pardien auringonpistoksia, mutta eiköhän maratoonareiden toisella kierroksella mielenkiintoisia yhteentörmäyksiä tule tapahtumaan.
Huomenna vielä hieman reippaampaa treeniä Parque Romanon 1000m hiekkakaukalossa ja sitten palautellaan ja tankataan. Omia juomia ei skabassa sallita ja varikkotiimiä ei tällä kertaa ole käytettävissä, joten on jätettävä Extriimit nurkkaan, testattava niiden kilpailukäyttäytymistä myöhemmin ja mentävä vedellä ja kahden geelin pysähdyksellä. Luotto on vahva siihen, että sunnuntaina irtoaa!
Alla vielä videoterveiset Playa de Las Canterakselta sekä paikallistelevision kooste Tacoronten kilpailusta. Vamos!
Maailmanloppua ei tullut, joten meno jatkuu. Carita päätti kuitenkin ottaa varman päälle, ja osallistui perjantaina paikalliseen maailmanlopun hyväntekeväisyyskisaan. Meikäläisen Fun Run –kiintiö tuli Japanissa täyteen, joten tyydyin katselemaan, kun jengi veti hupijuoksun hengessä pää punaisena raastaen Las Americaksen turistiraitteja ympäri. Kahdeksan euron osallistumismaksuun sisältyi Under Armourin teknisen juoksupaidan lisäksi myös koko porukalle paellat maalintulon jälkeen. Myös huoltojoukot saivat osallistua, joten keskityin tankkaukseen.
Maailmanlopun funrunnerit vetivät kuin viimeistä päivää.
Kanarian yleisurheiluliiton sivujen kautta löysin Tacorontesta Pohjois-Teneriffalta Kanarian mestaruuspuolimaratonin ja 9,5 km kilpailun sunnuntaille. Hetken mietiskelin jo puolimaratonia treeninä, mutta päädyin 9,5 kilometriin. Onneksi näin, koska reitti ei ehkä mikään nautinnollisin olisi ollut puolikkaan juoksemiseen. Ilmoittautumisen sain hoidettua hieman kankeasti. Espanjalaiseen tapaan nettisivuja ei ollut, ja sähköposteista tai ilmoittautumiskaavakkeista ei ollut tietoakaan. Kilpailukutsussa vain muutama epämääräinen paikka ilmoittautumisille ja puhelinnumeroita pitkä liuta. Googlettamalla löysin yhden Los Cristianoksessa sijaitsevan paikan, mistä mahdollisesti voisi ilmoittautumista tiedustella. Paikka osoittautui paikalliseksi uimahalliksi, ja siellä ilmoittautumisia otti vastaan uimahallin vahtimestari Perhelääkäreiden Fiti. Numerot saatiin ja Tacorontessa, 80 kilometrin päässä, pitäisi olla klo 7.45 sunnuntaiaamuna hakemassa chippejä. Ainoaksi vaihtoehto ehtiä paikalle oli vuokrata naapuriostarin luotettavan näköiseltä huijarilta ruosteinen Renault Clio.
Herätys kello 5.30. Aamupalaksi Suomen eväitä: puuroa ja Northforcen Extremeä sekä perinteinen Red Bull virittämään kisafiilistä. Kuuden maissa sunnuntaiaamuna eivät paljoa lenkkeilijät Playa de las Americaksessa liiku. Poliiseja, örveltäviä futishuligaaneja, Jersey Shoresta karanneita makkarankuoreen itsensä survoneita brittiteinejä sekä aamun ensimmäistä bussia Santa Cruziin odottavia paikallisia bilehileitä sen sijaan löytyy sitäkin enemmänkin. Juoksukuteissa voi tälläisessa ympäristössä tulla helpostikin orpo olo, mutta onneksi Rellu starttasi ja matkaan päästiin. Tacoronte löytyi ja oltiinkin ensimmäisenä paikalla. Fitin neuvoma ”tuntia ennen kisapaikalle” –ohje ei paljoa espanjalaisiin päde. Kyläkisan meno, mutta silti palkintorahoja tarjolla yli 3500 euroa. Vähitellen jengiä alkoi saapua ja sponssien kojut ja palkintokorokkeet pystiriveineen saatiin paikalleen. Sää oli optimaalisen mukava. Noin +15 astetta ja lämpenemään päin, mutta silti paikalliset tulivat kisapaikalle naamallaan hengityksenlämmittimet ja kaulurit kuin olisivat olleet Pirkkolan Talvijuoksusarjaan suuntaamassa.
Kisan suurin tähti oli ehdottomasti Martin Fiz. Koko Tacoronten puolikkaan markkinointi oli rakennettu Fizin ympärille. Fiz, nykyään siis jo 49-vuotias, oli aikanaan maailman ykkösmaratoonari. Euroopan mestaruus 1994 Helsingissä ja maailmanmestaruus 1995 Göteborgissa. Fiz oli myös yksi henkilökohtaisista idoleista. Vuonna 1994 olimme katselemassa Helsingissä EM-maratonia. Minna tietenkin nykäisi Fizin heittämän Gatorade-juomapullon 35 kilometrin juoma-asemalta. Itse sain tyytyä jonkun kulahtaneen irkkumaratoonarin Guinnessin katkuiseen puteliin. Ties vaikka Hellsteniltä olisi tippunut.
Martin Fizin pullo Helsingin EM-kilpailuista vuodelta 1994. Löytyy vieläkin Minnan arkistoista.
Toisen kerran Fiz tarjoili karvasta kalkkia Göteborgin MM-kisoissa. Oltiin Minnan kanssa käyneet pistämässä voittajavedot sisään (tuolloin ei ikärajoja vielä tunnettu, joten oli ihan normaalia, että kymmenenvuotiaat kävivät Ärrällä ujuttamassa vetoja sisään. Oi niitä aikoja!). Itse veikkasin Dionicio Ceronia, tuota meksikolaista maratonkonetta, ja Minna luotti ”pullonhenkeensä” Martin Fiziin. Ja tietenkin kisa muodostuikin niin että Ceron ja Fiz tiputtivat muut matkasta ja alkoi armoton kissa-hiiri –leikki ympäri Göteborgin katuja. Fiz karkasi hieman ja muistan kuinka vielä elättelin toiveita, että Ceronin massiivisten hologrammisten aurinkolasien takaa löytyisi vielä pilkettä pienestä extravoimasta. Turhaan. Mara oli jälleen parempi ja Minna sijoitti voittorahansa korvien rei’ittämiseen. Ceronin hopea ei lämmittänyt, mutta puolustukseksi on myönnettävä, että on sitä joskus Wannastakin tullut Kalevan Kisoissa tipattua mestariksi.
Kilpailujuliste Mestari Fizin nimmarilla höystettynä.
Tacoronten kylä sijaitsee parikymmentä kilometriä länteen Santa Cruzista noin 600-800 metrin korkeudessa, joten mäkinen kisa oli tiedossa. Reitistä ei muuten ollut mitään havaintoa, vain lähtöpaikka oli tiedossa. Verryttelykin oli pakko tehdä hillittömään vuorenrinteeseen. Puolimaraton starttasi klo 8.30 ja meidän lähtö oli 15 minuuttia myöhemmin. Puolikkaan juoksijat juoksivat alkuun pienen lenkin, jonka jälkeen he suuntasivat samalle baanalle kuin meidän 9,5 km kilpailu. Järjestäjien laskut olivat menneet hieman sekaisin kun puolikkaan kärkiukot tulivatkin jo suoraan reitillemme juuri ennen meidän aiottua lähtölaukausta, joten starttia saatiin odottaa yli viisi minuuttia kun sopivaa rakoa tunkea meidät reitille kytättiin. Vihdoin meidätkin saatiin matkaan ja ujutettua puolikkaan menijöiden sekaan. Onneksi laitoin Suunnon Ambitin GPS:n päälle, koska kilometritolppia ei ollut ja vauhtia railakkaaseen ylämäkeen oli vaikea arvioida. Pikaisesti tajusinkin pelin hengen. Menomatka ylämäkeä puolikkaan menijöiden seassa pujotellen ja takaisin alamäkeen sama reitti rullaillen kaikkia menijöitä vastaan pujotellen. Onneksi viikon aikana oli tullut jonkin verran ylämäkeä juostua, joten jalat eivät ihan könttiin vetäneet noususta huolimatta. Päätin passailla porukan mukana – enkä ehdoin tahdoin kiristellä vauhtia ennen kuin alamäet alkaisivat. Pääjoukko muodostuikin noin viiden hengen kokoiseksi. Meikäläinen ja paikallinen menijä Samuel Sanchez vedimme letkaa ja muut seurasivat. Ambit takoi 3.35-3.40 tonneja tauluun eli leppoisaa kiipeämistä. Kääntöpaikka tuli ja alkoi rallatus takaisin päin. Mielenkiintoiseksi takaisin tulon teki se, että vedettiin suoraan vastapalloon muita juoksijoita samaa tien puolta. Muutaman vaarallisen väistön jälkeen päätin ottaa aivan vasemman reunan tötsien ja autotien puolelta, jolloin juokseminen helpponi hieman. Tällöin myös kääntöpaikalle suunnanneet juoksijat näkivät meidät paremmin ja osasivat hieman väistelläkin. Jossain vaiheessa saimme vielä poliisimoottoripyöränkin vierellemme ulisemaan.
9,5 km kärkiryhmä.(deporsiete.com)
Heti ensimmäiseen alamäkeen pistimme Sanchezin kanssa vauhtia lisää. Muut jäivät saman tien. Jalat eivät pitkän kiipeämisen jälkeen ihan herkimmin reagoineet alamäkeen. Hieman huolestuttikin oliko vauhdin lisäys ollut liian raju, mutta enää ei voinut perääntyä. Rinta rinnan vedettiin Teneriffan oman pojan kanssa pitkän pätkää. Sanchezilla oli myös oma valmentaja polkupyörän kanssa kartturina takanamme ja sieltä satoi ohjetta jatkuvalla syötöllä. Kumpikaan ei näyttänyt helpolla luovuttavan. Jalat huusivat kovasta takomisesta, mutta silti vauhtia riitti. Puolimaratonin kilometritolpista tiesin paljonko matkaa oli jäljellä. Olimme parkkeeranneet Rellun rotiskon noin 500 metrin päähän maalista. Päätin, että jos sinne asti Sanchezin kanssa pysyn, niin kilpailua en enää häviä. Ilokseni Clioa ei ollut vielä hinattu romuttamolle, ja saavuttuamme sen klommoisen hanurin kohdalle päätin iskeä. Sanchezilla ei ollut enää pateja vastata ja viimeisen 200m jyrkkään alamäkeen sain rennosti tykitellä menemään. 30.01 oli voittoaika ja todellinen matka varmasti noin 9,3 km. Takaisin päin tultiin kolme minuuttia (!) kovempaa kuin menomatka ja nousua kääntöpaikalle 90 metriä. Tässä Movescountista tietoja kisasta.
Carita oli kanssa mukana juoksemassa. Hänellä oli ajatuksena vain hölkkäillä reitti läpi, mutta innostui kuitenkin kisaamaan ja nappasi naisten sarjan kolmannen sijan. Bonuksena myös ensimmäinen virallinen kilpailustartti akilleksien leikkailuiden jälkeen!
Puolimaratonin voittoon juoksi ranskalainen Sebastian Beltran ajalla 1:09:31. Martin Fiz oli kilpailussa kolmas. 49-vuotiaana aika 1:12:18 noinkin raa’alla reitillä on varsin kunnioitettava saavutus. Sain myös mahdollisuuden tavata Fiz kisan jälkeen. Espanja ei kuitenkaan taipunut niin paljoa että olisin pystynyt karhuta menetettyjä vedonlyöntimarkkoja takaisin, mutta äijä vaikutti hyvin ilahtuneelta kun mainitsin tulevani Helsingistä. Ja täytyihän sitä julisteeseen nimmari pyytää.
Martin Fizin kanssa kisan jälkeen.
Palkintoja tulikin sitten rahdattua hotellille hieman reippaammin: voittorahaa kokonaiset 100 euroa, paikallinen viinipullo, Physiorelaxin hierontaöljyä sekä pysti. Kuten maailmanlopun kisassakin, myös osallistumismaksulla (10€) sai täyttä vastinetta rahoille: ruokapussi, t-paitaa, tarjoiluja ja hieronta. Päälle vielä Northforcen Endurance –pirtelö ja uintia merivesiuima-altaassa niin yllättävän vähillä jumeilla kisasta selvittiin. Seuraavana päivänä jouluaaton kunniaksi 30,5 kilometriä rennon letkeää hölkkää.
Tänään yksi kovempi treeni vielä edessä ja huomenna vaihtuu saari vanhaan tuttuun Gran Canariaan. Paikalla kuulemma iso kasa suomalaisjuoksijoita tänä vuonna. Alkaa Kanaria olla taas in.
Kolme päivää takana leireilyä. Katsellessa kuvia pahenevasta talvesta Suomessa, on pakko kehuskella että hyvältä tuntuu olla jälleen takaisin Kanarialla. Vaikka sanoin viime vuodenvaihteen leirin jälkeen, että Kanarialle en enää tule, niin täällähän sitä ollaan. Tosin Teneriffalla ensimmäistä kertaa.
Ja kapteenille läpy-läpy. Taustalla Gomera.
Saari vaihtui viime vuodesta, mutta meno pysyy samana: jo toisena yönä heräsin aamukolmelta lähikuppilasta raikaavaan Suomi-karaokeen. Korvatulpatkin unohtuivat kotiin, kuten myös juoksushortseja lukuun ottamatta muu shortsiosasto. Nykymuoti speedoineen tuntuu menneen kylillä jälleen tosin siihen suuntaan että mitä lyhyempi lahje niin sen parempi, joten ei huoletta voi juoksushortseilla painaa menemään.
Vaikka tavaraa unohtuikin, niin mukaan matkalaukkuun tulivat kuitenkin Northforcen urheilu- ja palautumisjuomat, jotka nesteyttävät meikäläisen leirin. Erittäin laadukasta suomalaista osaamista, ja varmasti tulemme kuulemaan tuotteista vielä maailmanlaajuisestikin. Tälläkin hetkellä jo esimerkiksi Niclas Sandells ja useat SM-liigajoukkueet luottavat Northforceen, ja ensi kesän Runner’s Twilightkin juostaan Northforcen voimalla, joten hyvillä ja luottavaisin mielin tulen tuotteita lipittelemään viikkojen kuluessa. Oma ehdoton suosikkini on suolainen Extreme, jonka uskon kuumissa olosuhteissa auttavan suorituskyvyn ylläpitoon ja boostasivat myös leirin ensimmäisen kovemman treenin. Mielenkiinnolla odotan myös muiden tuotteiden (Endurance, Universal tai Strength) testausta.
Northforcen pojat matkalaukussa Teneriffalle: Extreme, Strength, Universal ja Endurance.
Viime vuonna Saavalaisen peesissä tuli ahnehdittua alkuun liikaakin kilometrejä, joka kostautui akillesvaivoina. Tänä vuonna yritän olla selvästi varovaisempi, keskittyä koviin harjoituksiin ja unohtaa kilometrien laskeskelun ja nieleskelyn. Näillä eväillä pitäisi Gran Canarian puolimaratonin viivalle selviytyä 20. tammikuuta. Mukana on mm. myös Jose Carlos Hernandez, Kanarian oma poika ja Espanjan olympiamaratoonari, joten kunnon skaba on luvassa eikä mitään Gran Turismoa. Hernandez on luvannut lähteä metsästämään Pablo Villalobosin reittiennätystä ja alittaa 1.03. Itselle riittää hieman vähempikin, mutta toivomuksissa olisi tietysti ennätyksen hivuttaminen uusille luvuille.
Playa de las Americaksen kenttä
Muutaman lenkin perusteella Playa de las Americasin lenkkimaastot eivät päätä huimaa. 1,5 km hiekkatietä löytyy nurkan takaa ja yleisurheilukenttä on parasta A-luokkaa, joten eiköhän näillä eväillä selvitä puolitoista viikkoa ennen Maspalomasiin siirtymistä. Ensimmäiselle päivälle yhteensä kevyttä 25 kilometriä ja tiistaina illalla erinomaisella fiiliksellä liikahtanut rennon letkeä 10x1600m radalla. Neljäkymmentä kierrosta radalla voi kuulostaa pahalta, mutta kun olosuhteet ovat kuin Mt. Sac Relaysissä Kaliforniassa huhtikuisena iltana niin kieppejä voisi jyrätä vaikka loputtomiin.
Espanjan kentillä vallitsee myös tunnelma, mitä ei enää Suomessa valitettavasti näe. Junnut treenaavat tosissaan ja innoissaan (ei kaikki pelaa –pelleilyä), radalla juoksevat futisjengit antavat mielellään tietä ja ”venga venga” –huudot jeesaavat kummasti kun 30 kierrosta matkaa on taitettuna. Loppuverryttelyssä yksi paikallinen patu tuli kyselemään olenko ”Olympic”, jonka jälkeen hän innostui suu vaahdossa selittämään sujuvalla spangliksella kuinka hän vuosia yritti neljän minuutin alitusta 1500 metrillä. Viimein ”veintiséis year ago” hän siinä onnistui: ”tres fiftyeight”.
Tarinoita, tarinoita. Sen takiahan tätä tehdään, että on jotain mitä vanhana parruna muistella.
Tänään kolmas päivä meni palautellessa. Aamun 12 km kevyttä sai riittää päivän anniksi ja loppupäivä meni vuoristoilmaa haistellen. Espanjan korkeimman vuoren Teiden juurella, n. 2200 metrissä, löytyisi hyviä treenipaikkoja vuoristoleireilyäkin silmällä pitäen. Ehkä ensi vuonna. Majoitus vain pitäisi jostain löytää…
Kun viime vuonna lähdin kaavailemaan suuntaviivoja tälle kilpailukaudelle, oli viime viikonlopulle kaksi vaihtoehtoa: mukavan keväinen Mt.Sac Relays ja hekumalliset juoksuillat Walnutissa Kaliforniassa tai SM-puolimaraton Kuopion Väinölänniemellä. Ja kyllähän se piti sen verran urheiluhenkeä olla, että eksoottinen Kuopio vei voiton Kaliforniasta.
Väinölänniemen Mt.Sac.
Perjantaina verryttelylenkillä puhalsi hurja arktinen tuuli, mutta olin silti luottavainen lauantain kilpailun säästä, koska järjestelytoimikunta oli kilpailukutsussaan lupaillut myötätuulitakuuta. Lauantaiaamuna pieni pettymys valtasikin mielen, kun tuulimittarit roikkuivat käytännössä nollassa. Edes Helsingin Kisa-Veikkojen legendaarinen tuulimittari Mate ei olisi saanut höngittyä tuulilukemia yli sallittujen lukemien.
Kilpailuun en ollut sen ihmeempää taktiikkaa laatinut. Ennätys mielessä ja oma juoksu. Perussetti. Ennakkotippailuissa olin jopa uumoillut kenialaissyntyneille menijöille kolmoisvoittoa. Näin ei kuitenkaan onneksi tapahtunut vielä tänä vuonna.
Miika Takala lähti pyssyn pamauksesta liikkeelle kuin tykin suusta. Ensimmäisen radalla juostun rundin jälkeen eroa oli jo useampi kymmenen metriä. Otin leppoisasti kakkospaikan ja mielessä kävi jo hetken että Lewis Korir oli unohtunut kisapaikalle raahatulle jäätelökioskille. Kilometrin jälkeen Lewis kalastelikin meikäläisen kiinni ja iski Takalan kantaan. Hivutin kaksikon kiinni parin kilometrin kohdalla ja Lewis tarjosi kohteliaana miehenä kädellä jopa vetojuhdan hommia. Kieltäydyin. Se saattoi olla virhe kieltäytyä, koska sen verran ärheästi äijä siitä lähti, että seuraavan kerrän kenialaisvahvistusta nähtiinkin sitten vasta Hannes Kolehmaisen patsaalla podiumilla kilpailun jälkeen.
Jäätiin hetkeksi sitten Miikan kanssa kahdestaan ulkoilemaan. Taustalla ollut takaa-ajoporukka jäi askel askeleelta ja loi pelottavan hyvänolontunteen jo muutaman kilometrin jälkeen. Jossain vaiheessa jäin Miikasta pätkän verran. Muutamia väliaikoja alkumatkasta muistan ennen kuin kiertäminen sekoitti sisäisen kalkulaattorin: 5km 15.40, 7km 22.02, 10km 31.40. Eli reipasta tahtia. Alkumatkaa siivitti myös kenialaisten Koririn ja Willy Rotichin managerin Antti Lähteenmäen kannustava huudahdus ”eikö kyyti kelvannut?” Sillä hetkellä mieleen tulikin lämpimät muistot taannoisista Raahen SM-viesteistä, kun Tapsa luuttusi Rotichilla rataa 4x1500m loppusuoralla. Vai eikö kyyti tuolloin vaan Willylle kelvannut?
Kympistä eteenpäin kisa oli vain lukuisien kylttien tuijottelua. 11 kierrosta vajaata kahden kilometrin rinkiä on suorastaan eläimellistä menoa. 21 kilometritolppaa höystettynä kymmenellä junnujen tolpalla saivat ajatukset harhailemaan kolmen kilometrin tötsältä jo 15 kilometriä eteenpäin ja hetkessä oltiinkin juoksemassa uudestaan M17-sarjan mestaruuksista Nurmossa kymmentä vuotta aiemmin vuonna 2002. Kaikenlaista mielessä käykin. Edellisyönä olin myös nähnyt unta että Tuomo Salonen juoksi puolimaratonin 1:06.13. Tätäkin painajaista tuli pohdittua.
15 kilometrin kohdalla uskalsin jo luvata mitalin itselleni. Juuri sitä ennen meinasin tukehtua geelin, joten pahimmat vastoinkäymiset oli ohitettu. Onpahan treenattavaa tuossa geeliosastollakin, vaikka katsomon kourallisessa asiantuntijaväestössä sitä olikin jo ”selvästi harjoiteltu”.
Loppu tuli selvästi madellen ja säästellen energioita tuleville puolikkaille ja aika lipsahtikin ennätyksen väärälle puolelle aikaan 1:08.23. No, rajuimmat huhut kertoivat reitin myös olleen parisataa metriä ylipitkä. Mitali tuli kuitenkin ja se on pääasia näissä karkeloissa. Nyt kun mitali on taskussa näistäkin kekkereistä niin voin myös luvata että ensi vuonna on jälleen Mt. SAC Relaysin vuoro.
On myös ilo huomata, minkälainen arvostus Suomen Urheiluliitossa on maantiejuoksun SM-kilpailuja kohtaan. Kyllä liiton palkkalistoilla Facebookissa notkutaan ja EM-kilpailuiden laivaseminaareista liveraportteja rustaillaan, mutta jos kukaan ei vaivaudu kirjoittamaan SM-kilpailuista ennakoita tai välittömiä kisaraportteja niin kyllä joku hommassa kusee jälleen pahemman kerran. Olisikohan huono ajatus järjestää joku vuosi SM-puolimaraton esimerkiksi Helsinki City Runin yhteydessä ja tuoda yksi niistä Suomessa jäljellä olevista todellisista keväisistä kilpajuoksuista vähän ihmistenkin ulottuville?
Mutta, ei auta jäädä liiaksi hehkumaan mitalihuumassa, vaan uusi haaste odottaa jo kolmen viikon päässä: SM-maastot ja äijien 4km Pudasjärvellä. Siitä sitten katse kohti ratakautta. Todennäköinen ratakauden avaus on edessä Otaniemessä SELL-Gamesien merkeissä viikko SM-maastojen jälkeen. Sen jälkeen palataan hetkeksi maanteille Yritysmaratonviestin merkeissä Runner’s High:n possella.
Vajaat pari viikkoa on aikaa kevään ykköstykitykseen Kuopion SM-maantiejuoksujen puolimaralle. Se taitaakin jäädä kevään ainoaksi maantiekisaksi, kun en viikonlopun Karhu-viestiinkään kovista kosiskeluista huolimatta jaksanut lähteä. Kiitos jannuille kuitenkin suklaarasioista ja ruusukimpuista, ehkä ensi vuonna viivalle tulenkin.
Viime aikojen treeni on keskittynyt pääasiassa sulille maantiebaanoille. Jalkoja on totutettu asfaltin vaatimaan syöntiin ja vähitellen selvää kehittymistä on näkyvissä. Hakunilassa joku viikko sitten vetäisty kympin ennätys 31.31 meni kohtalaisen kankeilla jaloilla, mutta toivottavasti parannusta Kuopiossa tuohon menoon tulee. Ohjelmasta on löytynyt viime aikoina myös semmoinen harvinaisuus kuin 20 kilometrin kiihtyvä ja eilen taottiin 10x 1km minuutin palautuksella. Tuo treeni tuli vetäistyä Leppävaarassa kilometrin pätkää edestakaisin ja joka toinen veto päättyi n. 300 metrin tiukkaan ylämäkeen. Joku muukin oli pääsiäisenä vetänyt kyseisessä mäessä tyhjennysharjoitusta tiellä olleista mahalaktaattinäytteistä päätellen. Sinäänsä tuo näky helpotti omaa treeniä, kun tiesi että jollekin mäki on tuntunut vielä pahemmalta kuin itselle.
On tässä muualle kuitenkin ehditty skriivailemaan paitsi tänne. Jos ei Hevoskuurin setteihin ole vielä ehtinyt perehtyä niin tuosta löytyvät linkit pariin kirjoitelmiini:
Ja jos haluaa meikäläisen kanssa lähteä lenkille toukokuussa ja vielä samalla tukea WWF:n työtä Itämeren puolesta niin voi ilmoittautua Juokse meresi edestä -juoksutapahtumaan Lauttasaaressa 23.5. klo 17.30.
Tasan vuosi sitten kaksi ryytynyttä juoksijan retaletta matkustivat treenileirisession päätteeksi matatun kyydissä Eldoretista Nairobiin. Muutaman päivän takana orastavista SM-halleista huolimatta kaksikolla oli mielessään vain Turkish Airlinesin piikkiin viiden tähden hotellissa vedettävät kebabit Istanbulissa. Kebabit kuitenkin vaihtuivat omakustanteisiin BigMacceihin ja Istanbulin moskeijat Schipholin lentokenttään kun lentokoneemme jumiutui Dar Es Salaamiin paikallisen ammusvaraston räjähdyksen takia. Halleistakin gloria oli kaukana: meikäläinen viihtyi Kenian sairasteluputken hyydyttämänä kauan ja hartaasti 1500m:llä ja 800m:llä – 3000m:lle ei ollut edes tulosrajaa. Hambergia sen sijaan pohjevaivaisena lenkkana ei näkynyt edes lähtöviivalla.
Edes Ändyn Tippaus Oy ei olisi löytänyt veikkauskertoimia sille että viikko sitten juostuissa SM-halleissa edellämainittu kaksikko näyttäisi 3000 metrillä muille kantapäitä ja nappaisivat kilvassa sijat yksi ja kaksi.
Vuosi on pitkä aika juoksussa, mutta niin on viikkokin. Sen verran raihnainen on olo ollut koko kuluneen viikon tuon viime viikonlopun setin jälkeen että onneksi hallikausi oli tänä vuonna lyhyt ja ytimekäs. Seuraava tavoite odotteleekin huhtikuun lopussa kun puolimaratonin SM-mitaleista mitellään Kuopiossa. Tuota ennen pitää saada jälleen koneistoon hieman määrää lisää ja toivoa että lumet vähitellen sulaisivat, koska ulkomaille en nyt tässä ennen kevättä jaksa suunnata. Välillä on hyvä muuttaa rytmiä ja uskonkin sen kantavan hedelmää myös kesällä.
Hallikausi siis tuli ja meni ja se sisälsi kolme starttia kahteen päivään plus pari starttia hallin ulkopuolella Irlannissa. Hieno oli Irlannin keikka ja antoi hieman perspektiiviä missä tällä hetkellä mennään. Iso kiitos Hellstenin Juhalle, että manageroi meidät kisapaikalle. Lisää Armaghin vitosesta ja Ras na Heireannin maastokilpailuista voi lukea Hevoskuurille skriivailemasta tarinastastani. Omista juoksuista tuolla Irlannissa voi sanoa että 5km oli hyvä, mutta, kuten SM-halleistakin näkyi, lopusta puuttuu vielä pohjilla olevien kilpailuiden tuoma puristus. Sama Rasin maastokilpailussa, jota tosin pidän urani parhaana maastokilpailuna mikä on juostu kunnon pehmeässä maastossa. Noiden kilpailuiden perusteella uskalsinkin jo odottaa kelvollisia juoksuja Tampereen SM-halleissa.
1500 metriltä Tampereelta tuli sitten vihdoin ensimmäinen isompi mitali lukuisten top-8 sijoitusten päälle, aikuisten SM-pronssia. Se tietysti lämmittää mieltä, mutta juoksunahan tuo kokonaisuudessa oli erittäin munaton koko taustaporukalta kun päästettiin Sundell karkuun niinkin helposti. No, Tommi varmasti kovakuntoisin silti porukasta oli, mutta se että kukaan meistä ei uskaltanut häntä haastaa oli varsin ala-arvoista. Itse olin vain keskittynyt mitaliin enkä ollut täysin varma omasta kunnosta joten päätin Tommin ”iskettyä” keskittymään vain hopeaan ja pronssiin. Ja se tuottikin toivomani tuloksen vaikka loppusuoralla pää pyöri ja juoksu levisi kuin junioreilla P9-sarjassa. Onneksi ei juostu 1501 metriä tälläkään kertaa…
3000 metrille olin päättänyt, että mestaruudesta taistellaan sitten viimeiseen happivajeeseen saakka. Ja kisa sujuikin itsellä varsin keveästi ja meno tuntui hyvältä kun Happo latasi koneeseen lisää vauhtia kilometri ennen maalia. Loppukiristä puuttui vielä se kilpailuiden tuoma tappofiilis ja raivo ja jälleen päästin jo varmistuneen mitalin tuoman hyvänolon fiiliksen löysistyttää menostani sen viimeisimmänkin puristuksen. Hopea kymmenen sekuntia ennätystä parantaen viimeisen tonnin ollessa 2.34 oli kuitenkin aivan mahtava palkinto syksyn ja talven kuntoliikunnasta ja kyllähän Happo jos kuka mestaruutensa ansaitsi!
800 metriä oli vielä 3000 metrin jälkeen ohjelmassa ja pohkeet huusivat mehukkaasti jo armoa ennen starttia. Olin vain kerran aiemmin juossut 3000 m Niken extravaimennetuilla gramman painavilla Zoom Victoreilla ja sen kyllä huomasi maalissa. Päätin kuitenkin lähteä testaamaan ja hyvinhän sekin sujui: 1.54 ja osia hieman Robert Rotkirchille b-erässä hävinneenä – loppusijoitus 5. Urani nopein 800m minkään muun startin jälkeen ja kestopainotteisella treenillä on hyvä merkki siitä että ei se nopeuskaan ole mihinkään häviämässä.
Nyt siis keskittyminen jälleen kevytvauhtiseen ulkoiluun ja kunnon parantamiseen kohti SM-puolikasta ja SM-maastoja. Jos joku lukijoista sattuu käväisemään GoExpo-messuilla viikonloppuna niin ei muuta kuin tulkaa nykäisemään hihasta. Siellä ollaan muidenkin juoksijoiden kanssa Runner’s High:n ständillä ja jos ”Musta kenialainen” kiinnostaa niin Simo Wannaskin on paikalla kahvitarjoiluineen!
